Kaikki artikkelit yrityksille

Kymmenen vuoden odotus on ohi – IoT tuli taloon

6 min
iot iot

Kosteusmittaaja Niko Rautio poraa IoT-anturia betoniin.
 

Sonera on nyt Telia.

Kun IoT-antureita laitetaan porattuihin reikiin, kosteusmittaajan työpäivä muuttuu merkittävästi. Työn alla olevassa kohteessa ei nimittäin tarvitse käydä ennen kuin se anturin lähettämän tiedon mukaan todella kannattaa.

Polygon Finland Oy:n myynti- ja markkinointijohtaja Heikki Hemmi haaveili IoT:stä jo kymmenen vuotta sitten. Haaveista on nyt tullut totta. Edessä on valtavasti uusia mahdollisuuksia.

“IoT:n avulla voimme ennakoida ja ehkäistä riskejä mittauskohteissamme. Ei ole kenenkään etu että, paniikki on jo päällä mennessämme paikan päälle. Kun datan kerääminen ja hallinnointi tapahtuu etänä, pystymme helpommin seuraamaan mihin työvoimaa tarvitaan. Myös aikaa säästyy”, sanoo Hemmi.

”IoT tekee työstämme monella osa-alueella paljon järkevämpää.”

Tähän mennessä asiakas on soittanut Polygonille ja pyytänyt tekemään ensimmäisen kosteusmittauksen. Jos valmista ei vielä ole ollut, mittaaja on mennyt parin päivän päästä uudestaan. Jos tilanne on yhä kesken, seuraava mittaus on ollut parin viikon päästä. Ja  seuraava ehkä taas kuukauden päästä. IoT:n muuttaa tämän.

”Emme halua turhia minuutteja auton ratissa. On turha käydä paikan päällä mittaamassa porattua reikää, jos anturit näyttävät olosuhteiden olevan sellaiset, että esimerkiksi betoni ei ole voinut kuivua.”

Polygon haluaa vähentää mittauskäynnit minimiin. Hemmin mukaan vähintään joka kolmas käynti jäisi pois. Se tarkoittaa normaalissa kosteusvahingossa helposti viikon aikasäästöä.

Polygon Finland Oy:n myynti- ja markkinointijohtaja Heikki Hemmi on haaveillut Iot:n mahdollisuuksista jo kymmenen vuotta.


”Nyt löysimme mallit, joilla homma toimii”

Etämittaukseen liittyviä ratkaisuja on Polygonilla testattu jo liki kymmenen vuotta. Hemmi on innoissaan, kun IoT on vihdoin todellisuutta.

”Olemme testanneet paljon ja välillä muuttaneet teknologiaakin, mutta nyt Soneran kanssa on löydetty sellaiset mallit, joilla homma toimii. Nyt voimme sopia kohteista, joissa Iot:ta lähdetään viemään eteenpäin.”

Ensimmäiset laitteet Polygonille tulivat Englannista.

”Ne olivat langattomia ja niitä käytettiin portaalin kautta. Se ei ollut vielä IoT:ta. Vuoden 2016 huhtikuussa kaikki muuttui, kun ensimmäiset IoT-anturit otettiin käyttöön”, Hemmi muistelee.

Olosuhteet hallussa!

Polygonilla IoT lähti ensimmäiseksi mullistamaan olosuhteiden hallintaa. Ensiarvoisen tärkeää on kohteen (esimerkiksi uudisrakennus, jotta pystytään rakentamaan oikein), materiaalien ja työntekijöiden optimaaliset olosuhteet. Nyt IoT:n avulla mitataan kosteutta, pölyä ja materiaalien oikeita lämpötiloja.

”Haluamme seurata työpäivän aikana tapahtuvia muutoksia. Mitä käyrissä tapahtuu päivän aikana ja miksi? Kun muutetaan olosuhteita, se vaikuttaa esimerkiksi kuivumisaikaan. Dataa tarvitaan, jotta voimme kertoa, miten asiakkaan tulee muuttua vallitsevissa olosuhteissa.”

Elämä helpottuu ja tuo luotettavuutta

”Jos haluaa erottua, teknologia kuuluu aina mukaan. Meillä Polygonissa keskiössä ovat tiedonsiirto, langattomuus ja portaalit.  – siksi IoT on erinomainen ratkaisu moneen asiaan. Meillä sitä voi hyödyntää 75 prosentissa palveluista”, Hemmi toteaa.

”Nyt tuntuu, että kehitys kehittyy ja asiat etenevät. On ollut hienoa huomata, että kun olemme esittäneet Soneralle IoT-toiveen, se on voitu toteuttaa. Vielä kymmenen vuotta sitten en saanut tämän tyyppisiin toiveisiin vastauksia. Nyt oikeasti tapahtuu ja asiat helpottuvat – alan toimijat sekä asiakkaat ovat innoissaan.”

Polygonille toiminnan luotettavuus on kaiken ydin – niin yhtiön tuottamassa dokumentaatiossa kuin datassakin. Se asettaa korkeat vaatimukset yrityksen käyttämille IoT-antureille.

”Olemme saaneet Soneralta teknologiaa – antureita ja tiedonsiirtoa pilviratkaisuineen ja käyttöliittymineen –, joka todistetusti toimii. Nyt meillä ei ole yhtään epävarmaa laitetta. Aika hyvä tulos alle vuodessa!”, Hemmi sanoo.

