Kaikki artikkelit yrityksille

Yrityksen kasvu ja puhelimen käyttö eivät lopu rajalle

Sonera on nyt Telia. Sonera Sopiva Pro -puhelinliittymä on nyt Telia Sopiva Pro -puhelinliittymä.

Saneco myy ekologisia saniteettipalveluita Suomen lisäksi muihin pohjoismaihin ja Baltiaan. Yrityksen tarpeisiin sopivat Sonera Sopiva Pro -liittymät, joiden pakettihintaan kuuluu puhelut, tekstiviestit ja netinkäyttö seitsemässä maassa.

Tärkeintä ovat asiakkaat – maasta riippumatta

Sanecon työntekijät liikkuvat paljon työssään ja käyttävät aktiivisesti puhelinta esimerkiksi asiakastapaamisten sopimiseen. Yritys myös tuo tavaraa Tallinnasta ja myy tuotteitaan Baltiaan. Sanecolla on käytössään Sonera Sopiva Pro -mobiililiittymät, joiden pakettihintaan kuuluu puhelut yhteensä seitsemässä maassa. “On helppoa, ettei tarvitse miettiä mitä ulkomaanpuhelut tai sähköpostin lukeminen maksavat. Sopiva Pro -mobiililiittymät ovat meille ykkösjuttu”, kertoo yrittäjä Mika Nerg.

Henkilökohtaista palvelua myös pienyrityksille

“Uskon, että toimialamme kasvaa ja samalla kasvavat myös yrityksemme tarpeet viestintävälineiden osalta”, Nerg kertoo. Sanecolla on Soneralta oma yhteyshenkilö, jonka kanssa hoituu palveluiden soveltuvuuden arviointi ja päivitys. “Yhteyshenkilö motivoi meitä miettimään aidosti mitä palveluita tarvitsemme. Jos jostain palvelusta on todella hyötyä niin olemme valmiita ottamaan sen käyttöön – säästetty aika käytetään omien asiakkaiden palvelemiseen.”

Tarve

Kasvuvaiheessa olevan pienyrityksen tärkein työväline on puhelin, jolla sovitaan asiakastapaamisia ja pidetään yhteyttä kollegoihin. Yritys haluaa laajentaa toimintaansa Pohjoismaihin ja Baltiaan.

Ratkaisu

Sonera Sopiva Pro -matkapuhelinliittymillä pakettiin
kuuluu puhelut, tekstivietit ja datankäyttö yhteensä seitsemässä maassa.

Hyödyt

Asiakkuuksien hoito on helpompaa, kun puhelinta voi huoletta käyttää myös Pohjoismaissa ja Baltiassa. Kulut pysyvät kurissa, kun puhelut, tekstiviestit ja datankäyttö kuuluvat samaan pakettiin.

Artikkelin aihealueet

Asiakastarinat