Kaikki artikkelit yrityksille

Vaikka tekisit töitä kellon ympäri, et pystyisi samaan: ohjelmistorobotti on sata kertaa sinua tehokkaampi

4 min

Robotit ovat tuttu näky teollisuudessa ja vähitellen ohjelmistorobotit ovat hiipimässä toimistoihin. Niitä ei kuitenkaan ensisilmäyksellä huomaa, sillä ohjelmistorobotit ahertavat taukoamatta pilvessä tai konehuoneessa.

Ohjelmistorobottien tehokkuudesta saadaan kaikki hyöty irti, kun ne ohjelmoidaan tekemään niille ominaisia töitä. Roboteille voi ulkoistaa rutiininomaiset ja säännöllisinä toistuvat työt, kuten suuren osan taloushallinnon ja kirjanpidon tehtävistä. Sihteerin työ helpottuu, kun robotin puheentunnistusominaisuus ymmärtää ravintolatoiveesi ja tekee pöytävarauksen puolestasi. Tehokkaat apurit kykenevät myös asiantuntijatason tehtäviin ja voivat esimerkiksi käydä läpi suuren määrän juridisia asiakirjoja hetkessä.

Kirjoitusnopeudessa ohjelmistorobotti voittaa ihmisen mennen tullen: siinä missä yksi asiakaspalvelija kykenee hoitamaan viisi chat-keskustelua samaan aikaan, chat-robotti eli botti hoitaa helposti 500 yhtäaikaista keskustelua. 

“On toki eroa, onko langoilla ihminen vai kone. Botti osaa vastata vain rajattuihin aihealueisiin, jotka sille on ohjelmoitu. Toisaalta ei ole tarkoituskaan, että botti osaisi kertoa asiakkaalle mielipiteensä Beatlesin kappaleista”, Cloud & Data Center Business Director Pekka Järvinen Telia Cygatelta selittää. 

Telian tytäryhtiö Telia Cygate Oy pitää huolen siitä, että laitteidesi kapasiteetti mukautuu robotiikan tarpeisiin ja tietoturva riittää turvalliseen tietojenkäsittelyyn. 

Rutiinityön voi skaalata jopa tuhansille koneille 

Hups, pilkku meni kiireessä väärään kohtaan. Pienikin virhe voi tulla organisaatiolle kalliiksi, minkä vuoksi ohjelmistorobottien tarkkuutta on hyödynnetty pörssikaupoissa jo pitkään. Robotit laativat näppärästi myös raportit sekä etsivät ja analysoivat tietoa.

Eikö kaikki rutiinityöt kannattaisi sitten antaa ohjelmistorobottien tehtäväksi saman tien?

“Suosittelen testaamaan ohjelmistorobotiikkaa omassa liiketoiminnassa ennen suurien investointien tekemistä. Palvelut voidaan myös ostaa ulkopuoliselta palveluntarjoajalta laiteinvestointien sijaan, jolloin robotiikan määrää voidaan skaalata ylös- tai alaspäin tarpeen mukaan.”

Ohjelmistorobotit toimivat konesalissa, hybridipilvessä ja pilvipalveluissa. Pilvipalveluiden etuna on rajaton skaalautuvuus, joten ohjelmisto voidaan asentaa joko yksittäiselle koneelle tai sadoille tuhansille laitteille. Telia Cygatella on tällä hetkellä kolme konesalia, ja niiden lisäksi ensi vuonna Helsingin Pitäjänmäkeen kohoaa Telia Helsinki Data Center. Asiakkaat voivat Telia Cygaten konesalipalveluita hyödyntämällä varmistua siitä, että ohjelmistorobotit varmasti toimivat täydellä teholla.

Robotit oppivat datan määrän kasvaessa

Robotiikka on edennyt suurin harppauksin tällä vuosituhannella, minkä seurauksena ohjelmistorobottien käyttöalueet laajenevat entisestään.

