Kaikki artikkelit

Nämä kolme edistysaskelta mullistavat esineiden internetin

2 min

Telia Digitalist IoT Forum valtaa Helsingin Tennispalatsin marraskuun ensimmäisenä päivänä. Tällä kertaa pöydällä on esineiden internet ja askeleet kohti 5G-aikakautta.

Teknologia ei ole enää pullonkaula esineiden internetissä. Seuraavia merkittäviä askelia otetaan jo lähikuukausina, kun maankattavat IoT-kyvykkyydet tuodaan Telian 4G-verkkoon. Myös ensimmäiset 5G-sovellukset tekevät tuloaan ensi vuonna. Näin tiivistää Telian teknologiajohtaja Jari Collin, joka puhuu uuden verkkoteknologian mahdollisuuksista marraskuun ensimmäisen päivän Telia Digitalist IoT Forum-tapahtumassa.

”Suurimmat sensoreiden energiankulutukseen ja tiedonsiirtoon liittyvät ongelmat on jo ratkaistu. Nyt on aika viedä internet laitteisiin ja tehdä tuotteista älykkäitä”, Collin sanoo.

  1. Tiedonsiirrosta tulee energiatehokkaampaa

    4G-verkon päälle rakennetun NB (Narrowband) IoT -teknologian ansiosta tuotteisiin ja palveluihin liitettävien sensorien akku kestää jopa kymmeneen vuotta. Tämän ansiosta sensorien käyttöönotto ja hyödyntäminen  tulevat yksinkertaistumaan huomattavasti. Myös yhteyksien kattavuus laajenee, kun energiatehokkaat sensorit voidaan liittää 4G-verkkoon.
     
  2. Kapasiteetti kasvaa räjähdysmäisesti

    IoT:n voittokulkua vauhdittaa myös tiedonsiirtokapasiteetin ja verkkoon kytkettävien sensoreiden määrän räjähdysmäinen kasvu. NB-IoT -teknologian avulla pystytään tukemaan yli sataa tuhatta IoT-yhteyttä hyödyntävää laitetta yhden tukiaseman alueella.
     
  3. Viive katoaa lähes kokonaan 5G:n ansiosta

    Ensimmäiset 5G-palvelut lanseerataan jo vuonna 2018. Yksi uuden sukupolven tietoverkon suurimmista mahdollisuuksista on latenssin eli viiveen lyhentyminen kymmeniä kertoja aiempaa pienemmäksi. 5G-verkossa latenssi on alle millisekunnin, kun 4G verkossa se oli pahimmillaan jopa kaksikymmentä millisekuntia. Lyhyempi viive mahdollistaa internet-teknologian aiempaa laajemman soveltamisen aloilla, joilla nopea reagoiminen voi pelastaa ihmishenkiä – esimerkiksi liikenteessä ja terveydenhuollossa.

Teksti: Tomi Eklund

Voit seurata tapahtuman suoraa lähetystä Digitalist TV:n kautta ja halutessasi ilmoittautua jonoon peruutuspaikalle.

Kiinnostuitko IoT:n mahdollisuuksista?

Ryhdy tuumasta toimeen – asiantuntijamme auttavat IoT-ratkaisuiden hyödyntämisessä.

Jätä yhteystietosi meille
Lisää samasta aiheesta

Artikkelin aihealueet

5G IoT
Edellinen artikkeli
Monta kanavaa, yksi asiakaskokemus – miten sosiaalisesta mediasta tehdään saumaton osa asiakaspalvelua
Sosiaalinen media on parhaimmillaan saumaton osa yrityksen monikanavaista asiakaspalvelua.
Seuraava artikkeli
4 helppoa kikkaa, joilla pieni yritys voi parantaa asiakaskokemusta
Ilman tyytyväisiä ja sitoutuneita asiakkaita bisnes kuivahtaa nopeasti kasaan. Tässä neljä helppoa ...

OSTOSKORISSASI ON TUOTTEITA KAHDESTA ERI KAUPASTA

Verkkokauppamme uudistuksesta johtuen laitteet ja puhelinliittymät ovat toistaiseksi tilattavissa eri kaupasta kuin nettiliittymät ja muut yrityspalvelut. Siirry tekemään tilauksesi loppuun.

Laitteet ja puhelinliittymät
Nettiliittymät ja muut palvelut

OSTOSKORISSASI EI OLE TUOTTEITA

Verkkokauppamme uudistuksesta johtuen laitteet ja puhelinliittymät ovat toistaiseksi tilattavissa eri kaupasta kuin nettiliittymät ja muut yrityspalvelut. Siirry ostoksille haluamaasi kauppaan.

Laitteet ja puhelinliittymät
Nettiliittymät ja muut palvelut