Kaikki artikkelit yrityksille

Mitä digitalisaatio tarkoittaa? Soneran toimitusjohtaja Valdur Laid vastaa

4 min

Sonera on nyt Telia.

Kokeiluja, avoimuutta ja asioiden tekemistä täysin uudella tavalla. Myös teleoperaattorin on muututtava, jotta se pystyy auttamaan yrityksiä digiloikassa.

Soneran toimitusjohtaja Valdur Laid kertoo, että myös Sonera käy paraikaa läpi omaa digitalisaatiotaan.

Kun puhutaan digitalisaatiosta, on yleensä hyvä määritellä, mitä se tarkoittaa, tai muuten siitä uhkaa tulla pelkkää sanahelinää. Digitalisaatio tarkoittaa rakennemuutosta, jossa luodaan uusia toimintatapoja ja uutta lisäarvoa, mitä ei pystyisi ilman sähköisiä ratkaisuja synnyttämään. Digitalisaatio vaikuttaa siihen, mitä yritykset tekevät, miten uutta liiketoimintaa kehitetään ja millaisia vaatimuksia IT-infrastruktuurille asetetaan.

Soneran yritysasiakkaille digitalisaatio näkyy siinä, että yhtiö investoi uusiin teknologioihin, kuten IoT:hen, verkkoihin ja omaan datakeskukseen, mutta panostaa ennen kaikkea myös omien toimintatapojen parantamiseen.

”Olemme tekemässä merkittävää uudistumista yhtiön sisällä. Yhdistämällä datakeskuspalvelut ja verkkoyhteydet, meillä on käsillämme uniikki kilpailuvaltti, jolla pystymme ottamaan kokonaisvaltaisesti vastuuta siitä, että yritykset pystyvät toimimaan digitaalisessa ympäristössä”, Laid sanoo.

Tulevaisuudessa nopeille verkoille on aiempaa suurempi tarve. 3D-videot, laajennettu todellisuus, IoT ja älyliikenne vaativat verkkoyhteyksiltä entistä enemmän. Sen lisäksi, että verkossa liikkuvan datan määrä lisääntyy, täytyy data myös säilöä johonkin. Tähän tarpeeseen vastaa Soneran Pitäjänmäkeen valmistuva datakeskus. Digitalisaatio tarkoittaa myös kasvavaa tarvetta pilvipalveluille.

”Tarvitsemme nopeita verkkoja ja joustavia datakeskuspalveluja”, Laid sanoo. Näihin molempiin Sonera panostaa voimakkaasti. Verkkojen nopeutta mittaavan Ooklan mukaan Soneran mobiiliverkot ovat Suomen nopeimmat. Nopeuteen liittyvänä kilpailuetuna Laid näkee myös Pitäjänmäen datakeskuksen. Lähellä sijaitseva datakeskus ei tuota käyttäjää haittaavaa viivettä.

Yhteistyökumppanit kokeiluihin mukaan

Digitalisaatio synnyttää uutta liiketoimintaa. Uuden liiketoiminnan synnyttäminen taas tarkoittaa kokeiluja ja kehitystyötä. Kasvuyritykset ovat tärkeässä roolissa uuden luomisessa, mutta suurin muutos tapahtuu Laidin mukaan olemassa olevassa Suomen yrityskannassa.

”On hyvä miettiä, miten pilotteja tulisi johtaa, jotta ne tuottavat oikeasti merkittäviä lopputuloksia. Kokeiluja on tehtävä hallitusti ja suunnitelmallisesti”, hän sanoo.

Yritysten voi olla helppo tehdä pieniä kokeiluja ja saada niistä onnistumisia, mutta miten yritykset saavat kokeiluistaan merkittäviä lopputuloksia? Se vaatii suunnittelua ja strategiaa. Usein myös yhteistyökumppaneita tai asiakkaita on otettava pilottiin mukaan. Sen lisäksi pilotissa syntynyttä kokeilua on jatkuvasti kehitettävä ja se on pystyttävä skaalaamaan tarvittaessa vaikka globaaliksi palveluksi. Myös Sonera pyrkii mahdollistamaan asiakkailleen tämän toimintamallin.