“Robottien hienokäsittelykapasiteetti on lisääntynyt samalla, kun datan määrä on lyhyessä ajassa miljoonakertaistunut, ja kasvutahti vain jatkuu. Datan analysointivälineistön, big datan ja ohjelmoinnin kehittymisen ansiosta koneet oppivat aiempaa nopeammin. Niitä voidaan siten hyödyntää entistä monipuolisemmin.”

Järvinen kuitenkin korostaa, että “robotit eivät ole älykkäitä, vaan ne on algoritmeilla saatu tekemään rutiininomaisia töitä”. Ihminen on siten edelleen ohjaksissa ja voi valjastaa robotin haluamiinsa tehtäviin, robotti siis kykenee tunnistamaan, milloin se pystyy ottamaan tiettyjä työprosesseja hoitoonsa. 

Ohjelmisto määrittelee kapasiteettitarpeen

Niin erinomaiselta kuin ohjelmistorobotti kuulostaakin, on siinä myös haittapuolensa. Robotti ei vielä ymmärrä, jos työprosessissa tapahtuu jotain ennalta arvaamatonta tai jos esimerkiksi haittaohjelma yrittää sotkea prosessia. Ihminen huomaisi poikkeavuudet, mutta robotti pyrkii toimimaan sille ohjelmoidun mallin mukaisesti.

“Ympäristö, jossa robotit toimivat, tulee rakentaa monitasoisesti tietoturvalliseksi. Tällöin uhkat voidaan havaita ulkopuolelta ja niihin voidaan puuttua. Turvallinen, kerrosrakenteinen arkkitehtuuri suojaa hyökkäyksiltä.”

Muuten tavanomaisilla ohjelmistoroboteilla ei ole erityisiä vaatimuksia laitteille. Kapasiteettitarve vaihtelee ohjelmiston mukaan, mutta keskivertorobotti toimii perinteisellä pc-laitteella. Ohjelmistojen koot vaihtelevat huomattavan paljon, joten niiden vaatimukset poikkeavat toisistaan. Suurimmat ohjelmistorobotit vaativat runsaasti muistia, levytilaa ja prosessointitehoa – niiden kapasiteettitarpeisiin tulisi varautua muun muassa ketterästi skaalautuvan palveluntarjoajan avulla. 

Koneoppiminen etenee – pysy mukana

Ottaisiko Järvinen itse ohjelmistorobotin työkaverikseen?

“Joo, voisin ottaa vaikka heti, jos olisi tarjolla! Pyrin suhtautumaan asioihin avoimin mielin. En usko, että pidemmässä juoksussa päästään järkeviin lopputuloksiin, jos teknologian kehitys yritetään kieltää.”

Koneoppimisen kehittyessä robotit alkavat oppia yhä paremmin tekemästään ja näkemästään ihmisten tavoin, joten ne sulautuvat entistä paremmin työntekijöiden joukkoon. Toistaiseksi ohjelmistorobotit lymyävät kuitenkin tietokoneen suojissa tarjoten apukäden rutiinitöiden tekemiselle. Pidä siis huoli, että laitteidesi kapasiteetti riittää, niin saat tehokkaat ohjelmistot tekemään yksitoikkoiset työt puolestasi. 

Lue lisää:

Skaalautuvan pilvipalvelun ansiosta verkkokauppasi ei kaadu kävijäryntäyksessä – mikä niistä on yrityksellesi sopivin?

Artikkelin aihealueet

Ohjelmistorobotiikka

OSTOSKORISSASI ON TUOTTEITA KAHDESTA ERI KAUPASTA

Verkkokauppamme uudistuksesta johtuen osa yritystuotteistamme ja -palveluistamme on tilattavissa eri kaupasta kuin laitteet, puhelinliittymät ja mobiililaajakaistaliittymät. Siirry tekemään tilauksesi loppuun.

Laitteet ja liittymät
Muut yritystuotteet

OSTOSKORISSASI EI OLE TUOTTEITA

Tilaa jatkuvasti kasvavasta valikoimastamme laitteet, puhelinliittymät sekä mobiililaajakaistaliittymät yrityksellesi.

Siirry kauppaan