Takaisin

Telian kesätyöhakemusten määrä kasvoi 70 prosenttia – ”Operaattorit ovat taas haluttuja työnantajia”

2 min

Telia sai tänä keväänä yli 3400 kesätyöhakemusta. Kesätöitä on tarjolla 170 nuorelle. Hakijoita kiinnostivat erityisesti työtehtävät myynnissä, teknisenä asiantuntijana sekä liittymien ja palveluiden toimituksessa.
 
”Hakemusten määrä kasvoi viime vuodesta yli 70 prosenttia. Muuttunut maailman tilanne on selvästi korostanut operaattoreiden keskeistä roolia yhteiskunnassa myös nuorten keskuudessa, mikä käy hakemuksista selvästi ilmi”, kuluttajaliiketoiminnan johtaja Tuula Heikkinen kertoo.
 
Hakijat kertovat Heikkisen mukaan olevansa kiinnostuneita mielenkiintoisesta toimialasta, monipuolisesta työnkuvasta, palkkauksesta ja mahdollisuudesta edetä uralla.
 
”Olemme panostaneet myös hakuprosessiin tekemällä siitä sujuvan ja selkeän. Samalla yritämme opastaa hakijoita hyvän hakemuksen tekemisessä sekä työhaastatteluun valmistautumisessa. Olemme saaneet tästä paljon myönteistä palautetta hakijoilta”, Heikkinen iloitsee.
 
Myyjän työ hakijoiden suosiossa
 
Telia Kauppojen myyjän tehtävät olivat erityisen suosittuja. Myymälässä työskentely tarjoaa monipuolisen työn ja hyvät mahdollisuudet kehittymiseen.  
 
"Meillä kesätyöntekijät pääsevät tekemään mielenkiintoisia haastavia työtehtäviä. Hyvän työntekijäkokemuksen varmistamme huolellisen suunnitelman pohjalta, jota on ollut työstämässä myyjiä, esihenkilöitä ja kouluttajia. Kesän aikana tarjoamme monipuolisen työn lisäksi myös runsaasti me-henkeä sekä myynnillisiä kilpailuelementtejä", kertoo Telia Kaupan aluejohtajana toimiva Antonio Muñoz.
 
Uudet työntekijät otetaan vastaan kattavan perehdytyksen kautta, joka tarjoaa hyvät lähtökohdat arjen työskentelyyn.
 
"Olemme rakentaneet viiden viikon perehdytyssuunnitelman, jolla varmistetaan tasalaatuinen työskentelyn aloitus kaikkialle Suomessa. Kolmen päivän käynnistyksen jälkeen kukaan ei jää yksin, sillä kesätyöläisen turvaverkko on varmistettu myynninkouluttajien ollessa työntekijöiden tukena kesän ajan", taustoittaa Antonio.
 
 
Haetuimmat kesätyöt Telialla
1.    Telia Kaupan myyjä
2.    UX Designer
3.    Technical Specialist
4.    Customer Delivery
5.    Communications.

 

Teksti:Niko Norisalo

 

Lisää samasta aiheesta

Artikkelin aihealueet

Medialle
Edellinen artikkeli
Jatkamme Ukrainan tukemista
Telian liittymiä voi käyttää Ukrainassa veloituksetta, ja Telian liittymillä voi soittaa Ukrainaan ...
Seuraava artikkeli
”Pelon hetkellä kannattaa keskittyä tosiasioihin” – aivotutkijan vinkit turvallisempaan oloon
Kun Katri Saarikivi oli teini, hänen isoäitinsä tapasi varoitella itänaapurista.