Kaikki artikkelit yrityksille

Yrittäjäparin vinkit firman perustamiseen: ”Haluamme päästä taloushallinnossa helpolla”

3 min
Essi ja Tommi Rautiainen Cafe Tarina Telia Talous Essi ja Tommi Rautiainen Cafe Tarina Telia Talous

Lähi-idästä monen vuoden jälkeen Helsinkiin palanneet Essi ja Tommi Rautiainen toteuttivat pitkäaikaisen unelmansa ja avasivat oman kahvilan. ”Yritystä perustaessa on tärkeää hoitaa alkulaskelmat rauhassa kuntoon ja hankkia luotettava kirjanpitäjä. Näin aikaa jää tärkeimpään eli itse toiminnan pyörittämiseen.”

”Olemme käyneet monissa kahviloissa ympäri maailmaa. Kahvia juodessamme olemme katselleet paikkoja sillä silmällä ja poimineet parhaat ideat talteen.”

Näin kertovat yrittäjät Essi ja Tommi Rautiainen, joiden pitkäaikainen unelma toteutui tammikuussa, kun he avasivat Cafe Tarinan Helsingin Munkkiniemeen.

Kuusi vuotta Egyptissä ja Saudi-Arabiassa asunut pariskunta kertoo haaveilleensa kahvilan perustamisesta vuosia. Essi intohimoisemmin ja Tommi rinnalla tukijana.

Ajatus sai tuulta purjeisiin, kun Rautiaiset palasivat takaisin Suomeen vuonna 2014.

”Olemme molemmat kotoisin yrittäjäperheistä ja nähneet lapsesta asti läheltä yrittäjyyden monet puolet. Osasimme siis varautua myös oman firman tuomiin haasteisiin emmekä elätelleet liian ruusuisia kuvitelmia. Kahvilan ensimmäiset kuukaudet ovat lähteneet liikkeelle hyvin eikä mitään suuria yllätyksiä ole onneksi tullut.”

Essi Rautiainen kertoo olleensa aina suuri kahvinystävä ja kahviloiden kanta-asiakas.

”Olen kriittinen kahvin, mutta myös palvelun suhteen. Hyvä kahvilakokemus lähtee aina hyvästä palvelusta. Minua häiritsee mennä paikkaan, jossa henkilökunta juttelee omiaan eikä huomioi asiakasta.”

Rautiaiset iloitsevat, että lähiseudun asukkaat ovat ottaneet Tarinan nopeasti omakseen.

”Otamme huomioon myös erityisruokavaliot, kuten vegaaniset tuotteet. Iso hittimme on tuorepuuro, joka ihan villitsi alueen. Laadukas kahvi on meille sydämen asia: porvoolainen pienpaahtimo onkin valmistanut Tarinalle oman jauhatuksen.”

Opimme uutta joka päivä

Vaikka Essi ja Tommi Rautiainen tiesivät mihin ryhtyivät, yrityksen perustaminen on opettanut jo muutamassa kuukaudessa paljon.

”Olemme tehneet aiemmin ihan eri alan hommia. Tommi on työskennellyt Suomessa ja Lähi-idässä turvallisuusfirmassa liiketoimintojen johdossa. Minä olen toiminut sijoitusneuvojana. Suomeen palattuamme kävin myös armeijan”, Essi Rautiainen kertoo.

Johtamistaidoista ja päättäväisyydestä onkin ollut hyötyä bisneksen käynnistämisessä.

”Etsimme sopivaa liiketilaa kolmisen vuotta. Hyvä sijainti oli ykköskriteerimme. Kun kuulimme potentiaalisesta paikasta, saatoimme mennä kuudelta aamulla sen eteen autoon istumaan ja laskemaan paljonko ihmisiä kulkee ohi.”

Täydellinen tila löytyi lopulta Munkkiniemestä: avara ja valoisa huoneisto, jonka Rautiaiset remontoivat perusteellisesti. Asiakaspaikkoja on 45 ja kesällä määrä kasvaa ulkoterassilla.

”Kun aloimme neuvotella tilan vuokrauksesta, välittäjä halusi nähdä ensimmäisenä liiketoimintasuunnitelmamme. Onneksi olimme hioneet sitä monta vuotta. Suosittelemmekin aloittaville yrittäjille, että bisnessuunnitelma ja yrityslaskelmat kannattaa hoitaa huolella kuntoon.”

Luotettava kirjanpitäjä on tärkeä kumppani

Essi Rautiainen kiittelee miestään Tommia tämän numeropäästä ja kustannuslaskelmien hallitsemisesta.

”En ole mikään tietokoneiden ystävä. Onneksi Tommi on tuollainen excel-lahjakkuus, joka on vääntänyt kaikki työvuorolistat ja ymmärtää numeroiden päälle.”

Rautiaisille oli heti selvää, että luotettava kirjanpitäjä ja palkanlaskija ovat liiketoiminnan kannalta oleellisen tärkeitä.

”Haluamme päästä yrityksen taloushallinnon hoitamisessa mahdollisimman helpolla. Kaikki aika kuittikasojen äärellä on pois kahvilassa työskentelyltä. Tahdomme keskittyä itse olennaiseen eli asiakkaiden palvelemiseen.”

Tommi Rautiainen uskoo, että moni ensimmäistä kertaa yritystoimintaa starttaava saattaa tuntea suurtakin hämmennystä alv-laskennan ja muun taloushallinnon termistön edessä.

”Kun yritys kasvaa, osaavan ja tehokkaan kirjanpitäjän merkitys korostuu. Kirjanpitäjän täytyy  ymmärtää yrityksen liiketoiminnan sisältöä. Hyvät neuvot ja hyvin hoidettu raportointi ovat kullanarvoisia, jotta mahdollisilta riskeiltä vältytään. Toiveissamme on hoitaa tulevaisuudessa Tarinan taloushallinto niin sähköisesti kuin mahdollista.”

Teksti: Henna Rautiainen
Kuva: Jaakko Lukumaa

Telia Talous on palvelukokonaisuus, joka siirtää yrityksesi talouden digiaikaan ja antaa sinulle aikaa asiakkaittesi parissa työskentelyyn. Palvelumme skaalautuu tarpeidesi mukaan ja tehostaa yrityksesi toimintaa.

Jos haluat tietää lisää, ota yhteyttä Miika Saloon:
miika.salo[at]teliacompany.com
puh. 040 302 4904

Artikkelin aihealueet

Talous

OSTOSKORISSASI ON TUOTTEITA KAHDESTA ERI KAUPASTA

Verkkokauppamme uudistuksesta johtuen osa yritystuotteistamme ja -palveluistamme on tilattavissa eri kaupasta kuin laitteet, puhelinliittymät ja mobiililaajakaistaliittymät. Siirry tekemään tilauksesi loppuun.

Laitteet ja liittymät
Muut yritystuotteet

OSTOSKORISSASI EI OLE TUOTTEITA

Tilaa jatkuvasti kasvavasta valikoimastamme laitteet, puhelinliittymät sekä mobiililaajakaistaliittymät yrityksellesi.

Siirry kauppaan