Kaikki artikkelit yrityksille

NRC toteutti järjestelmäuudistuksen työntekijöiden ehdoilla

4 min

Kun norjalainen NRC Group osti alkuvuonna 2019 raideinfran toiminnot VR:ltä, Suomen yksikkö sai vajaan vuoden aikaa irrottaa ICT-palvelunsa entisen omistajan järjestelmistä – vaarantamatta liiketoiminnan jatkumista. Yhteistyössä Telian kanssa yritys onnistui vaativassa projektissa, jonka lopputuloksena syntyi työntekijöiden tarpeita palveleva moderni kokonaisuus. 

”Meillä on Suomessa reilu tuhat työntekijää, joista suurin osa työskentelee raidetyömailla. Hankkeita on käynnissä ympäri maan Tampereen raitiotien rakennuksesta Rovaniemi–Kemijärvi-rataosuuden sähköistämiseen. Näin ollen ICT-kokonaisuutemme on alusta asti suunniteltu siten, että se tukee liikkuvaa ja ulkona tehtävää työtä”, NRC Group Finlandin IT-päällikkö Anu Asikainen kertoo. 

Asikainen myöntää, että kaikkien ICT-palveluiden siirtäminen uusiin järjestelmiin aikataulussa vaikutti aluksi mammuttimaiselta tehtävältä. ”Toisaalta saimme samalla mahdollisuuden räätälöidä ICT-kokonaisuutemme juuri sellaiseksi kuin halusimme. Kumppaniksi valitsimme luotetun toimijan, joka oli halukas sitoutumaan urakkaan”, hän lisää. 

NRC Group Finlandin ICT-kokonaisuudesta Telialla vastaavan Kari Jäntin mukaan yhteistyö alkoi tilanteen perusteellisella kartoituksella, suunnitelman laatimisella ja etenemistapojen sopimisella. ”Käytimme yhteisiin suunnitteluworkshopeihin 50 henkilötyöpäivää eli 350 työtuntia. Aikapanostuksen ansiosta saimme selkeän kuvan NRC Group Finlandin tarpeista ja pystyimme päämäärätietoisesti alkaa toteuttaa uudistusta.” 

Entistä paremmat ICT-välineet työmaille 

”Vain pienellä osalla työntekijöistämme on kiinteä työpiste, eli kaikki tietoliikennettä vaativa työ tulee pystyä hoitamaan mobiililaitteilla”, Asikainen sanoo. Hänen mukaansa työntekijät muun muassa kirjaavat tunnit, ilmoittavat vikatilanteet ja raportoivat tehdyt työt tabletein ja puhelimin. 

”Jo työntekijöiden turvallisuuden takia on taattava, ettei mobiililaitteilla työskentely vie liikaa aikaa ja huomiota, vaan sovellusten käyttäminen sujuu nopeasti. Siksi järjestelmätransformaatiossa varmistimme Telian kanssa, että kaikki sovellukset tukevat yhden kirjautumisen politiikkaa. Saimme työmaille myös kiinteät ja langattomat lähiverkot, joissa työtehtävät voi hoitaa tehokkaasti ja tietoturvallisesti.” 

Työn liikkuvan luonteen takia NRC Group Finlandin työntekijöiden on päästävä järjestelmiin joustavasti ja turvatusti mistä tahansa. ”Tästä syystä kapasiteettipalvelut päätettiin hankkia Azure- ja AWS-julkipilven tarjoajilta. Lisäksi Office 365 -sovellusten data migratoitiin modernimpaan Microsoft 365 -järjestelmään, jossa on muun muassa Office-pakettia kattavampi tietoturva”, Telian ratkaisumyyjä Henrik Staven selostaa. 

Lisäksi Telia asensi NRC Group Finlandille vuoden aikana yli tuhat työasemaa, ja puhelinkantaa uusittiin. Suurimman osan laitteista yritys hankki kuukausimaksullisena palveluna, johon kuuluvat laitteiden lisäksi muun muassa huollot. ”Työmaaolosuhteissa vahingoilta ei voi välttyä. Huoltopalvelu on vähentänyt laitteiden rikkoutumisista aiheutuvaa riesaa”, Asikainen kehuu, ”tarvittaessa laitteita voidaan myös hallita etänä, eli tiedot eivät vuoda ulkopuolisille, vaikka laite menisi hukkaan.” 

Tukea ja tiedotusta käyttäjille 

Asikaisen ja Jäntin mukaan transformaatio ICT-kokonaisuudesta toiseen saatiin päätökseen ilman mittavaa haittaa työnteolle. ”Esimerkiksi koko henkilöstön sähköpostiosoitteet vaihdettiin yön yli ongelmitta”, he sanovat. 

Onnistuminen edellytti kuitenkin hyvää suunnittelua ja tiedotusta. ”Järjestelmävaihdokset aiheuttivat käyttökatkoksia, joista tiedotimme henkilöstöä etukäteen. Muutoksista kerroimme viikoittaisissa verkkopalavereissa, ja muistutimme niistä vielä tekstiviestitse”, Asikainen kuvaa. 

Uudistusprosessin aikana työntekijöiden käytössä oli myös henkilökohtaista tukea ja neuvontaa. Lisäksi uusi service desk -palvelu lanseerattiin jo prosessin alkuvaiheessa. Asikaisen mukaan työntekijät ovat olleet tyytyväisempiä Telian IT-tukeen kuin yrityksen aiemmin käyttämään ratkaisuun. 

Eteenpäin yhden kumppanin kanssa 

Hyvin sujuneen transformaation jälkeen NRC Group Finland haluaa kehittää kumppanuuttaan Telian kanssa edelleen. ”Telia toimittaa nyt lähes kaikki ICT-palvelumme, mikä tarkoittaa meille vähemmän hallittavia rajapintoja. Järjestelmäuudistus oli Telialta vahva näyttö sitoutuneisuudesta ja laadusta, joten emme voi muuta kuin olla tyytyväisiä yhteistyöhön.” 

Myös Telian Jäntti ja Staven kehuvat yhteistyötä: ”NRC Group Finlandin järjestelmät ovat varsinkin tällä toimialalla poikkeuksellisen modernit, ja yritys on valmis kokeilemaan uusia ratkaisuja. Uskomme, että kumppanuutemme kantaa hedelmää jatkossakin.” 

 

Teksti: Satu Ekman

Kuvat: Iiro Immonen ja NRC

Valitse pienen riskin palvelulaite 

Kun ostat mobiililaitteen tai tietokoneen palveluna, pienennät laiteinvestoinnista koituvia riskejä.

LUE LISÄÄ

Artikkelin aihealueet

Asiakastarinat Palvelulaite Verkko

OSTOSKORISSASI ON TUOTTEITA KAHDESTA ERI KAUPASTA

Verkkokauppamme uudistuksesta johtuen osa yritystuotteistamme ja -palveluistamme on tilattavissa eri kaupasta kuin laitteet, puhelinliittymät ja mobiililaajakaistaliittymät. Siirry tekemään tilauksesi loppuun.

Laitteet ja liittymät
Muut yritystuotteet

OSTOSKORISSASI EI OLE TUOTTEITA

Tilaa jatkuvasti kasvavasta valikoimastamme laitteet, puhelinliittymät sekä mobiililaajakaistaliittymät yrityksellesi.

Siirry kauppaan