Kaikki artikkelit yrityksille

Mall of Tripla näyttää suuntaa älykkäälle kaupungille

2 min
Väkijoukko kauppakeskus Mall of Triplassa. Väkijoukko kauppakeskus Mall of Triplassa.

Pohjoismaiden suurimmassa kauppakeskuksessa Mall of Triplassa kerättiin 5G- ja IoT-verkkojen avulla dataa kesäkuusta syyskuuhun. ”Mittasimme niin ihmisvirtoja kuin ilmanlaatua. Datasta selviävät esimerkiksi kauppakeskuksen suositut kulkuväylät ja vilkkaimmat viikonpäivät”, kertoo Telian 5G-ohjelman johtaja Janne Koistinen.

Helsingin Pasilassa sijaitsevassa Mall of Triplassa kerättiin dataa ihmisvirroista, lämpötilasta, kosteudesta, ilmanlaadusta sekä esimerkiksi polkupyörien liikesuunnista. Kokeilun tavoitteena oli luoda liiketoimintaa ja uusia palveluita, jotka tukeutuvat tulevaisuuden verkkoteknologiaan. Kokeilussa olivat mukana Helsingin kaupunki, Mall of Tripla, Telia sekä YIT. 

Toimivaksi havaittuja käytäntöjä voidaan skaalata jopa kansainvälisille markkinoille. ”Kauppakeskuksen ympäristössä tehty 5G-kokeilu on erinomainen esimerkki siitä, kuinka kaupunki voi yhteistyössä kumppaneiden kanssa luoda mahdollisuuksia luovalle elinkeinotoiminnalle”, sanoo Helsingin kaupungin elinkeinojohtaja Marja-Leena Rinkineva

5G-verkon keskipisteessä

Yhteisillä kehittämishankkeilla etsitään parhaita tapoja hyödyntää nopeasti laajenevia 5G-verkkoja. Viidennen sukupolven verkkoteknologia on Helsingissä jo pitkällä, minkä vuoksi kokeilu oli luonnollista järjestää pääkaupungin sykkeessä.

”Mall of Tripla on Telian verkon vahvan sisäpeiton ja kaupungin nopeimpien yhteyksien ansiosta 5G-Helsingin keskipiste. Siksi halusimme kokeilla tulevaisuuden palveluita täällä kauppakeskuksen – ja uuden pääkonttorimme – läheisyydessä”, sanoo Koistinen. 

Elämää älykkäissä kiinteistöissä

Yhdistelemällä älykkäiden kaupunkien ja älykkäiden kauppakeskusten dataa voidaan lisätä ymmärrystä koko kaupunkiympäristöstä. Näin esimerkiksi liiketiloja voidaan sijoittaa paikkoihin, jotka ovat ihmisten kulkureittien varrella. 

”Mall of Tripla on moderni kaupunkikeskus, jonka asiakaskokemuksen johtamisessa ja kehittämisessä datalähtöisyys on tärkeää. On ollut mielenkiintoista olla mukana uuden teknologian hankkeessa, jossa yhdistellään ihmisten käyttäytymiseen, älykkäisiin kiinteistöihin ja kaupunkiympäristöön liittyvää dataa”, kertoo Mall of Triplan kauppakeskusjohtaja Kati Kivimäki.


Mallina tuleville suurhankkeille

"Suunnittelupöydällä oleville suurhankkeille on ollut hyötyä tästä yhteisestä kokeilusta. 5G-kokemusten kerääminen helpottaa jatkossakin oikeiden päätösten tekemistä. Uusimman verkkoteknologian hyödyntäminen ja älykäs rakentaminen kohtaavat kovia vaatimuksia. Kokeilun ansiosta olemme tulevaisuudessakin askeleen edellä”, kertoo YIT:n Head of Data and Analytics Mikko Kuusakoski

Erilaisia älykkäitä kaupunkeja ja 5G-teknologiaa yhdistäviä hankkeita on tarkoitus jatkaa. Tulevissa kokeiluissa voidaan käyttää apuna Mall of Triplasta kerättyä dataa, sillä sitä voidaan hyödyntää myös kokeilun jälkeen. Avointa dataa tuottavia IoT-ratkaisuja kokeilujaksolle toimittivat Loopshore, MarshallAI, Nodeon, Wapice, Wizense ja Helsingin yliopisto. 

 

Teksti: Sara Pitzén

Hyödynnä dataa ja suunnittele älykkäämmin!

Ymmärtämällä väkijoukkojen liikkeitä voit kehittää omaa toimintaasi. Crowd Insightsia voi hyödyntää monenlaisissa ympäristöissä.

Crowd Insights
Lisää samasta aiheesta

Artikkelin aihealueet

Asiakastarinat 5G

OSTOSKORISSASI ON TUOTTEITA KAHDESTA ERI KAUPASTA

Verkkokauppamme uudistuksesta johtuen osa yritystuotteistamme ja -palveluistamme on tilattavissa eri kaupasta kuin laitteet, puhelinliittymät ja mobiililaajakaistaliittymät. Siirry tekemään tilauksesi loppuun.

Laitteet ja liittymät
Muut yritystuotteet

OSTOSKORISSASI EI OLE TUOTTEITA

Tilaa jatkuvasti kasvavasta valikoimastamme laitteet, puhelinliittymät sekä mobiililaajakaistaliittymät yrityksellesi.

Siirry kauppaan