Katso Liigaa livenä MTV Katsomosta – alk. 25,95 €/kk! Tilaa
Katri ja Ville valitsivat kellopuhelimen tyttärensä ensipuhelimeksi – ”Enemmän aikaa leikkimiselle”
Ensipuhelimen hankinta tulee ajankohtaiseksi monessa perheessä, kun lapsi aloittaa koulun ja alkaa liikkua itsenäisemmin. Saaren perheessä lapsen ensimmäiseksi puhelimeksi valittiin kellopuhelin, joka kulkee mukana arjen uusissa tilanteissa. Valinta osoittautui Saaren perheelle oikeaksi.
Kun mikkeliläisten Katri ja Ville Saaren tytär Vappu lähestyi kouluikää, eteen tuli kysymys: mikä olisi lapselle sopiva ensimmäinen puhelin? Koulun alkaminen tarkoitti uusia kavereita ja omatoimisempaa liikkumista. Siksi lapselle haluttiin yhteydenpitoväline, jonka avulla häneen saa tarvittaessa yhteyden ja voi varmistaa, missä hän liikkuu.
Kuusilapsisen perheen kaksi vanhinta lasta olivat saaneet seitsemänvuotiaina ensimmäisiksi puhelimikseen älypuhelimet.
”Viitisen vuotta sitten tuntui, että kaikki hankkivat ekaluokkalaisille älypuhelimen. Menimme siinä vähän muiden mukana. Emme ajatelleet, että olisi muita vaihtoehtoja. Silloin kellopuhelinten tekniikka ei vielä vakuuttanut, mutta se on kehittynyt viime vuosina huikeasti”, Ville Saari sanoo.
Kolmannen lapsen kohdalla vanhemmat halusivat löytää ratkaisun, joka palvelisi lasta ja koko perhettä paremmin. Siksi he päätyivät hankkimaan tyttärensä ensimmäiseksi puhelimeksi kellopuhelimen. Sitä suositeltiin myös lähipiiristä.
Kellopuhelin tuo lapselle vapautta ja vanhemmille mielenrauhaa
Tytär sai kellopuhelimen käyttöönsä koulun alkamista edeltävänä keväänä. Kellopuhelimeen hankittiin lapsen ensiliittymä yhteydenpitoa varten.
Helppokäyttöinen laite solahti nopeasti osaksi arkea. Nyt kahdeksanvuotias Vappu kertoo käyttävänsä kellopuhelintaan eniten kavereille soitteluun. Nopealla puhelulla saa sovittua leikkitapaamiset kätevästi.
Suuren perheen arki on vauhdikasta ja lasten menot rytmittävät päiviä. Vanhemmille on tärkeää tietää, missä lapset liikkuvat ja että lapsiin saa tarvittaessa yhteyden. Samalla lapsi oppii huolehtimaan ja kertomaan omista aikatauluistaan ja menoistaan. Kellopuhelimen ansiosta vanhemmat uskaltavat päästää lapsen omille teilleen turvallisin mielin.

Älypuhelimen sijaan kolmannelle lapselle valittiin ensipuhelimeksi kellopuhelin.
Kellopuhelin tuo mielenrauhan lisäksi arkeen sujuvuutta.
”On se sellainen ison tytön ele, että voi itse soittaa ja ilmoittaa vaikka menevänsä kaverin luokse. Se on tuonut lisää luottamusta ja olemme antaneet tyttärelle ripauksen lisää vapautta”, Katri pohtii.
”Tärkeää on ollut myös se, että voi katsoa älypuhelinsovelluksen kartasta missä lapsi viuhtoo menemään”, Ville lisää.
Kellopuhelimen rajatut ominaisuudet vastasivat vanhempien toiveisiin
Kellopuhelin on turvallinen valinta lapsen ensipuhelimeksi. Merkittävä ero älypuhelimeen verrattuna on kellopuhelimen rajatummat ominaisuudet. Sillä voi soittaa valikoiduille kontakteille, ja vanhempi voi seurata kellopuhelimen sijaintia omasta puhelimestaan.
Tarvittaessa lapsen kellopuhelimeen voi asettaa turvavyöhykkeitä. Jos lapsi poistuu niiltä, vanhempi saa automaattisen ilmoituksen puhelimeensa. Kellopuhelimen kamera mahdollistaa kuvien ottamisen ja videopuhelut.
Yksi kellopuhelimen hyvä puoli on, ettei siinä ole koukuttavia sovelluksia. Saaren perheen nyt 10- ja 12-vuotiaiden poikien ensipuhelinten kohdalla vanhemmat huomasivat, että alkuun älypuhelimen käyttö oli melko vähäistä, mutta lisääntyi ennen pitkää.
”Esikoisemme puhelin oli suurimman osan ajasta hyllyllä, eikä sillä paljoa muuta tehty kuin läheteltiin kavereille hymiöitä. Myöhemmin puhelinkäyttäytyminen muuttui ja lapsi alkoi uppoutumaan puhelimeensa enemmän”, Katri sanoo.

Saaret pitävät hyvänä suositusta, ettei ala-asteikäiselle vielä annettaisi älypuhelimia.
Kellopuhelin antaa tilaa tyttären mielikuvitukselle ja leikeille
Tuoreissa kansallisissa lasten digisuosituksissa suhtaudutaan varauksellisesti älypuhelimiin. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ei suosittele alle 13-vuotiaille älypuhelimia eikä sosiaalisen median palveluita.
Katri ja Ville Saari pitävät hyvänä suositusta, ettei ala-asteikäisille vielä annettaisi älypuhelimia. He ovat nähneet omin silmin, kuinka älypuhelin voi vaikuttaa lapsen leikkimiseen. Vanhemmilla lapsilla puhelin vei jo huomiota leikkimiseltä.
”Tyttäremme leikkii ihan eri tavalla, kun hänellä ei ole älypuhelinta. Hän touhuaa usein ulkona kavereiden kanssa, vähän kuin vanhoina aikoina”, Katri kiteyttää.
Tutustu: Digitaalinen vanhemmuuspakkaus – tukea digiturvakasvatukseen
Saaret ajattelevat, että kouluikäisen lapsen on tärkeää käyttää mielikuvitustaan, leikkiä ja puuhata ulkona.
”Tunnettu sanontahan kuuluu, että leikkiminen on lasten työtä. Se on minun mielestäni kaiken ydin. Kellopuhelin on antanut enemmän aikaa leikkimiselle, kun se ei vie huomiota kuten älypuhelin", Katri sanoo.
”Olen kuullut monelta vanhemmalta, että jos vaikka viikonloppuaamut alkavat puhelimella, niin se vaikuttaa koko loppupäivän. Kahden tunnin ruutuajan jälkeen lapsi valittaa, ettei ole mitään tekemistä ja saattaa olla tosi ärtyisä”, Ville lisää.
”Kellopuhelimessa on kaikki, mitä tarvitsemme”
Katri ja Ville Saari pitävät kellopuhelinta erinomaisena vaihtoehtona lapsen ensipuhelimeksi. Heidän mielestään se sopii hyvin 6–12-vuotiaille.
”Kellopuhelin oli oikea valinta lapsellemme. Se on tuonut mielenrauhaa, kun tietää, että laitteessa ei ole somea, nettiselainta tai pelejä, joissa tytär voisi roikkua. Kellopuhelimessa on kaikki, mitä tarvitsemme”, Ville Saari sanoo.
Kuule lisää Katrin ja Villen oivalluksia videolla.
Teksti ja kuvat: Santtu Paananen