Kaikki artikkelit yrityksille

Toimivat tietoliikennepalvelut luovat Gasumilla pohjaa menestykselle

2 min

Energiayhtiö Gasum on pohjoismainen kaasualan ja energiamarkkinoiden asiantuntija. Yhdessä kumppaniensa kanssa Gasum edistää kehitystä kohti hiilineutraalia yhteiskuntaa maalla ja merellä. Toimivat tietoliikennepalvelut ovat omalta osaltaan luomassa pohjaa menestyksekkäälle ja vastuulliselle liiketoiminnalle.

Gasumin liiketoiminta edellyttää toimintavarmoja verkkoja ja siksi yritys luottaakin eri toimipisteissään Telian tietoliikenneverkkoon. ”DataNet on meille tärkeä palvelu, jota käytämme laajasti niin konttoreilla, biokaasulaitoksilla, LNG-terminaaleissa, kaasukonteissa, kaasutankkausasemilla kuin hälytys- ja koneliittymissäkin. Sen avulla työntekijöillämme on aina turvalliset yhteydet sisäverkkoon niin toimistolla kuin etätyössäkin. Samoin automaatiojärjestelmämme ovat riippuvaisia tietoliikenneyhteyksistä”, sanoo Gasumin CIO Pertti Norjos.

SD-WAN -yritysverkkopalvelua käytämme puolestaan kohteissa, joihin Telian DataNet-yhteyttä ei ole saatavilla. Näitä ovat esimerkiksi syrjäisillä alueilla sijaitsevat biokaasulaitokset. Tämän palvelun avulla saamme nämäkin laitokset DataNet -yritysverkkomme piiriin ketterästi”, jatkaa Norjos.

“Yhteistyö on ollut sujuvaa ja olemme voineet toimia liiketoiminnan vaatimusten mukaisesti. Jatkossa tulemme hyödyntämään Telian kansainvälisiä kyvykkyyksiä yhä enemmän.” 

Pertti Norjos, CIO Gasum 

”Joskus joudumme käyttämään myös alueellisia operaattoreita, mutta pääsääntöisesti pyrimme aina löytämään Telialta ratkaisut tarpeisiimme. Käytössämme on lisäksi Telian mobiililiittymät, puhelimet ja tabletit palvelulaitteina, Viestintäpalvelu VIP asiakaspalvelussa sekä Alertan hälytys- ja etähallintapalvelut”, luettelee Gasumin Service Area Manager Veli-Matti Rajala.

Tiivis yhteistyö kantaa hedelmää

Norjos kertoo, että Gasum valitsi Telian vuoden 2018 kilpailutuksessa tietoliikenneratkaisujemme ensisijaiseksi toimittajaksi. ”Halusimme yhtenäistää ja uudistaa palvelujamme niin teknisten ratkaisujen, kuin hallinnankin osalta. Meillä ei ole omia paikallisia konesaleja ja varmat yhteydet ovat liiketoimintamme peruspilareita 24/7.”

”Vakuutuimme Telian kustannustehokkaasta ja laadukkaasta kokonaisratkaisusta, emmekä ole katuneet. Yhteistyö on ollut sujuvaa ja olemme voineet toimia liiketoiminnan vaatimusten mukaisesti. Telian yhteydet ovat käytössä kaikissa konttoreissamme niin Suomessa, Ruotsissa kuin Norjassakin. Jatkossa tulemme hyödyntämään Telian kansainvälisiä kyvykkyyksiä yhä enemmän”, toivoo Norjos.

”Avainasiakaspalvelun kautta saamme pulmatilanteet hoidettua välittömästi ilman jonotuksia ja Yritysportaalista käsin voimme hallinnoida yhden kanavan taktiikalla palvelujamme näppärästi itsepalveluna. Yhteistyömallimme on selkeä ja sitä tukevat kuukausittaiset palaverit sekä meille nimetty oma palvelupäällikkö”, kiteyttää Rajala tyytyväisenä.

 

Haaste: Gasumin tietoliikenneratkaisut kaipasivat yhtenäistämistä ja uudistamista ennen vuoden 2018 kilpailutusta.

Ratkaisu: Pääkumppaniksi tietoliikenneratkaisujen osalta valittiin Telia, jolla on kyvykkyys hoitaa toimivat ja kustannustehokkaat ratkaisut yrityksen kaikkiin toimipisteisiin, myös muihin Pohjoismaihin.

Hyödyt: Yksi kumppani selkeyttää toimintaa ja vähentää rajapintojen määrää. Omien yhteyshenkilöiden, Yritysportaalin ja avainasiakaspalvelun kautta pulmatilanteet saadaan hoidettua näppärästi. Kehitystyötä tehdään yhdessä Gasumin liiketoiminnan tarpeet huomioiden.

Etsitään yhdessä sopiva yritysverkko liiketoimintasi tarpeisiin!

Lue lisää vaihtoehdoista ja ota yhteyttä
Lisää samasta aiheesta

Artikkelin aihealueet

Verkko Asiakastarinat

OSTOSKORISSASI ON TUOTTEITA KAHDESTA ERI KAUPASTA

Verkkokauppamme uudistuksesta johtuen osa yritystuotteistamme ja -palveluistamme on tilattavissa eri kaupasta kuin laitteet, puhelinliittymät ja mobiililaajakaistaliittymät. Siirry tekemään tilauksesi loppuun.

Laitteet ja liittymät
Muut yritystuotteet

OSTOSKORISSASI EI OLE TUOTTEITA

Tilaa jatkuvasti kasvavasta valikoimastamme laitteet, puhelinliittymät sekä mobiililaajakaistaliittymät yrityksellesi.

Siirry kauppaan