Kaikki artikkelit yrityksille

OEM Finland ratkaisi yhteysongelmat ja nosti puheluiden vastausprosentin lähes sataan

4 min

Kun asiakkaiden puheluihin ei vastata, seuraukset näkyvät nopeasti asiakastyytyväisyydessä ja myynnissä. OEM Finland ratkaisi kriittiset yhteysongelmansa ottamalla käyttöön Telian yritysliittymät ja Telia Smart Connect -viestintäratkaisun. Puheluiden vastausaste nousi 10 prosentista lähelle sataa.

Puhelin on monessa yrityksessä arjen tärkein työväline, jonka varaan asiakastyö pitkälti rakentuu. Näin on myös OEM Finlandissa, joka toimittaa sähkö- ja elektroniikkakomponentteja teollisuudelle. Yhtiö on osa ruotsalaista OEM International -konsernia, joka toimii 15 maassa. 

OEM Finland kamppaili parin vuoden ajan vakavien yhteysongelmien kanssa. Käytössä olivat konsernin suosiman ulkomaisen palveluntarjoajan yritysliittymät ja asiakaspalveluratkaisu, jotka eivät toimineet odotetusti.

Aikaisemmin puhelut eivät yhdistyneet, yhteydet pätkivät eikä suuri osa puheluista kirjautunut järjestelmään lainkaan.

”Myyntimme tapahtuu pitkälti suorien keskustelujen kautta. Tavoittavuuden kanssa oli kuitenkin jatkuvasti ongelmia, ja tein pahimmillaan kymmeniä reklamaatioita päivässä. Asiakkaat turhautuivat, kun eivät tavoittaneet oikeita henkilöitä, ja osa oli jo lopettamassa yhteistyötä”, OEM Finlandin ICT Manager Kai Savila kertoo.
 

Kai Savila, OEM Finlandin ICT Manager

Luotettava mobiiliverkko poisti tavoittavuusongelmat

Tilanteen vakavuus pakotti OEM Finlandin etsimään uuden ratkaisun. Yritys testasi useita viestintäratkaisuja ja päätyi malliin, jossa yrityksen puhelinliittymät ja viestintäratkaisu tulevat suoraan operaattorilta ilman välikäsiä. Telian palvelukokonaisuus vastasi tarpeisiin parhaiten.

Marraskuussa 2025 OEM Finland sekä samaan konserniin kuuluvat Akkupojat ja RauHeat siirsivät noin 300 mobiililiittymää Telialle ja ottivat käyttöön Telia Smart Connect -viestintäratkaisun. Liittymistä 200 on työntekijöillä ja loput tableteissa, koneissa ja muissa laitteissa. Vaikutukset näkyivät arjessa välittömästi.

”Aiemmin vain murto-osa puheluista meni läpi, vaikka järjestelmät antoivat ymmärtää muuta. Siksi puheluiden vastausaste jäi noin 10 prosenttiin."

"Telialle siirtyminen poisti kaikki ongelmat, ja vastausaste nousi lähes 100 prosenttiin"

Toimivat verkkoyhteydet ovat sujuvoittaneet työtä ja parantaneet asiakaskokemusta. Yhteydet toimivat nyt luotettavasti niin toimipisteissä, etätyössä kuin liikkuvassa työssä. Myös ulkomailla työskentely on helpottunut parempien roaming-yhteyksien ansiosta.

”Myyjämme liikkuvat esimerkiksi itärajan tuntumassa ja Lapin tuntureilla, eikä katvealueita ole. Asiakastyytyväisyys on parantunut selvästi, kun pystymme taas palvelemaan asiakkaita sujuvasti.”


Kaipaatko apua sopivan liittymän valinnassa? Ota yhteyttä

Telia Smart Connect auttaa hallitsemaan puheluvirtaa

Yritysliittymien rinnalle otettu viestintä- ja asiakaspalveluratkaisu Telia Smart Connect varmistaa puheluiden sujuvan ohjauksen sekä OEM Finlandissa että konsernin muissa Suomen tytäryhtiöissä. 

Tutustu Smart Connect -palveluun

Aiemmin puheluita ei voitu ohjata eteenpäin, eikä niihin voitu liittää automaattisia tiedotteita esimerkiksi aukiolosta tai ruuhkasta.

Telia Smart Connectin avulla puhelut ohjautuvat vapaana olevalle henkilölle, ja ruuhkatilanteissa soittajaa informoidaan automaattisten tiedotteiden avulla.

”Helppo muokattavuus ja numeroiden ryhmittely olivat meille tärkeitä kriteerejä. Telian ratkaisussa kokonaisuutta on helppo hallita, ja uusien numeroiden ja ohjausten luominen onnistuu nopeasti. Käyttäjiltä on tullut hyvää palautetta esimerkiksi siitä, että lomatiedotteen saa päälle vaivattomasti.”

Minun Telia Yrityksille -asiointipalvelun kautta Kai Savila on tilannut helposti uusia puhelinliittymiä yritykselle ja muokannut liittymien lisäpalveluja. 

5 syytä, miksi Telia Smart Connect helpottaa arkeasi pk-yrittäjänä – lue artikkeli

Vahva luottamus Teliaan

Yhteysongelmien ratkaisemista arvostettiin OEM Finlandin organisaatiossa niin paljon, että projektia vetänyt Kai Savila palkittiin vuoden työntekijänä 2025. Teknisten ongelmien poistuminen on vapauttanut merkittävästi hänen työaikaansa selvittelystä toiminnan kehittämiseen. 

Yhteistyötä Telian kanssa Savila kuvailee sujuvaksi ja asiakaslähtöiseksi. 

”Saimme liittymät ja viestintäratkaisun käyttöömme vaivattomasti ja täsmällisesti. Telia on vakaa kumppani, ja arvostan sitä, miten he aktiivisesti kehittävät ratkaisua juuri meille sopivaksi. Olen hyvin luottavaisin mielin.”

Tulevaisuudessa tavoitteena on integroida Telia Smart Connect tiiviimmin yhtiön muihin järjestelmiin, kuten Microsoft 365:een, ja hyödyntää ratkaisun ominaisuuksia entistä monipuolisemmin.


 

Haaste
Puhelut eivät yhdistyneet, yhteydet pätkivät ja asiakkaiden oli vaikea tavoittaa yritystä, mikä vaikutti myyntiin ja heikensi asiakaskokemusta. 

Ratkaisu
Asiakas otti käyttöön Telian yritysliittymät sekä viestintä- ja asiakaspalveluratkaisu Telia Smart Connectin, joka varmistaa yrityksen tavoitettavuuden.

Hyödyt
Puheluiden vastausaste nousi noin 10 prosentista lähes 100 prosenttiin, kun mobiiliyhteydet toimivat luotettavasti kaikkialla Suomessa. Puheluiden hallinta ja ohjaaminen on helppoa, ja yritykseen soittaville asiakkaille voidaan viestiä automaattisin tiedottein. 

Kaipaatko apua oikean liittymän valinnassa?

Ota yhteyttä asiantuntijoihimme, niin löydetään yhdessä tarpeisiisi sopiva ratkaisu.

Ota yhteyttä
Lisää samasta aiheesta

Artikkelin aihealueet

Asiakastarinat Liittymät Verkko Vaihdepalvelut ja tavoitettavuus