Meidän kaikkien turvaverkko

Kaikki käyttämämme ja tuottamamme data kulkee aina operaattorin tarjoaman verkon kautta. Siksi on tärkeää, että tuo verkko on mahdollisimman turvallinen.

Telia – uuden sukupolven teleoperaattori

Olemme muutamassa vuodessa kasvaneet perinteisestä teleoperaattorista nykyaikaiseksi media- ja teknologiayritykseksi. Olemme tänään yksi Pohjoismaiden suurimmista TV-yhtiöistä ja yksi Suomen johtavista yrityksille ICT-palveluja tarjoavista yrityksistä.

Mobiiliverkot ja erityisesti 5G ovat avainasemassa koko yhteiskunnan digitaalisessa infrastruktuurissa.
     
Jari Collin, teknologiajohtaja, Telia

Ajankohtaista


 

Näytä lisää

Yhteiset arvomme

Dare

Kannustamme uskaltamaan, olemaan rohkea, rikkomaan rajoja ja etsimään uutta. Kannustamme tekemään asioita, joita ei ole ennen tehty, ja menemään sinne, minne ei ole aiemmin menty.

Care

Rohkeus kasvaa turvallisessa ympäristössä. Sellaisessa, jossa on lupa epäonnistua ja kokeilla ilman pelkoa. Huolehdimme toinen toisistamme, asiakkaistamme ja viime kädessä jokainen itsestämme.

Simplify

Rakastamme teknologiaa, mutta sitäkin enemmän rakastamme ihmisiä – ja elämää. Siksi kehitämme palveluita, jotka yksinkertaistavat elämää, eivät monimutkaista sitä.

Täältä löydät meidät

Telia Finland Oyj

Pasilan asema-aukio 1, Helsinki
PL 106 00051 TELIA
Y-tunnus 1475607-9

  • Valtakunnallinen vaihdenumero 020401 (ulkomailta +358 20401). (mpm/pvm, myös jonotusajalta).

Julkisilla kulkuvälineillä on helppo tulla ­Triplaan. Raitiovaunu- ja bussipysäkit ovat rautatieaseman eteläpuolella asema-aukiolla. Kaikki lähi- ja kaukoliikenteen junat pysähtyvät Pasilassa. Tarkemmin tietoa Triplan joukkoliikenteestä löytyy HSL:n sivuilta.

Sisäänkäynti Telian pääkonttoriin sijaitsee Triplan katutasossa 4. kerroksessa.

Telia Finland Oyj on merkitty kaupparekisteriin ja se harjoittaa arvonlisäveron alaista toimintaa.

Valvontaviranomainen: Viestintävirasto, www.ficora.fi

Telia Company AB

Stjärntorget 1
SE-169 94 Solna, Sweden

Tel: +46 (0)8-504 550 00
Fax: +46 (0)8-504 550 01
www.teliacompany.com

Reklamaatiot
Telia Finland Oyj
Asiakaspalvelu
PL 0400, 65101 VAASA

Voit tehdä reklamaation myös Telia.fi:ssä.

Kirjaudu

Vastuullisen liiketoiminnan toteutuminen arvoketjussamme on meille tärkeä asia. Kerro meille, jos koet tai näet käytöksen, jonka uskot rikkovan paikallista tai kansainvälistä lakia, Telian Eettisiä toimintaperiaatteita tai toimittajille asettamiamme eettisiä liiketoimintavaatimuksia.  

Speak-Up Line on Telian web-portaali, jonka kautta voit anonyymisti ilmoittaa väärinkäytöksistä tai huolenaiheista.  

Speak Up -kanava

 

Yksityishenkilöt ja yhteisöt voivat ilmoittaa laittomana pitämästään sisällöstä Telian tarjoamissa hosting-palveluissa digipalveluasetuksen mukaisesti.

Tee ilmoitus laittomasta sisällöstä (englanniksi)