Kaikki artikkelit yrityksille

Turvallista liiketoimintaa – mitä luottamuspalvelut ovat?

2 min

Kun yritys kohtaa asiakkaan verkossa, tarvitaan kiistaton varmuus siitä, että kumpikin tietää asioivansa oikean tahon tai henkilön kanssa. Luottamuspalvelut tuottavat kummallekin osapuolelle kiistatonta tietoa asioinnista: kuka, mitä, koska ja miten?

Luottamuspalveluiden tarve lisääntyy jatkuvasti, kun arjen asiointi ja työnteko siirtyvät yhä enemmän verkkoon. Tämä on näkynyt esimerkiksi Telian vahvan tunnistuksen välityspalvelussa tapahtumamäärien kasvuna: Telian kautta kulki vuonna 2020 lähemmäs 100 miljoonaa vahvaa tunnistustapahtumaa.

”Sähköinen allekirjoitus on toinen hyvä esimerkki luottamuspalvelusta, jonka käyttö on yleistynyt vauhdilla lisääntyneen etätyöskentelyn myötä. Sähköinen allekirjoitus on turvallinen, nopea ja edullinen, joten paperiselle allekirjoitukselle jäänee tätä menoa vain nostalginen arvo”, kertoo Telian asiantuntija Kari Lehtimäki.

Mitä luottamuspalvelut mahdollistavat?

Luottamuspalveluiden avulla voidaan tuottaa sähköisiä asiointipalveluita, joissa on oltava täysi varmuus osapuolista ja tapahtumista. Luottamuspalvelut tukevat myös liiketoimintaa monin eri tavoin. Laadukkaisiin vahvoihin tunnistusvälineisiin ollaan tyytyväisiä: suuri osa suomalaisista käyttää arjessaan tottuneesti ainakin yhtä vahvaa sähköistä tunnistusvälinettä.

Vahva tunnistautuminen ehkäisee väärällä identiteetillä esiintymistä ja helpottaa uusien asiakkuuksien perustamista, kun tarvittavat henkilötiedot saadaan luotettavasti.

Sähköisen allekirjoittamisen avulla digitaalisia asiakirjoja ja sopimuksia voidaan allekirjoittaa luotettavasti missä ja milloin vain. Allekirjoittaminen onnistuu jopa kännykällä, mikä vauhdittaa sopimusten käsittelyä: keskimäärin noin puolet sähköisistä allekirjoituksista saadaan toimitettua kahden tunnin sisällä allekirjoituspyynnön lähettämisestä. Verkossa allekirjoitetut sopimukset voidaan myös helposti säilyttää sähköiseen arkistoon myöhempää tarkastelua varten.

“Myös erilaisten varmenteiden käyttö lisääntyy merkittävästi, kun yhä useampi laite kytkeytyy verkkoon. Palvelimet, mittalaitteet ja sensoritkin on suojattava, jotta niiden kanssa voidaan kommunikoida turvallisesti”, kertoo Lehtimäki. ”Varmenteiden avulla asiakas tietää asioivansa luotettavan tahon kanssa.”

Lataa opas luottamuspalveluista ja opi lisää!

Miksi luottamuspalveluita tarvitaan?

Asiakkaat ovat hyvästä syystä entistä varovaisempia verkossa asioidessaan varsinkin, kun omia henkilökohtaisia tietoja luovutetaan eteenpäin. Siksi yritysten liiketoiminnan kannalta on tärkeää, että verkossa tarjotut palvelut ovat luotettavia ja turvallisia.

”Luottamuspalveluiden avulla luodaan perusta turvallisille ja käyttäjäystävällisille sähköisille asiointipalveluille. Verkossa toimivat asiointipalvelut nopeuttavat ja monipuolistavat päivittäistä asiointia, sillä ne ovat ajasta ja paikasta riippumattomia”, kertoo Lehtimäki. ”Osapuolten digitaalista identiteettiä suojataan tehokkaasti luotettavilla tunnistustavoilla ja varmenteilla, mikä on tietoturvan kannalta elintärkeää.”

MobilePay hyödyntää vahvaa tunnistautumista

Teksti: Sara Pitzén

Aukoton tietoturva on yrityksesi elinehto.

Testaa yrityksesi tietoturvan taso.

Tee testi
Lisää samasta aiheesta

Artikkelin aihealueet

Varmenteet ja tunnistus

OSTOSKORISSASI ON TUOTTEITA KAHDESTA ERI KAUPASTA

Verkkokauppamme uudistuksesta johtuen osa yritystuotteistamme ja -palveluistamme on tilattavissa eri kaupasta kuin laitteet, puhelinliittymät ja mobiililaajakaistaliittymät. Siirry tekemään tilauksesi loppuun.

Laitteet ja liittymät
Muut yritystuotteet

OSTOSKORISSASI EI OLE TUOTTEITA

Tilaa jatkuvasti kasvavasta valikoimastamme laitteet, puhelinliittymät sekä mobiililaajakaistaliittymät yrityksellesi.

Siirry kauppaan