Sujuvampi yhteinen arki
Telia Smart Familyn avulla teet koko perheen arjesta vaivattomampaa. Helppokäyttöinen sovellus tarjoaa paikan, jossa voitte jakaa perheen yhteiset asiat kauppalistoista aikatauluihin asti. Mielenrauhaa tuovat sijaintiin perustuvat saapumisilmoitukset, kun lapsi pääsee perille määriteltyyn paikkaan kuten kouluun tai harrastukseen.
Lataa maksuton Telia Smart Family -sovellus App Storesta tai Google Playsta!
Käytä sovellusta apuna perheen arjessa
Telia Smart Family -sovelluksessa on useita arkea helpottavia toimintoja. Yhteinen viestiseinä koko perheen kuulumisten jakamiseen on yksi niistä, mutta sovelluksesta löydät paljon muutakin:

Sijainti ja saapumisilmoitukset
Sovelluksella voi jakaa sijaintinsa muille perheenjäsenille, jolloin pääsette yhdessä tarkastelemaan kartalta kunkin sijaintia. Saat myös esimerkiksi ilmoituksen, kun lapsi saapuu kotiin tai poistuu sieltä.

Muistutuksien asettaminen
Haluatko muistuttaa lasta pesemään kädet kotiin tultuaan tai kaipaatteko esimerkiksi harrastusmenoista yhteisiä muistutuksia? Voit määrittää ajastettuja muistutuksia, tai muistutuksia jotka aktivoituvat perheenjäsenen saapuessa kotiin.

Yhteiset listat
Eikö olisi helppoa koota koko perheen kanssa vaikkapa digitaalista kauppalistaa, joka kulkee aina sovelluksessa mukana, missä ikinä oletkin? Yhteisiä listoja voi luoda myös esimerkiksi lomasuunnitelmista tai joululahjatoiveista.

Puhelimen akun latauksen tarkistus
Eikö lapsi muista ladata puhelinta tarpeeksi usein? Sovelluksen kautta näet myös toisen perheenjäsenen puhelimen akun tilan. Voit siis helposti muistuttaa lataamisesta, jos virtaa on liian vähän jäljellä.

Älykodin laitteiden etähallinta
Voit käyttää Telia Smart Familya myös kodin älylaitteiden ohjaamiseen. Sitä varten tarvitset sovelluksen kaveriksi Telia Smart Family -älykotireitittimen.
Ohjaa sovelluksella kodin älylaitteita
Telia Smart Family -älykotireitittimellä yhdistät kodin älylaitteet Telia Smart Family -sovellukseen. Pelkäävätkö lapsesi pimeää? Sovelluksen avulla voit esimerkiksi etähallita pihan ja sisätilojen valaistusta, jotta lapsilla on turvallinen olo palata kotiin myös pimeällä.
Asiakkaidemme kommentteja

Automaattiset ilmoitukset lasten kotiin tulemisesta ovat tehneet perheeni arjesta helpompaa. Minun ei tarvitse muistutella lapsiani lähettämään viestejä, ja lasten ei tarvitse muistaa lähettää viestejä minulle.
– Anna, 8-vuotiaan Saran ja 10-vuotiaan Iiron äiti

Vihdoinkin meillä on luonteva paikka perheen viestinnälle. Muissa sovelluksissa lähetetyt viestit hukkuvat helposti kaikkeen muuhun viestitulvaan.
– Petri, 11-vuotiaan Joelin ja 14-vuotiaan Emmin isä

Saan lisättyä vaimoni kanssa ostoslistalle tarvittavat tavarat ja sovittua kuka hoitaa mitkäkin hankinnat. Pystyn myös varmistamaan, että lapseni ovat päässeet koulun jälkeen treeneihin, kun saan ilmoituksen automaattisesti puhelimeeni.
– Taneli, 10- ja 12-vuotiaiden lasten isä
Usein kysyttyä Telia Smart Familystä
Telia Smart Family on perheen arkea helpottava sovellus. Sovelluksen avulla onnistuvat mm. perheenjäsenten välinen yhteydenpito, erilaisten listojen ja aikataulujen jakaminen sekä muistutusten asettaminen perheenjäsenille.
Voit käyttää sovellusta myös kodin älylaitteiden ohjaamiseen hankkimalla Telia Smart Family -älykotireitittimen.
Lue lisää Telia Smart Familyn palvelukuvauksesta.
Telia Smart Family ei maksa mitään, vaan se on kaikille ilmainen sovellus.
Jos kuitenkin haluat käyttää sovellusta kodin älylaitteiden hallintaan, tarvitset lisäksi maksullisen Telia Smart Family -älykotireitittimen.
Telia Smart Family -sovelluksen käyttöönotto onnistuu tiivistetysti näin:
- Lataa ilmainen Telia Smart Family -sovelluksen App Storesta tai Google Playsta
- Rekisteröidy sovelluksen käyttäjäksi puhelinnumerollasi.
- Kutsu muut perheenjäsenesi sovelluksen käyttäjiksi ja lisää kotisi sijainti.
Laajemmat ohjeet sovelluksen käyttöön löydät asiakastuestamme.
Telia Smart Family toimii puhelimissa, joissa on iOS- tai Android-käyttöjärjestelmä.
- Android 5.0 ja uudemmat versiot
- Apple iOS 11 ja uudemmat versiot
Sovelluksen seinälle lähetetyt viestit, kommentit ja reaktiot näkyvät ainoastaan sovelluksen perheeseen lisätyille jäsenille.
Lisätietoja löydät Telia Smart Familyn tietosuojaselosteesta.
Tällä hetkellä kuvia ja viestejä on mahdollista lähettää vain koko perheelle, mutta kehitämme sovellusta jatkuvasti ja pyrimme luomaan toiminnon, jonka avulla viestejä voi lähettää myös yksittäisille jäsenille.
Kyllä, voit poistaa lähettämiäsi viestejä ja kommentteja. Pääkäyttäjät voivat myös poistaa muiden jäsenten viestejä ja kommentteja.
Sovelluksessa voi asettaa kodille GPS-sijainnin. Kun perheenjäsen saapuu puhelimensa GPS-sijainnin mukaan kotiin tai poistuu sieltä, sovellus ilmoittaa siitä perheeseen liitetyille muille käyttäjille. Ainoastaan perheeseen lisätyt jäsenet näkevät, ketkä perheenjäsenet ovat kotona tai poissa kotoa. Muuta tietoa käyttäjän sijainnista ei jaeta tai käsitellä.
Lisätietoja löydät Telia Smart Familyn tietosuojaselosteesta.
Kyllä, kaikki viestit ja viestiliikenne on salattu. Lisätietoja löydät Telia Smart Familyn tietosuojaselosteesta.
Telia Smart Family -älykotireititin mahdollistaa Telia Smart Family -sovelluksen käytön kodin älylaitteiden etähallintaan. Älykotireitittimen avulla voit ohjata sovelluksella mm. IKEAn ja Osramin älyvaloja, Osramin älypistokkeita ja valikoituja älylukkoja.
Tietoa ja apua
Lue tarkemmin Telia Smart Family -sovelluksesta ja sen käytöstä.