”Voimme ratkoa asiakkaan ongelmia yhdessä ohjelmisto-startupin kanssa. Teemme muutenkin töitä kasvuyritysten parissa. Etsimme uusia kasvualueita startupien kautta esimerkiksi IoT:sta ja terveysteknologiasta ja olemme esimerkiksi Spotifyn osaomistaja”, Laid kertoo.

Häiritsijästä auttajaksi

Laidin mukaan Viron veroviranomainen on hyvä esimerkki siitä, miten digitaalisuus mahdollistaa asioiden tekemisen kokonaan uudella tavalla.

Digitaalisuus on muuttanut koko viraston roolin: verottaja ei ole se, joka häiritsee ja ärsyttää ihmisiä vaan tarjoaa heille apua ja tuottaa oikeaa lisäarvoa. Veroviranomainen nimittäin tarjoaa yrityksille näkemystä data-analyysien avulla. Esimerkiksi rakennusyritys saattaa tulla virastoon ja kertoa suunnitelmistaan. Viranomainen voi neuvoa, että toimialallasi kannattaa nyt investoida voimakkaasti.

”Kuulostaa ehkä jopa hassulta, mutta Viron veroviranomainen neuvoo paikallisia yrityksiä. Virastolla on näkemys siitä mihin eri toimialat ovat kehittymässä”, Laid kertoo.

Laid kuitenkin muistuttaa, että on toki eri asia, kun jotain on rakennettu tyhjästä verrattuna siihen, että jotain olemassa olevaa kehitetään paremmaksi. Vastaavia järjestelmiä olisi huomattavasti vaikeampi rakentaa olemassa olevien tietojärjestelmien päälle. Mutta esimerkki kertoo siitä, miten paljon tietyn organisaation rooli voi muuttua, kun se pystyy hyödyntämään digitaaliset työvälineet.

Avoimuus tuottaa lisäarvoa

Digitalisaatiossa Laid peräänkuuluttaa myös avoimuuden kulttuuria. Tietojärjestelmien ei pidä olla suljettuja vaan niiden tulisi kommunikoida keskenään. Asiakkailla pitää olla valinnanvaraa.

”Sonera myy omia pilviratkaisuja, mutta myös Amazonin pilveä”, Laid sanoo.

Digitaalisuudella voidaan tuottaa asiakkaille uusia palveluita. Se voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että dataa analysoimalla voidaan auttaa asiakasta, kuten Viron verovirasto tekee. Mutta samaan aikaan luodaan mahdollisuus myös kumppaneille tarjota asiakkaille jotain, mitä he saattavat tarvita. Digitaalisuus tuottaa lisäarvoa niin asiakkaille kuin kumppaniyrityksille.

Kun yritykset toimivat avoimesti, siitä hyötyy sekä asiakas että yrityksen kumppanit. Kuvitellaan esimerkiksi tilanne, jossa perhe katsoo lomamatkoja. Mistä muusta perhe voisi olla kiinnostunut? Ehkä heitä kiinnostaisi, että Sonera voi tarjota heille netin käyttöä ulkomailla edulliseen hintaan. Vakuutuksiahan jo moni matkatoimisto ja lentoyhtiö tarjoavat.

”Tämän tyyppinen toimintatapa vaatii, että yritykset verkostoituvat keskenään”, Laid sanoo.

Digitalisaatio tarkoittaa loppukädessä sitä, että yritykset miettivät, miten asiakkaat saadaan tyytyväisemmiksi ja miten heidän ongelmiaan voidaan ratkoa.

Lue lisää Soneran Pitäjänmäen datakeskuksesta

OSTOSKORISSASI ON TUOTTEITA KAHDESTA ERI KAUPASTA

Verkkokauppamme uudistuksesta johtuen osa yritystuotteistamme ja -palveluistamme on tilattavissa eri kaupasta kuin laitteet, puhelinliittymät ja mobiililaajakaistaliittymät. Siirry tekemään tilauksesi loppuun.

Laitteet ja liittymät
Muut yritystuotteet

OSTOSKORISSASI EI OLE TUOTTEITA

Tilaa jatkuvasti kasvavasta valikoimastamme laitteet, puhelinliittymät sekä mobiililaajakaistaliittymät yrityksellesi.

Siirry kauppaan