

Puhujakaartista löytyy tänäkin vuonna teknologia-alan kiinnostavimpia huippunimiä, kuten Ulkopoliittisen instituutin tutkimusjohtaja Sinikukka Saari, Microsoftin operatiivinen johtaja Teemu Vidgrén, Saidot-yrityksen perustaja ja toimitusjohtaja Meeri Haataja ja Nordic West Officen toimitusjohtaja Risto E.J. Penttilä. Tutustu heihin ja moneen muuhun Day One -puhujaan tällä sivulla.
Heli Partanen Jari Rapo Kimmo Sulin Lotta Toivonen Teemu Vidgrén Krista Jäntti Tero Ojanperä Meeri Haataja Tapio Levä Milla Keller Marko Lepola Jari Collin Pekka Toveri Risto E.J. Penttilä Sinikukka Saari Hanna Smith Teemu Roos Eija Pitkänen Leslie Shannon Jarmo Vähätiitto Klisman Murati

Toimitusjohtaja, Telia
Heli Partanen on työskennellyt Telialla vuodesta 1998 useissa eri johtotehtävissä. Partanen aloitti Telia Finlandin toimitusjohtajana huhtikuussa 2020. Sitä ennen hän toimi sekä Telia Finlandin varatoimitusjohtajana että Suomen kuluttajaliiketoiminnan johtajana. Oman toimensa ohella Heli toimii myös Palvelualojen työantajaliiton Palta ry:n hallituksen puheenjohtajana sekä tietoliikenne ja tietotekniikan keskusliitto Ficom ry:n hallituksen puheenjohtajana.
Heli on työskennellyt koko uransa teknologiayrityksissä, joissa hänen johtamisensa missio on ollut ihmisten vahvuuksien valjastaminen liiketoiminnan kasvattamiseen ja jatkuvan asiakaslähtöisen kehityksen kulttuurin luominen läpi organisaation. Ei ole epäonnistumisia, on vain tilaisuuksia oppia ja tulla paremmaksi.

Yritysliiketoiminnasta vastaava johtaja, Telia
Jari Rapo on Telian yritysliiketoiminnasta vastaava johtaja, joka haluaa rakentaa yritysten ICT-ympäristöistä helpommin hallittavia kokonaisuuksia. Rapolla on yli 26 vuoden laaja-alainen kokemus erilaisista tuotehallinnon ja -kehityksen, strategian sekä talouden johtotehtävistä.
Rapon tavoitteena on taata suomalaisten yritysten kilpailukyky valjastamalla parhaat teknologiat yritysten käyttöön – nyt ja tulevaisuudessa.

Suurasiakasmyynnistä vastaava johtaja, Telia
Kimmo Sulin on Telian suurasiakasmyynnistä vastaava johtaja, joka haluaa helpottaa asiakkaiden arkea ICT-ratkaisujen avulla. Sulinilla on 30 vuoden kokemus myynnin johtamisesta ja hän on toiminut myös Telian tytäryhtiöiden toimitusjohtajana.
Sulin uskoo, että suomalaisten yritysten kilpailukyky rakentuu parhaiden teknologioiden valjastamisesta oikea-aikaisesti.

Asiantuntija, Sitra
Lotta Toivonen toimii asiantuntijana Sitran Luonto ja arki -projektissa. Hänen mielestään resurssiviisauden ja kiertotalouden avain on kestävien vaihtoehtojen tarjoaminen ja ihmisten rohkaiseminen niiden kokeiluun.
Lotta Toivosella on pitkä työkokemus ympäristö- ja kestävyyskysymysten parista. Viime vuosina hän on keskittynyt erityisesti digitalisaation ja datan käytön ympäristöhaittoihin ja -hyötyihin. Hän on ollut mukana myös Suomen ICT-alan ilmasto- ja ympäristöstrategian työryhmässä.

Operatiivinen johtaja, Microsoft Finland
Teemu Vidgrén on Microsoft Finlandin operatiivinen johtaja, joka on 11-vuotisen Microsoft-uransa aikana johtanut kumppanimyyntiä, yritysmyyntiä sekä pienten ja keskisuurten yritysten segmenttiä. Hän tunnustaa olevansa superinnostunut tekoälystä ja yllättyvänsä siitä päivittäin. Microsoftilla tekoäly on osa kaikkien työtä.
Teemu Vidgrén aloitti työelämässä startup-yrittäjänä ohjelmistofirmassa ja on siitä lähtien työskennellyt useissa myynnin ja yritysjohdon tehtävissä ICT-alalla.

