Kaikki artikkelit yrityksille

Bruce Oreck: ”Te suomalaiset ymmärrätte epäonnistumisen täysin väärin”

Minä en koskaan epäonnistu, ilmoittaa Bruce Oreck, joka toimi vuoteen 2015 asti Yhdysvaltain Suomen-suurlähettiläänä. Hän lupaa, että kun hän saa kerrottua tarinansa loppuun saakka, kaikki kuulijat voivat seisoa saman väittämän takana. Kun hän seisoo yleisön edessä jykevässä olomuodossaan, häntä tekee mieli uskoa.

”Pelkomme kohdistuu vääriin asioihin”, Oreck sanoo. ”Pureudutaanpa tarkemmin epäonnistumisiin. Viagran piti auttaa sydänvaivoissa, mutta testeissä huomattiin, että se ei toimi tähän tarkoitukseen. Sen sijaan lääkkeellä oli hyvin kiinnostavia sivuvaikutuksia. Viagra on siis epäonnistunut tuote. Entä tiedättekö, kuka on Chester Carlson?”

Carlson on keksijä, joka kehitti ensimmäisen nykyaikaisen tulostimen. Hän jätti perheensä maatilan isänsä tahdon vastaisesti. Hänen ensimmäiset liiketoimensa epäonnistuivat, ja isä yritti houkutella häntä takaisin maatilalle.

Myös Facebookin perustajaa Mark Zuckerbergia voidaan joidenkin määritelmien mukaan pitää epäonnistujana, Oreck toteaa.

”Zuckerberg lopetti koulunsa kesken. Nyt Facebook on väkiluvultaan maailman nopeimmin kasvava ’valtio’. Ja kun Amazon perustettiin, Wall Streetin pörssihait ennustivat, että se tulee kuolemaan nopeasti. Sen tavoitteena ei ollut tuottaa voittoa omistajille, vaan investoida tuotot. Myös YouTubelle naurettiin, kun se ostettiin yli miljardilla dollarilla. Tällä hetkellä palveluun ladataan 300 tuntia videoita joka minuutti. Tällaisia asioita voi tapahtua, kun et anna visiosi rajoittua jonkun toisen visioon siitä, miten asioiden pitäisi olla nyt tai tulevaisuudessa.”

Katsotko eteen- vai taaksepäin?

Tulevaisuuden luomisessa ei ole kyse massojen seuraamisesta.

”Steve Jobs sai potkut, sillä hän näki tulevaisuuden, jota muut eivät vielä nähneet. Entä mitä tapahtuu jääkiekko-otteluissa? Suurin osa laukauksista menee ohi maalin”, Oreck muistuttaa.

Pelko on Oreckin mukaan hyvä kimmoke. Rohkeus ei tarkoita sitä, etteikö pelkoa olisi ollenkaan. Rohkeus on pikemminkin sitä, että uskaltaa edetä peloistaan huolimatta. Kukaan meistä ei tunne polkua edessämme, joten epävarmuutta on pakko sietää.

”Mitä sinä pelkäät?”, Oreck kysyy. ”Ongelma on se, että kun pelkäämme, katsomme yleensä taaksepäin emmekä sinne, mihin olemme menossa. Kaikki menestystarinat rakentuvat epäonnistumisten pohjalle.”

Epäonnistuminen on käsitteenä ymmärretty Oreckin mielestä Suomessa täysin väärin.

”Tämä maa pyörii oppimisen ja korkeatasoisen koulutuksen ympärillä. Miten on mahdollista, että ymmärrätte tämän niin väärin”, Oreck ihmettelee. ”Thomas Edison on kertonut keksineensä tuhat kertaa hehkulampun, joka ei toiminut. Mutta hän näki epäonnistumisen eri tavalla. Epäonnistumista on ainoastaan se, että emme opi siitä mitään. Minä en koskaan epäonnistu, sillä jos en onnistu, opin aina jotain.”

”Steve Jobsin kaltaiset henkilöt eivät koskaan murehdi menneisyyttä. Voit epäonnistua, mutta opit aina jotain.”

Artikkeli perustuu Bruce Oreckin puheenvuoroon Telian Advantage17-seminaarissa, joka järjestettiin 10.10.2017.

Artikkelin aihealueet

Talous

OSTOSKORISSASI ON TUOTTEITA KAHDESTA ERI KAUPASTA

Verkkokauppamme uudistuksesta johtuen osa yritystuotteistamme ja -palveluistamme on tilattavissa eri kaupasta kuin laitteet, puhelinliittymät ja mobiililaajakaistaliittymät. Siirry tekemään tilauksesi loppuun.

Laitteet ja liittymät
Muut yritystuotteet

OSTOSKORISSASI EI OLE TUOTTEITA

Tilaa jatkuvasti kasvavasta valikoimastamme laitteet, puhelinliittymät sekä mobiililaajakaistaliittymät yrityksellesi.

Siirry kauppaan