Kaikki artikkelit yrityksille

Tietoturvan avulla mahdollistat yrityksesi kasvun – viisi vinkkiä

2 min

Yrityksissä tietoturva nähdään usein välttämättömänä menoeränä. Hyvin hoidettu yritystietoturva kuitenkin parantaa kilpailukykyä. Telialla tietoturvapalveluista vastaava Tomi Lavikainen antaa viisi vinkkiä, joiden avulla voit mahdollistaa yrityksesi kasvun.

1. Havaitse tietoturvapoikkeamat ajoissa ja karsi turhaa työtä

Lavikainen tähdentää, että kun tietoturva on kunnossa, yritys voi karsia turhaa työtä ja tehostaa toimintaansa. Kun toimintaohjeet tietoturvapoikkeamien suhteen ovat kaikkien tiedossa, selvitään yleensä vähemmillä toimenpiteillä.

”Varsinkin pienten ja keskisuurten yritysten tietoturvapolitiikoissa on usein puutoksia. Näin ollen poikkeama yritystietoturvassa saatetaan havaita vasta myöhäisessä vaiheessa, ja poikkeaman selvittelyyn ja korjaamiseen menee paljon usean ihmisen työaikaa.”

2. Tehosta käyttöoikeuksien myöntämistä ja valvontaa

Monen yrityksen sudenkuoppa ovat liian hövelillä kädellä jaetut käyttöoikeudet, jotka eivät ole ajan tasalla. ”Suomalaisissa yrityksissä työntekijöillä on monesti liikaa oikeuksia, joiden väärinkäyttö saattaa saada koko yrityksen järjestelmät solmuun ja estää muiden tehokkaan työskentelyn. Tietomurtotapauksissa laajat käyttöoikeudet antavat hyökkääjälle melkein rajattoman pääsyn yrityksen järjestelmiin ja tietoon. Toisaalta liian suppeat oikeudet hidastavat työntekoa”, Lavikainen kuvaa. Hän kannustaakin käyttöoikeuksien keskitettyyn ja järjestelmälliseen valvontaan tarvittaessa ICT-kumppanin avulla.

3. Kouluta ja jaa vastuuta yritystietoturvasta

Lavikainen kehottaa yrityksiä myös kouluttamaan koko henkilöstöään tietoturva-asioissa sekä luomaan avointa keskustelukulttuuria yritystietoturvan ympärille. Syyllistäminen tai pelottelu eivät kuulu kuvaan, vaan tietoturvan on oltava positiivinen asia. ”Kun jokainen työntekijä ottaa vastuuta, tietoturvaa saadaan ylläpidettyä kustannustehokkaasti. Työntekijöitä on hyvä myös kannustaa puhumaan tietoturvahuolistaan mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, jotta isoilta ongelmilta vältytään.”

Kuuntele podcast: Tietoturva on tunnetta ja toimintaa

4. Hallitse mainettasi verkossa

Pandemia-aika on lisännyt yrityksissä entisestään tarvetta laajentaa liiketoimintaansa verkkoon. Liiketoiminnan digitalisointi saattaa kuitenkin tyssätä alkuunsa, jos tietoturvaosaamisessa on puutteita.

”Jos verkkorikollinen pääsee vaikkapa vohkimaan yrityksen verkkokaupassa asioineiden luottokorttitietoja, mainehaitta yritykselle on merkittävä. Tunnetaanhan lähihistoriasta esimerkkejä, joissa yrityksen toiminta on tietomurron seurauksena jouduttu lopettamaan kokonaan.”

“Henkilötietojen käsittelyn osalta erityisosaamista tarvitaan kansainvälistyessä, varsinkin, kun yritys laajentuu EU:n ulkopuolelle.”

5. Pidä kilpailuetusi tallessa

Lavikaisen mukaan yritysten suurin kilpailuetu on nykypäivänä yhä useammin data. Siksi tiedon hajauttaminen esimerkiksi eri pilvipalveluihin sekä turvallinen säilyttäminen ovat jokaiselle yritykselle kilpailukyvyn edellytys.

”Esimerkiksi Yhdysvalloissa tuhansia paikallisia pienyrityksiä ajautui konkurssiin, kun tunnettu sähköpostipalveluntarjoaja hävitti vikatilanteen seurauksena niiden dataa. Pilvipalveluiden aikakaudella onkin ensisijaisen tärkeää varmistaa, että tieto on säilötty sellaiseen paikkaan, josta se on vielä huomennakin löydettävissä.”

Teksti: Satu Ekman

Aukoton tietoturva on yrityksesi elinehto.

Testaa yrityksesi tietoturvan taso.

Tee testi
Lisää samasta aiheesta

Artikkelin aihealueet

Turvallisuus Tietoturva

OSTOSKORISSASI ON TUOTTEITA KAHDESTA ERI KAUPASTA

Verkkokauppamme uudistuksesta johtuen osa yritystuotteistamme ja -palveluistamme on tilattavissa eri kaupasta kuin laitteet, puhelinliittymät ja mobiililaajakaistaliittymät. Siirry tekemään tilauksesi loppuun.

Laitteet ja liittymät
Muut yritystuotteet

OSTOSKORISSASI EI OLE TUOTTEITA

Tilaa jatkuvasti kasvavasta valikoimastamme laitteet, puhelinliittymät sekä mobiililaajakaistaliittymät yrityksellesi.

Siirry kauppaan