Toimitusjohtaja, EventuallyXR
Krista Jäntti on EventuallyXR-yrityksen perustaja ja toimitusjohtaja. Hän on erikoistunut metaversumiin ja tekoälyyn liittyvien uusien liiketoimintapalvelujen konseptoimiseen sekä käyttäjäkokemusten suunnitteluun ja tutkimiseen.
Krista Jäntti on aina ensimmäisten joukossa kokeilemassa uusinta teknologiaa. Jatkuva uteliaisuus ihmismieltä ja teknologiaa kohtaan auttaa häntä ymmärtämään, mitkä asiat ovat seuraavaksi muodostumassa alan trendeiksi.

Hallituksen puheenjohtaja, Silo AI
Tero Ojanperä on pohjoismaiden suurimman tekoäly-yrityksen Silo AI:n hallituksen puheenjohtaja ja perustajaosakas. Hän on teknologiavisionääri, joka yhdistää ainutlaatuisella tavalla luovuuden, teknologian ja kansainvälisen liiketoiminnan. Tero Ojanperä toimii myös Aalto-yliopiston työelämäprofessorina keskittyen alustalouden, datan ja tekoälyn tutkimiseen ja soveltamiseen.
Hänen uusin kirjansa "Tekoälyn vallankumous" (2023, Alma Media) on käytännön käsikirja siitä, miten uusia tekoälytyökaluja, kuten ChatGPT, DALL·E 2 ja Midjourney, voidaan hyödyntää ja miten tekoäly muokkaa ammatteja ja yhteiskuntaa laajemmin.

Toimitusjohtaja, Saidot
Meeri Haataja on Saidot-yrityksen perustaja ja toimitusjohtaja. Yrityksen tehtävänä on edistää digitaalista kestävyyttä ja vastuullisia tekoälyekosysteemejä. Esimerkiksi Amsterdamin ja Helsingin kaupungit käyttävät Saidotin tekoälyn hallinta- ja riskienhallinta-alustaa tekoälyrekisteriensä ylläpitämiseen.
Ennen oman yrityksen perustamista Meeri Haataja johti tekoälystrategiaa ja GDPR-toteutusta Suomen suurimmassa finanssipalveluyrityksessä OP Ryhmässä. Hänellä on myös pitkä kokemus analytiikasta ja tekoälykonsultoinnista Accenture Analyticsin kanssa.

Datayksikön johtaja, Telia
Tapio Levä vastaa Telialla data- ja tekoälyliiketoiminnasta eli älykkään automaation, esineiden internetin, teollisen 5G:n ja liikkumisen analytiikan palveluista. Hän on kehittänyt ja tuonut markkinoille useita uusia digitaalisia palveluita, kuten väkijoukkojen liikkumisesta mobiiliverkkodatan perusteella kertovan Telia Crowd Insightsin.
Ennen Telialle siirtymistä Tapio väitteli Aalto-yliopistossa uusien innovaatioiden käyttöönoton haasteista.

Juristi, Telia
Milla työskentelee juristina Telia Finlandilla, missä hän vastaa muun muassa tietosuojaan, viestinnän luottamuksellisuuteen sekä tekoälyyn liittyvistä juridisista kysymyksistä. Ennen Teliaa Milla on työskennellyt kansainvälisessä asianajotoimistossa tietosuoja- ja IT-sopimusasioiden parissa.
Lisäksi Milla on kirjoittanut kirjan ”Mitä on tietosuoja?” ja keväällä 2024 julkaistavan kirjan ”Datajuridiikka – Paremmat pelisäännöt datataloudelle”. Vapaa-ajallaan Milla juontaa kansainvälisestikin tunnettua PrivacyPodia.

