Käyttämällä sivustoamme hyväksyt evästeiden käyttämisen laitteessasi ja tallentamisen siihen. Lisätietoa saat evästeitä koskevasta tietosuojaselosteesta. Lue lisää

Takaisin

Telian tv-pomo yllättyi tutkimustuloksista – ”Nurkassa nököttävä televisio teki comebackin”

3 min
Telian tv-liiketoiminnasta vastaava Olli-Pekka Takanen korostaa, että television katsomisesta on nopeasti tullut yhä henkilökohtaisempi kokemus.

Suomalaisten tapa katsoa televisiota on tuoreen tutkimuksen mukaan suuressa murroksessa. TV-sisältöjä katsotaan koko ajan pienemmiltä ruuduilta, ohjelmista ollaan valmiita maksamaan enemmän ja television rooli kotitalouksissa kääntyi yllättäen selvään kasvuun.

 ”Television rooli on selvästi isossa murroksessa. TV kyllä nököttää olohuoneen nurkassa ja se koetaan viihtyvyyden kannalta tärkeäksi, mutta samaan aikaan katsojat haluavat nauttia itselleen mieluisista sisällöistä juuri silloin kuin heille sopii, missä ikinä he sitten tuolla hetkellä ovatkaan”, Telian tv-liiketoiminnasta vastaava johtaja Olli-Pekka Takanen sanoo.

Tänään julkaistun Koti- ja tv-tutkimuksen mukaan 57 % suomalaisista kokee television erittäin tärkeänä. Television tärkeys pieneni vuosien 2013 ja 2016 välillä, mutta 2016 jälkeen television rooli on vain kasvanut, ja se on tällä hetkellä jopa tärkeämpi kuin vuonna 2013.

”Tavallaan televisio on tehnyt comebackin, mutta vain kovin erilaisena kuin ennen. Laajempi TV-sisältöjen valikoima ja älytelevisioiden yleistyminen ovat varmasti vaikuttaneet asiaan”, Takanen arvioi.

Television lisäksi viihtyvyyttä kotona lisäävät kodin nettiyhteys ja puhelin, joiden tärkeys on kasvanut vuoteen 2016 verrattuna. Lähes 70 % kertoo, että netti ja puhelin ovat erittäin tärkeitä kotona viihtymisen kannalta.

”On aika selviö, että ilman yhteyksiä sisällöt eivät tavoita ihmisiä”, Olli-Pekka Takanen naurahtaa.

Viidennes suomalaisista katsoo tv-ohjelmia puhelimesta

Televisiota katsotaan nykyään aiempaa pienemmiltä ruuduilta, sillä katselu puhelimella, tabletilla ja kannettavalla on yleistynyt. Erityisesti puhelimen rooli on kasvanut, sillä viidennes (20 %) suomalaisista katsoo tv-ohjelmia puhelimestaan vähintään viikoittain, kun tulos vuonna 2016 oli alle 10 %. Tabletin kautta TV:tä katsoo 17 % ja kannettavan kautta 22 %.

”Puhelimesta katsotaan sisältöjä niin kotona ja kuin kodin ulkopuolellakin. Urheilu on erinomainen esimerkki viihteestä, joka täytyy katsoa livenä, sillä jälkikäteen jännitys on jo haihtunut”, Takanen kertoo.

Jo puolet katsoo suoratoistopalveluja – tv-palveluihin 11-25 euroa kuukaudessa

Television katselutapoihin ovat vaikuttaneet viime vuosina suuresti Netflixin ja HBO:n kaltaiset suoratoistopalvelut, joiden suosio on nousussa. Miltei puolet, eli 48 prosenttia vastaajista kertoi käyttävänsä palveluita usein tai joskus. Vuoden 2014 tutkimuksessa vastaava luku oli vain 18 %.

Lisäksi yhä useampi olisi valmis maksamaan tv-sisällöistä, sillä yli puolet suomalaisista (57 %) käyttää tai olisi valmis käyttämään maksullisia tv-palveluja, kun vuonna 2014 luku oli vain 31 %. Yleisimmin suomalaiset kotitaloudet käyttävät tv-palveluihin 11-25 euroa kuukaudessa.

”Suoratoistopalvelut ovat muuttaneet tapaa, jolla sisältöjä katsotaan. Valinnanvaraa on niin paljon, että jokainen voi valita juuri ne itseä kiinnostavat sisällöt, joista on valmis maksamaankin. Nuoret esimerkiksi katsovat entistä enemmän ulkomaisia sarjoja. Lisäksi katsomisesta on tullut henkilökohtaisempi kokemus, sillä 28 % vastaajista kertoo katsovansa tv-ohjelmia ja muita videosisältöjä muiden kanssa vähemmän kuin ennen”, Takanen kertoo.

Telian tilaama tutkimus tehtiin syyskuun lopussa. Siihen osallistui 2000 suomalaista.

 

Teksti: Janne Kaijärvi, Anne Peltola

Kuva: Otto Uotila

 

 

Televisio on täynnä kiinnostavia sisältöjä

Lue lisää
Lisää samasta aiheesta

Artikkelin aihealueet

Medialle
Edellinen artikkeli
Telia Company sai hyväksynnän Bonnier Broadcastingin yrityskaupalle
Seuraava artikkeli
Euroopan ensimmäinen 5G-kauppakeskus avautui Pasilassa
Eilen Pasilassa avautunut Mall of Tripla on ensimmäinen kauppakeskus Euroopassa, jonne rakentuu ...