Takaisin

Niemisen perhe hankki kiinteän 5G-yhteyden kotitaloonsa avaimet käteen -periaatteella

3 min
Joonas Nieminen Joonas Nieminen

Joonas Nieminen muutti perheineen kesällä uuteen ihanaan kotitaloon. Kaikki oli muutoin mainiosti, mutta talosta puuttui nopea ja toimintavarma nettiyhteys. Ja se tarvittiin ehdottomasti. Joonas kertoo, miten kaikki sujui ja miksi juuri kiinteä 5G?

”Ostimme uuden kotitalomme heinäkuun puolivälissä. Talossa ei ollut valmiina valokuituliittymää tai kaapelinettiä. Aiemmilla omistajilla oli ollut käytössään 4G-antenni. 

Työskentelemme puolisoni kanssa kotona yrittäjinä ja tarvitsemme nopeita yhteyksiä työn tekemiseen. Etätyöt ovat meille arkipäivää. Itse lähetän ja vastaanotan päivittäin isokokoisia videotiedostoja, joten suuret nopeudet ja toimintavarmat yhteydet ovat välttämättömät. 

Vapaa-aikana katson perheeni kanssa ohjelmia ja elokuvia suoratoistopalveluista. Nopeat yhteydet tekevät katselukokemuksesta mieluisan.  

Kun olin tutkinut erilaisia vaihtoehtoja, kiinnostuin Telian omakoti- ja rivitaloihin tarkoitetusta kiinteästä 5G:stä. Otin yhteyttä Teliaan ja selvisi, että alueellamme on riittävän hyvä 5G-verkko, jotta meille on mahdollista asentaa Yhteys kotiin kiinteä 5G -paketti. 

Paketti tuli nopeasti, ja ulkoyksikkö on siisti

Homma eteni nopeasti heti tilaushetkestä alkaen. Jo samana päivänä myyjä otti puhelimitse yhteyttä ja kyseli tarvittavia lisätietoja. Pari arkipäivää tämän jälkeen saimme ilmoituksen, että laitepaketti oli noudettavissa lähimmästä postin palvelupisteestä.  

Paketissa oli antenni eli 5G-ulkoyksikkö ja sisälle tuleva modeemi kaapeleineen. Iloinen yllätys oli, että ulkoyksikkö on siisti ja huomaamaton valkoinen laatikko, joka ei pistä silmään talon seinästä. Minulla oli mielikuva, että 5G-antenni olisi joko TV-antennin kaltainen mattopiiska tai hainevää muistuttava littana antenni.

Pari päivä tämän jälkeen oli postilaatikossamme kirjelähetys, joka sisälsi ulkoyksikön sisälle tulevan 5G-kortin. Tilaushetkestä meni vain viikon verran, kun kaikki asennukseen tarvittavat laitteet olivat meillä. 

Parin tunnin asennus ja sitten surffaamaan

Asennustakaan ei tarvinnut pitkään odotella. Asentajat saapuivat meille noin kahden viikon kuluttua tilauksesta. 

Itse asennukseen meni vain pari tuntia. Ensitöikseen asentaja kartoitti parhaan mahdollisen asennuskohdan ulkoyksikölle käyttämällä juuri testikäyttöön tarkoitettua sim-korttia.

Meitä hieman jännitti, aiheuttaisiko naapurin tontilla oleva iso puu ongelmia yhteyden nopeuteen tai signaalin laatuun. Olimme nimittäin kuulleet, että tiheä oksisto saattaa heikentää yhteyden laatua, sillä 5G on ikään kuin näköyhteyden varassa tukiaseman mastoihin. 

Onneksi tästä ei koitunut ongelmaa, vaan ulkoyksikkö saatiin sijoitettua juuri sille ulkoseinälle, josta oli paras mitattu nopeus ja signaalin laatu. 

Asentajat porasivat siistin reiän kotimme ulkoseinään. Sitä kautta kaapelijohto vedettiin sisälle taloon. Loppu sujui kuin rasvattuna. Pian oli huoneen sisäseinässä kiinni datapistoke ja siitä piuha kiinni modeemiin. 

Kun asennus oli valmis, teimme vielä loppumittauksen omalla kännykälläni ja läppärilläni. Nopeusmittari näytti luvatut lukemat, jopa ylikin. Netti alkoi toimia välittömästi. Siitä lähtien olemme päässeet surffaamaan suurilla nopeuksilla.”

Joonas Nieminen, Telia 5G -lähettiläs
 

Näin saat Yhteys kotiin kiinteä 5G:n

  1. Tarkista kiinteän 5G:n saatavuus kotiisi.
  2. Tilaa tuote asennuksineen ja varaa samalla asennusaika.
  3. Nouda postista pakettiin kuuluvat tuotteet.
  4.  Ota rennosti asennuspäivänä:
  • Asentajamme kartoittaa parhaan mahdollisen asennuskohdan ulkoyksikölle.
  • Asentaja kiinnittää ulkoyksikön talon seinään.  
  • Asentaja poraa reiän kaapelijohtoa varten talon ulkoseinään ja johto vedetään sisälle.
  • Asennamme reitittimen talon sisälle.
  • Testaamme kännykälläsi, että yhteys toimii, jonka jälkeen homma on valmis. Nyt kotonanne on uusi nopea ja toimintavarma nettiyhteys!
     
Lisää samasta aiheesta

Artikkelin aihealueet

Laajakaista
Edellinen artikkeli
Telia rakentaa Euroopan suurimpaan kultakaivokseen 5G-verkon, joka toimii yli kilometrin syvyydessä
Telia rakentaa yhdessä Nokian, Digitan ja Agnico Eagle Finland Oy:n kanssa 5G-verkon Kittilässä ...
Seuraava artikkeli
Korona altisti myös tietojenkalastelulle ja palvelunestohyökkäyksille – hybridityö haastaa yritysten tietoturvan
Viimeisen kahden vuoden aikana erilaiset kalastelu- ja huijausviestit sekä suorat kohdistetut ...