Käyttämällä sivustoamme hyväksyt evästeiden käyttämisen laitteessasi ja tallentamisen siihen. Lisätietoa saat evästeitä koskevasta tietosuojaselosteesta. Lue lisää

Uusimmat artikkelit

Rajat auki Areenan ohjelmille

Yle Areenan ohjelmien katselu helpottuu EU-alueella. Siihen tarvitaan Suomi.fi-palvelua ja Yle Tunnus. Samalla Mobiilivarmenteen käyttö laajenee.

Huhtikuun alussa 2018 tulee voimaan EU-asetus, joka laajentaa Suomessa pysyvästi asuvien katselumahdollisuuksia, sillä Yle Areena alkaa näkyä EU-maissa entistä laajemmin.

”Niin sanottu geoblokkaus poistuu eli maarajat avautuvat kaikille, joilla on osoite jossakin Suomen kunnassa tai kaupungissa. He pystyvät katsomaan Yle Areenan ohjelmia muissa EU-maissa”, Yle Areenan palvelupäällikkö Kari Haakana kertoo.

Ihan kenen tahansa ulottuville Areenan ohjelmat eivät siis jatkossakaan tule. Uudistus ei koske esimerkiksi niitä, jotka ovat muuttaneet Ruotsiin ja joilla on Suomen kansalaisuus – ellei heillä ole osoitetta Suomessa. Sama koskee Espanjassa eläkepäiviään viettäviä: Areena avautuu niille, joilla on Suomessakin osoite.

Osoite selville Suomi.fi:n kautta

Miten palvelun käyttäjän osoite sitten varmistetaan? Sitä varten sinun on luotava oma Yle Tunnus. Sillä pääset kirjautumaan ensin yle.fi:hin, joka johdattaa Suomi.fi:hin. Sieltä Väestörekisterikeskus antaa Ylelle tiedon, onko käyttäjän kotikunta Suomessa. Tämä tarkistusvaatimus johtuu EU-asetuksesta.

”Suomi.fi:ssä vaaditaan kotipaikan varmistamiseksi niin sanottu vahva tunnistautuminen”, Haakana kertoo.

Vahva tunnistautuminen tapahtuu Mobiilivarmenteella tai muilla sähköisillä tunnistautumispalveluilla. Näin tarkistetaan Väestörekisterikeskuksen tiedoista henkilön osoite. Tätä kirjautumisen vaihetta ei Haakanan mukaan tarvita joka kerta Areenan ohjelmia katsottaessa.

Yle Tunnuksella tehtävä kirjautuminen pysyy voimassa automaattisesti, kuten monissa muissakin verkon kirjautumista vaativissa palveluissa – ellei käyttäjä itse kirjaudu palvelusta pois.

”Yritämme saada kirjautumisen mahdollisimman harvoin tehtäväksi. Yle Tunnus kuitenkin tarvitaan joka kerta.”

Esitysoikeudet esteenä aiemmin

Jo nyt Yle Areenan sisällöistä jopa yli 80 prosenttia on katsottavissa ja kuunneltavissa Suomen ulkopuolella. Osa ulkomaisista draamasarjoista, urheilulähetyksistä ja ulkomaisista lastenohjelmista on kuitenkin sopimussyistä rajattu näkymään vain Suomessa.

”Ohjelmaoikeuksien omistajat myyvät esitysoikeudet aina tiettyyn maahan, eivät sen maan kansalaisille. Uusi direktiivi antaa kuitenkin mahdollisuuden esitysoikeuksien laajentamiseen ja tämän vanhentuneen ajattelun muuttamiseen.”

Direktiivi tulee voimaan 1.4.2018, ja Yle yrittää saada Areenan ”auki” mahdollisimman pian sen jälkeen.

”Rakennamme parhaillaan yhteyttä Ylen järjestelmistä Suomi.fi-palvelun tunnistautumiseen ja teemme muutoksia Areenan taustajärjestelmissä.”

Yle Tunnuksen saa jo nyt

Perusteettomien maarajoitusten purkaminen on Euroopan parlamentin, EU:n neuvoston ja Euroopan komission päätös. Perusteluna on muun muassa se, että niin sanottu geoblokkaus eli aluerajaus aiheuttaa haittaa kuluttajille, jotka haluavat ostaa tuotteita tai palveluja verkossa EU:n alueella.

Tällä hetkellä suomalainen pystyy käyttämään esimerkiksi verkosta ostamiaan pelejä, elokuvia tai tv-sarjoja kotimaassa mutta ei automaattisesti ulkomailla.

Uusi EU-asetus velvoittaa maksulliset verkkopalvelut avaamaan pääsyn kaikille EU-kansalaisille. Yleisradioyhtiöt saavat samassa yhteydessä tuon mahdollisuuden, mutta niitä asetus ei velvoita siihen.
”Haluamme kuitenkin näin parantaa palveluamme, koska asiasta tulee meille paljon palautetta”, Kari Haakana sanoo.

Hän korostaa, että uudistus kattaa EU-alueen. Se ei siis koske esimerkiksi Norjaa tai Sveitsiä tai Brexitin virallisen siirtymäkauden jälkeen Isoa-Britanniaa.

Yle Tunnus on olemassa jo nyt, ja sen voi luoda Ylen verkkosivulla. Kun Areenan toiminta laajenee, Yle Tunnuksella on käytävä vahvistamassa käyttäjän kotipaikka, jotta geoblokkaus EU-alueella voidaan ohittaa.

Tutustu suomi.fi-palveluun https://www.suomi.fi
Hanki Yle Tunnus: https://yle.fi/aihe/yle-tunnus

Helpoin tapa todistaa henkilöllisyytesi netissä

Mobiilivarmenteella todistat helposti ja nopeasti, kuka olet. Se toimii esimerkiksi Yle Areenassa, Kelassa, pankki- ja terveydenhuoltopalveluissa sekä useissa verkkokaupoissa. Tunnistautuminen onnistuu omalla kännykällä ja yhdellä itse valitsemillasi tunnusluvuilla.

Hanki Mobiilivarmenne

Lisää samasta aihealueesta

Mobiilivarmenne
Lisää samasta aiheesta
Sähköisiä vaaleja saadaan vielä odottaa
Lääkekopteri on digiapteekkarin toivelistalla
"Uusi munuainen pelasti elämäni"
Virosta tuli tärkeä identiteettiherätys
Näin meistä tuli verkkotunnistamisen mestareita
”Söin oikealla kädellä ja tullasin vasemmalla”
Isännöitsijän digitaalinen duunipäivä
Sirukortit suljettiin Virossa – nyt toimii vain Mobiilivarmenne
Edellinen artikkeli
Virosta tuli tärkeä identiteettiherätys
Jopa 750 000 sähköistä henkilökorttia jouduttiin sulkemaan muutama viikko sitten Virossa ...
Seuraava artikkeli
Näin meistä tuli verkkotunnistamisen mestareita
Me suomalaiset olemme mobiilidatan käyttäjinä maailman huippuja ja sähköisessä ...