Kaikki artikkelit yrityksille

Mobiiliverkkodata vie liikennesuunnittelun uudelle aikakaudelle

3 min

Vuoden 2018 alussa alkaneessa Strafican ja Telian pilottiprojektissa tutkitaan, pystytäänkö julkista liikennettä kehittämään matkapuhelimien tuottaman tiedon avulla. Ulkomailla vastaavista kokeiluista on saatu lupaavia tuloksia.

Maailma muuttuu digitalisaation takia nopeammin kuin koskaan aiemmin. Liikenteen suunnittelijoille se tarkoittaa, että tarvitaan nykyistä nopeampia tiedon tuottamisen menetelmiä.

Siksi liikenne- ja yhdyskuntasuunnitteluyritys Strafica päätti kokeilla Crowd Insightsia. Se on Telian uusi palvelu, jossa anonymisoitua väkijoukoista kerättyä dataa hyödynnetään erilaisten palveluiden tutkimiseen ja kehittämiseen.

”Viime vuoden lopulla Telia otti yhteyttä ja kysyi, haluammeko kokeilla Crowd Insightsia. Lähdimme innolla mukaan, koska näemme, että tämänkaltaisesta palvelusta voi olla suurta hyötyä alallamme”, Strafican toimitusjohtaja Markku Kivari kertoo.

Tavoitteena nopeampi, turvallisempi ja ekologisempi matkustaminen

Vuonna 2000 perustetun Strafican, työntekijöiden omistaman asiantuntijayrityksen tärkein osaamisalue on liikennejärjestelmien kehittämiseen liittyvä liikkumisen analytiikka ja mallintaminen. Niiden tavoitteena on tuottaa tietoa ihmisten liikkumistarpeista ja tarvittavista kehittämistoimenpiteistä, jotta matkustaminen onnistuu sujuvammin, turvallisemmin ja ekologisemmin.

Tulevaisuudessa Crowd Insightsista voi olla paljon apua, sillä se tarjoaa aiempaa nopeamman tavan kattavaan tiedonkeruuseen.

”Perinteisillä liikkumiskyselyillä saadaan yhä luotettavammat lopputulokset, mutta kyselyiden tekeminen on raskasta. Liikennejärjestelmän toimivuutta ja liikkumistarpeita kuvaava tieto myös vanhenee nopeasti nykyisessä toimintaympäristön murroksessa”, Kivari sanoo.

Mobiiliverkkodatan avulla pienemmällä vaivalla saavutetaan paljon suurempi otanta kuin perinteisin menetelmin, ja analyysit voidaan tarvittaessa myös toistaa helposti. Pienetkin nyanssit voidaan erottaa selvästi, joten parhaimmillaan data mahdollistaa ihmisten tarpeiden entistä syvällisemmän ymmärtämisen.

“Nykytekniikalla pystytään keräämään yhä monipuolisemmin ja reaaliaikaisemmin tietoa siitä, miten nykyinen liikennejärjestelmä ja infrastruktuuri toimii. Tällä tavoin ei kuitenkaan voida ymmärtää, mihin, mistä ja miten ihmiset haluavat matkustaa. Uskon, että operaattoridatan avulla pystymme ymmärtämään tätä kaikkea paremmin.”

Datan toimivuutta tutkitaan maailmalla

Mobiiliverkkodatan hyödyntäminen liikennesuunnittelussa on suhteellisen uusi ilmiö Suomessa ja maailmalla, joten tällä hetkellä erityishuomiota kiinnitetään datan luotettavuuteen.

Ruotsissa Linköpingin yliopiston tutkijat vertasivat mobiiliverkkodataa Ruotsin valtion tuottamaan kyselydataan. Tulokset matkojen suuntautumisesta eri alueiden välillä täsmäsivät. Erona oli, että valtion tuottaman datan keräämiseen ja käsittelyyn meni kaksi vuotta, operaattoridatalla sama onnistui kahdessa kuukaudessa.

”Tutkijat totesivat, että menetelmä sopii loistavasti pitkän matkan liikennevirtojen analysointiin. Ja koska tutkimus on helposti toistettavissa, sen avulla voidaan tutkia ja seurata muutoksia helposti”, Kivari sanoo.

Mobiiliverkkodatan luotettavuutta liikennesuunnittelun apuvälineenä on tutkittu myös Pariisissa, jossa huomattiin, että metro- ja lähijunaliikenteen mallintaminen sujui palvelun avulla hyvin. Muiden liikennemuotojen tunnistaminen taas oli hankalampaa.

Kivari odottaa, että Suomessa Crowd Insightsista tulee vähintään uusi tehokas työkalu vanhojen rinnalle.

”Pitkän matkan liikenteessä Crowd Insights toimii todennäköisesti erittäin hyvin. Odotan, että myös kaupunkiliikenteessä se tuottaa merkittävää lisäarvoa perinteisten mittausmenetelmien rinnalla. Kun pilottihankkeemme valmistuu, saamme tästä lisätietoa.”

Teksti: Tomi Eklund
Kuva: Jaakko Lukumaa

TEE PAREMPIA PÄÄTÖKSIÄ
Crowd Insights auttaa sinua ymmärtämään väkijoukkojen liikkeitä ja tekemään parempia, dataan perustuvia päätöksiä ja ratkaisuja. Tutustu kaupunki- ja liikennesuunnittelun uuteen työkaluun.

Katso täältä Markku Kivarin inspiroiva esitys Telia Crowd Insights-palvelun lanseeraustilaisuudesta, jossa perehdyttiin väkijoukkojen liikkumisen analytiikkaan ja sen hyödyntämiseen suunnittelun työkaluna kaupunki- ja liikennesuunnittelussa.

Tutustu Crowd Insighsiin täältä.

 

Kiinnostaako väkijoukkojen liikkumisen analytiikka?

Crowd Insights tarjoaa uudenlaista dataa kaupunkien, yhteisöjen ja yritysten avuksi, jotta ne voivat kehittää nykyisiä ja uusia palveluja. Jätä yhteystietosi meille niin jutellaan lisää!

Jätä yhteystietosi meille

Artikkelin aihealueet

Crowd Insights

OSTOSKORISSASI ON TUOTTEITA KAHDESTA ERI KAUPASTA

Verkkokauppamme uudistuksesta johtuen osa yritystuotteistamme ja -palveluistamme on tilattavissa eri kaupasta kuin laitteet, puhelinliittymät ja mobiililaajakaistaliittymät. Siirry tekemään tilauksesi loppuun.

Laitteet ja liittymät
Muut yritystuotteet

OSTOSKORISSASI EI OLE TUOTTEITA

Tilaa jatkuvasti kasvavasta valikoimastamme laitteet, puhelinliittymät sekä mobiililaajakaistaliittymät yrityksellesi.

Siirry kauppaan