ICT-alan lakko aiheuttaa ruuhkia ja viivästyksiä Telialla. Lue lisää

Kaikki artikkelit

Mentoroinnista apua yrityksen arjen pyörittämiseen

3 min
Minna Rintalan (vasemmalla) ja Milla Hännisen yhteistyö on ollut antoisaa.

Teknologian jatkuva kehittyminen tuo yrittäjän arkeen niin mahdollisuuksia kuin haasteita. Jyväskyläläisen kukkakauppa Ruusupuun omistaja Minna Rintala havaitsi tämän kantapään kautta, kun asiakkaiden tilausten hallinta alkoi käydä liian haastavaksi. Telia hoiti Minnan yrityksen asiakaspalvelujärjestelmän kuntoon, ja hänen tarinansa innoitti uuden, naisyrittäjille suunnatun mentorointiohjelman perustamisen.

Mentorointiohjelman taustalla on tarina kahden naisen kohtaamisesta perjantai 13. päivä lähes pari vuotta sitten. Telian silloinen myyntijohtaja Milla Hänninen asteli kukkakauppaan ostamamaan pukettia viikonlopuksi, ja sai vastaansa hätääntyneen yrittäjän. Koronapandemia oli iskenyt toden teolla päin Ruusupuun Minna Rintalan kasvoja, sillä lähes kaikki tilaukset olivat peruuntuneet yhdessä päivässä. 

“En edes tiennyt missä Milla työskentelee, mutta jotenkin yhtäkkiä avauduin hänelle itku kurkussa. Siitä alkoi meidän yhteistyö. Jo seuraavalla viikolla olin televisiomainoksessa ja sain kaivattua näkyvyyttä kukkakaupalleni”, Minna muistelee pandemian alkuvaiheen tapahtumia. 

Telian #yhdessä-kampanja auttoi menestyksekkäästi useaa pienyrittäjää pandemian pyörteissä, ja Milla Hänninen sai idean yhteistyön viemisestä pidemmälle. 

“Tutustuin Minnaan ja hänen yritykseensä paremmin #yhdessä-kampanjan aikana, ja huomasin ICT-palveluiden ja teknologian ammattilaisena että Ruusupuulla oli todella moninaisia tapoja ottaa asiakkaiden tilauksia vastaan. Oli tekstiviestiä, WhatsAppia, useita eri puhelimia ja numeroita. Sanoin Minnalle, että eiköhän pistetä nämä asiat kuntoon uusilla laitteilla ja vaihteenhoidon ratkaisulla,”Milla kertoo. 

“Ennen jouduin vastaamaan puhelimeen ja sähköposteihin myös vapaapäivinä. Päivystyspuhelinta kuljetettiin työntekijältä toiselle ja vastaamattomiin puheluihin saatettiin reagoida useaan kertaan. Nykyään saan olla vapaalla huoleton, sillä meillä on käytössä puhelujen siirrot. Vaikka olisin itse muualla, yhdistyvät puhelut suoraan liikkeeseen. ICT-palvelut ovat minulle aivan hepreaa, ja olenkin todella kiitollinen Telialle avusta”, kiittelee Minna. 

Mentorointi ja fiksut ICT-ratkaisut kirittämässä naisyrittäjien liiketoimintaa

Yhteistyö Ruusupuun kanssa sai Milla Hännisen ymmärtämään, että riittämättömien teknologisten ratkaisujen kanssa sinnitteleviä yrittäjiä on paljon. 

“Teknologian kehittyminen muuttaa vauhdilla ihmisten tapaa toimia ja kuluttaa. Isojen myllerrysten keskellä moni yrittäjä ei ymmärrettävästi hoksaa, missä kaikessa teknologia voi auttaa. Näin syntyi idea mentoroinnista, ja pyysimme kumppaniksi Yrittäjänaisia. He innostuivat ideasta, ja viime syksynä käynnistyi ensimmäinen yhteinen mentoriohjelma. Ruusupuun Minna oli tässäkin inspiraationa, ja meillä on ollut erilaisia naisyrittäjiä ympäri Suomen Telian naisten mentoroitavana”, Hänninen kertoo. 

“Ammattilaiset ovat auttaneet meidät upeasti alkuun. Pandemian myötä meidän piti mukauttaa liiketoimintaa lennosta, piti keksiä uusia ideoita ja tapoja toimia. Tässä sparrailu Telian kanssa tuli todella tarpeeseen. Rakastan työtäni ja asiakkaitani, ja tahdon palvella heitä parhaalla mahdollisella tavalla. Minulle on kunnia saada olla tuomassa kukkien avulla iloa ihmisten elämän erilaisiin tilaisuuksiin”, Rintala sanoo.

“On hienoa, että naiset tahtovat olla mukana vaikuttamassa yhteiskuntaan yrittäjyyden kautta. Me Telian naiset haluamme auttaa naisyrittäjiä tehostamaan liiketoimintaansa toimivien ICT-ratkaisujen avulla. Toimiva teknologia vähentää huolia liiketoiminnan katkoksista, ja samalla lisää yrittäjän hyvinvointia ja asiakastyytyväisyyttä. Ruusupuussa voidaan nyt keskittyä olennaiseen: Minna hoitaa kukat ja me hoidamme palvelut kuntoon teknologian avulla”, tiivistää Hänninen.

Teksti: Emmi Paajanen

Telia tukee pienyrittäjiä kasvussa teknologian avulla

Digitalisaatio ei saa olla uhka vaan mahdollisuus pienyrittäjien liiketoiminnalle.

Tutustu palveluihimme
Lisää samasta aiheesta

Artikkelin aihealueet

Toiminnan tehokkuus Vaihdepalvelut ja tavoitettavuus

OSTOSKORISSASI ON TUOTTEITA KAHDESTA ERI KAUPASTA

Verkkokauppamme uudistuksesta johtuen osa yritystuotteistamme ja -palveluistamme on tilattavissa eri kaupasta kuin laitteet, puhelinliittymät ja mobiililaajakaistaliittymät. Siirry tekemään tilauksesi loppuun.

Laitteet ja liittymät
Muut yritystuotteet

OSTOSKORISSASI EI OLE TUOTTEITA

Tilaa jatkuvasti kasvavasta valikoimastamme laitteet, puhelinliittymät sekä mobiililaajakaistaliittymät yrityksellesi.

Siirry kauppaan