Kehitysjohtaja, teollisuusratkaisut, Telia
Telian teollisuusratkaisujen kehitysjohtaja Marko Lepola haluaa rakentaa ja luoda, työntää mahdollisuuksien rajoja ja innovoida yhdessä asiakkaiden kanssa. Hänen ammatillinen painopisteensä on 5G:n ja digitalisaation vaikutuksissa teollisessa toiminnassa sekä uusien kyvykkyyksien kehittämisessä Teollisuus 4.0:lle, 5G:lle, Edgelle ja pilvipalveluille sekä data-analytiikalle ja visualisoinneille.
Telialla Lepola ajaa digitalisaation ja kestävän kehityksen agendaa ja niiden yhdistämistä 5G:n ja Edgen uusiin ominaisuuksiin.

Teknologiajohtaja, Telia
Jari Collin vastaa Telia Suomen Infrastruktuuri-yksiköstä ja toimii yhtiön teknologiajohtajana. Hän on edelläkävijänä ollut kehittämässä 5G-teknologiaa, - verkkoja ja niihin pohjautuvia sovelluksia asiakkaille.
Collinilla on yli 25 vuoden käytännön kokemus ICT-toimialalta, ja hän on toiminut useita vuosia CIO-roolissa suomalaisissa yhtiöissä. Collin on myös ollut mukana rakentamassa teollisen internetin kehitys- ja tutkimustoimintaa Aalto yliopistossa sekä kirjoittanut Teollinen Internet -kirjan.

Johtamisjärjestelmäpäällikkö, Puolustusvoimien Pääesikunta
Prikaatikenraali Jarmo Vähätiitto on toiminut Puolustusvoimien Pääesikunnan johtamisjärjestelmäpäällikkönä vuodesta 2021 alkaen. Hän korostaa työssään kyberpuolustuksen merkitystä. Kyberpuolustuksen tavoitteena on turvata Puolustusvoimien omat sekä muut puolustuskykyyn suoraan vaikuttavat järjestelmät erityisesti valtiollisilta uhkatoimijoilta ja niiden edustajilta.
Aikaisemmin Jarmo Vähätiitto on toiminut muun muassa Pääesikunnassa johtamisjärjestelmäosaston apulaisosastopäällikkönä, Karjalan prikaatin esikuntapäällikkönä ja yhteysupseerina USCENTCOM:issa Yhdysvalloissa.

Kansanedustaja, kenraalimajuri evp.
Kenraalimajuri evp. Pekka Toveri valittiin Kokoomuksen kansanedustajaksi Uudenmaan vaalipiiristä eduskuntavaaleissa 2023. Hän keskittyy turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan sekä sodankäynnin asiantuntijuuteen. Hän on perehtynyt erityisesti strategiseen suunnitteluun, tiedustelu- ja turvallisuusasioihin sekä arktisen alueen strategisiin kysymyksiin.
Sotilasuransa aikana Pekka Toveri on toiminut muun muassa operatiivisessa ja strategisessa suunnittelussa, useissa komentajatehtävissä, Suomen puolustusasiamiehenä Yhdysvalloissa ja Kanadassa sekä Puolustusvoimien Pääesikunnan tiedustelupäällikkönä.

Toimitusjohtaja, Nordic West Office
Risto E.J. Penttilä on Miltton Groupin tytäryhtiön Nordic West Officen toimitusjohtaja. Nordic West Office on kansainvälisiin kysymyksiin keskittynyt konsulttitoimisto ja ajatuspaja. Penttilän omaa erityisosaamisaluetta ovat kansainvälinen politiikka ja skenaariotyö.
Aiemmin Risto E.J. Penttilä on toiminut muun muassa Keskuskauppakamarin toimitusjohtajana, Elinkeinoelämän Valtuuskunta EVAn johtajana sekä kansanedustajana.

Tutkimusjohtaja, Ulkopoliitinen instituutti
Sinikukka Saari toimii tutkimusjohtajana Ulkopoliittisessa instituutissa. Hänen asiantuntija-alueisiinsa kuuluvat Venäjän ulko- ja turvallisuuspolitiikka, Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka sekä ennakointi kansainvälisissä suhteissa.
Aiemmin Saari on työskennellyt esimerkiksi ulkoministeriössä, Europan Unionin turvallisuustutkimuksen instituutissa (EUISS) sekä kansainvälisissä tehtävissä. Hän on valmistunut tohtoriksi London School of Economics and Social Sciences -yliopistosta.

