Kaikki artikkelit yrityksille

Fennia valitsi Telian kokonaisvaltaiseksi ICT-kumppanikseen

3 min

Vakuutuskonserni Fennian tavoitteena on olla asiakkailleen mutkattoman arjen kumppani, joka ennalta-arvaamattoman elämän keskellä edistää mielenrauhaa niin vakuutusasioiden, riskienhallinnan, säästämisen kuin varainhoidonkin palveluiden avulla. ICT-kumppaniltaan Fennia puolestaan odottaa joustavuutta, nopeutta ja ketteryyttä.

”Vuonna 2013 alkanut yhteistyömme on kasvanut vuosi vuodelta, koska Telia on pystynyt tukemaan liiketoimintamme kehittymisen tarpeita juuri oikeanlaisilla palveluilla. Luottamus on rakennettu pala palalta ensin peruspalveluiden osalta ja nykyään yhteistyömallimme on muuntautunut keskitetyksi ICT-palveluksi”, kertoo Fennian CIO Petteri Miinalainen.

Fennia hankkii nyt Telialta muun muassa yritysverkko-, ja tietoturvapalveluita, CID-yritysnumeropalvelut, kiinteät ja mobiiliyhteydet sekä laitteet ja työasemat palvelulaitteina. ”Tietoliikenneyhteydet ovat toimineet ja olleet luotettavia koko konttoriverkostossamme. Niitä on ollut myös helppo kasvattaa, kun olemme siirtyneet käyttämään pilvipalveluita ja lisänneet etätöiden määrää.”

Yksi kumppani riittää, kun yhteistyö toimii

”Fennialla oli lähtötilanteessa hajanainen laitekanta moninaisine käyttöjärjestelmineen. Lisäksi kaikki päivitykset ja sovellusten kytkeminen yrityspalveluihin olivat käyttäjien vastuulla”, Miinalainen perustelee palvelulaitesopimusta Telian kanssa.

”Kuukausimaksullisen palvelulaitesopimuksen avulla kaikki puhelimet ja työasemat ovat aina vakuutettuja ja ajan tasalla, niiden käyttäminen on helppoa, tuen tarve vähenee ja huolto sujuu mutkattomasti. Maksamme mieluusti lisäpalveluista, jotka eivät kuulu omaan ydintekemiseemme.”

”Koska Telia valikoitui meille kilpailutuksessa parhaaksi toimittajaksi, oli luonnollista hankkia samalta kumppanilta myös palvelulaitteet.”

Muutoinkin ICT-palveluiden keskittämisessä on etunsa, Miinalainen pohtii. ”Keskittäminen yksinkertaistaa ja helpottaa asioiden hoitamista. Telialla toimitaan meille päin yhtenä tiiminä, jolloin koemme saavamme kokonaispalvelua. Molempien osapuolten sitoutuneisuus sujuvoittaa päivittäistä tekemistä ja vaikuttaa myös työntekijätyytyväisyyteen. Emme halua halvinta kumppania, vaan laadukkaimman.”

Korona-aika on merkinnyt Fennialla myös uudenlaista askelta kohti modernia tietotyötä, jossa työtä voi tehdä sujuvasti ajasta ja paikasta riippumatta. ”Työkulttuurin muutos onnistui meiltä hämmästyttävän hyvin etätöiden alkaessa, kun kasvatimme yhteyksien nopeutta ja meillä oli uudet tietoturvalliset laitteet käytössä. Call Centerkin pystyi toimimaan hyvin etänä. Jatkossa meillä on automatisointiin, tekoälyyn, ohjelmistorobotiikkaan ja datanlaatuun liittyviä kehitystarpeita, joissa toivomme yhteistyömme tuottavan hedelmää”, Miinalainen kiteyttää ajatuksensa.

 

Haaste: Fennia halusi tehostaa toimintaansa ja vähentää monista eri ICT-toimittajista johtuvaa ylimääräistä työtä.

Ratkaisu: Hankintojen keskittäminen yhdelle osaavalle ICT-kumppanille.

Hyödyt: Keskittäminen yksinkertaista ja helpottaa asioiden hoitamista. Molempien osapuolten sitoutuneisuus antaa raamit strategiatyölle, sujuvoittaa päivittäistä tekemistä ja vaikuttaa positiivisesti myös työntekijäkokemukseen.

Telia ONE -palvelukokonaisuuden toimittavat Fennialle Telia ja Telia Cygate.

Keskity rauhassa yrityksesi kasvuun ja menestykseen

Saat meiltä yhden katon alta fiksuja ja joustavia, yritystoimintaasi tehostavia ICT-ratkaisuja, ja voit itse keskittyä olennaiseen. Yksi ICT-kumppani riittää.

Tutustu ICT-palveluihin
Lisää samasta aiheesta

Artikkelin aihealueet

Asiakastarinat Palvelulaite Verkko Tietoturva

OSTOSKORISSASI ON TUOTTEITA KAHDESTA ERI KAUPASTA

Verkkokauppamme uudistuksesta johtuen osa yritystuotteistamme ja -palveluistamme on tilattavissa eri kaupasta kuin laitteet, puhelinliittymät ja mobiililaajakaistaliittymät. Siirry tekemään tilauksesi loppuun.

Laitteet ja liittymät
Muut yritystuotteet

OSTOSKORISSASI EI OLE TUOTTEITA

Tilaa jatkuvasti kasvavasta valikoimastamme laitteet, puhelinliittymät sekä mobiililaajakaistaliittymät yrityksellesi.

Siirry kauppaan