Vanhempi strateginen neuvonantaja, ETYJ
Hanna Smith on suomalainen ulko- ja turvallisuuspolitiikan tutkija. Hän toimii Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön ETYJ:n johdon vanhempana strategisena neuvonantajana Wienissä. Smith on hybridiuhkien, Venäjän ja Euraasian sekä suurvaltaidentiteetin ja geopolitiikan asiantuntija. Hänen tutkimusintresseihinsä kuuluvat maailmanpolitiikka, turvallisuustutkimus, kansainväliset instituutiot ja kansainväliset suhteet.
Aiemmin Smith on työskennellyt Hybridiosaamiskeskuksen tutkimusjohtajana ja tutkijatohtorina Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutissa. Hän on väitellyt valtiotieteiden tohtoriksi Helsingin yliopistossa ja suorittanut useita kansainvälisiä tutkintoja.

Professori, Suomen tekoälykeskus FCAI
Teemu Roos on tietojenkäsittelytieteen professori Helsingin yliopistossa. Hän on vastuuopettaja yliopiston Elements of AI -verkkokurssilla, johon on osallistunut jo 720 000 opiskelijaa maailmanlaajuisesti. Kurssi on keskeinen osa Suomen tekoälystrategiaa, jonka mukaan tekoäly kuuluu kaikille.
Teemu Roos johtaa tekoälyn opetusta Suomen tekoälykeskuksessa (Finnish Center for Artificial Intelligence FCAI). FCAI on yksi Suomen Akatemian nimeämistä lippulaivoista ja keskeinen toimija Suomen tekoälyohjelman toteuttamisessa: teollisuuden, terveydenhuollon ja työelämän uudistamisessa sekä tutkimukseen perustuvien innovaatioiden käyttöönotossa.

Vastuullisuusjohtaja, Telia Finland
Eija Pitkänen toimii Telian yritysvastuusta vastaavana johtajana. Eijalle yritysvastuu on tavoitteita, tekoja sekä viestintää. Hänellä on yli 25 vuoden kokemus yritysvastuun johtamistehtävistä usealta toimialalta. Eija haluaa varmistaa ja edistää Telian ympäristöarvojen mukaisen kehityksen, vastata ennakoivasti asiakkaiden vastuullisuusvaatimuksiin ja tukea siten Telian strategiaa. Eija on myös Metsäliiton hallituksen jäsen.

Head of Trend and Innovation Scouting, Nokia
Leslie Shannon on Piilaaksosta lähtöisin oleva futuristi, joka keskittyy tunnistamaan yhteyksiin liittyviä teknisiä disruptioita ja mahdollisuuksia; muun muassa robotiikan, droonien, visuaalisen analytiikan, pilvipelaamisen, generatiivisen tekoälyn ja erityisesti lisätyn todellisuuden (AR) ja virtuaalitodellisuuden (VR), Metaversumin perustan, kehityksessä.
Leslie on kirjoittanut kirjat "Interconnected Realities", joka tarkastelee Metaversumin nykyistä ja tulevaa kehitystä, sekä "Virtual Natives", jossa Leslie tutkii Catherine D. Henryn kanssa sukupolvien Z ja Alfa digitaalisten teknologioiden käyttöä sekä sen mullistavaa vaikutusta ihmisten suhtautumiseen niin tietokoneita kuin toisiaan kohtaan.

Perustaja ja toimitusjohtaja, Pareto Economics
Klisman Murati on geopoliittinen asiantuntija, konsultti ja puhuja, joka auttaa eri maiden hallituksia, sijoittajia, julkista sektoria ja organisaatioita ymmärtämään, miten geopoliittiset, globalisaatio-, muutos- ja yhteiskunnalliset muutokset vaikuttavat heidän maailmaansa.
Murati on englantilaisen konsulttiyhtiö Pareto Economicsin perustaja ja toimitusjohtaja. Yritys pyrkii löytämään vastauksia liike-elämän, teknologian, hallinnon ja puolustuksen tulevaisuuden haasteisiin. Murati on kehittänyt Global Power Indexin, joka vertaa eri maiden vaikutusvaltaa ja jonka tavoitteena on auttaa yrityksiä ja päättäjiä ymmärtämään globaaleja valtasuhteita. Murati toimii myös asiantuntijaneuvonantajana Euroopan komissiossa.