Polygonille toiminnan luotettavuus on kaiken ydin – niin yhtiön tuottamassa dokumentaatiossa kuin datassakin. Se asettaa korkeat vaatimukset yrityksen käyttämille IoT-antureille.

Avoimia järjestelmiä, ei sähkötöpseleitä

Polygon haluaa uusien järjestelmien olevan niin avoimia, että se voisi liittää jo olemassa olevat järjestelmät niihin.

”Se on oikeastaan minimivaade, koska kaikkien IoT-antureiden tuottaman datan pitää olla samassa paikassa ja samassa palvelussa. On myös tärkeää, että datan omistavat oikeat tahot: Sonera, me ja asiakkaamme. Eivät muut.”

Hemmistä langattoman pitäisi olla jo nyt aidosti langatonta. ”Siis ilman sähkötöpseliä. Uusimmat anturit eivät kuluta enää oikeastaan sähköä juuri lainkaan.”

Myös tajuusasiat ovat tärkeitä. Ulkomailla ei aina tajuta, mikä on hyvä taajuus Suomessa. ”Tietyt taajuudet eivät yksinkertaisesti kelpaa meille, koska ne ovat liian kuormitettuja tai niissä on muita ongelmia.”

Hemmi toivoo, että muutaman vuoden päästä ei enää tarvitse porata antureita, vaan ne voidaan laittaa rakenteisiin jo valuvaiheessa.

”Silloin antureiden täytyisi olla huomattavasti nykyistä halvempia ja toimia erittäin luotettavasti. Antureiden elinkaaren pitäisi olla niin pitkä, että niiden keräämästä datasta hyötyisivät sekä rakennuttaja että talon tuleva asukas tai käyttäjä.”

Tästä alkaa IoT:n aikakausi

Polygonin oma tuotannonohjausjärjestelmä vaihtuu vuonna 2017. Samalla aiotaan muuttaa myös yhtiön omia prosesseja. ”Olemme ajatelleet istuttaa IoT:n osaksi kokonaisuutta. Ajoitus on täydellinen. Pari vuotta sitten IoT olisi tuskin mennyt organisaatiotasolla läpi. Nyt se tulee menemään sopivasti.”

Liiketoiminnan kannalta oleellista on parempikatteisten töiden lisääntyminen. Polygonille sellaisia ovat esimerkiksi hälytystyöt. ”Haluaisin nähdä, että meillä on ympäri Suomea tuhansia järjestelmiä, joiden raja-arvohälytyksiä hoidamme IoT:n avulla. Se olisi meille erinomainen bisnes”, Hemmi sanoo.

3 x Heikki Hemmin IoT-ilonaiheet

1. Hyviä todisteita laadusta

Asiakkaat saavat IoT:n myötä nopeita ja tehokkaita ratkaisuja.

”Törmäämme usein tilanteisiin, joissa esimerkiksi vuoden kuluttua luovutuksesta rakennuksen tai tilojen käyttö ja käyttöönotto on muuttanut olosuhteet ja aiheuttanut ongelmia. Iot:lla kerätyn tiedon avulla urakoitsija voi todistaa, että kohde on luovutettu juuri sellaisessa kunnossa, kuin on pitänytkin. Tämä, jos mikä tuo varmuutta ja etua riskienhallintaan.”

2. Apua rakennuskannan ongelmiin

IoT:n avulla on mahdollista seurata rakennusten koko elinkaarta. Uudisrakentaminen on kasvussa, ja julkisella sektorilla hometalkoita riittää.

”Viimeisimmän tiedon mukaan 26 prosenttia koko nykyisestä rakennuskannasta on ongelmissa. Se tarkoittaa todella montaa rakennusta, joihin tarvitaan IoT-järjestelmiä. Potentiaali on valtava, ja asiakkaat osaavat pikkuhiljaa jo itse vaatia sitä.”

Esimerkiksi Helsinkiin rakennettavan uuden Keskustakirjaston osalta IoT-teknologia on kirjoitettu jo valmiiksi dokumentteihin.

3. Ihminen on pääosassa

Heikki Hemmi uskoo, että kodeissa IoT:llä voidaan saavuttaa valtavasti hyvä asioita.

”Yhteistyötä voisi olla vakuutusyhtiöiden kanssa. Käyttövesiputket ja pesukoneet aiheuttavat valtavasti vahinkoja vuosittain.

Minusta IoT:n perusfilosofian pitää olla ihmislähtöinen. Kotona ihminen on laiska ja saakin olla. Silti kodin pitää toimia. Järjestelmät pitää rakentaa niin, että kun ihminen lähtee kotoa tai vaihtaa huonetta, järjestelmän pitäisi tajuta, että nyt se lähti. Sen jälkeen tehdään asioita, joilla voidaan hallita riskejä ja vahinkojen laatua. Se on peruslähtökohta.”

 

Polygon Finland Oy

Osa Polygon Groupia, joka toimii 13 maassa ja kolmessa maanosassa. Yhtiöllä on 2 800 työntekijää.

Toimiala: Kiinteistövahingot ja niiden parissa työskentelevät yritykset.

Palvelut: Vesivahinkopalvelut, olosuhdehallinta, palovahinkopalvelut, sisäilmapalvelut, erikoisalvelut.

Asiakkaat: Yritykset, kotitaloudet, julkisen sektorin toimijat, vakuutusyhtiöt.

Noin 15 000 projektia vuodessa, joista 8 000 on kuluttajakytköksellisiä.

Asiakaskohtaamisia on vuosittain noin 100 000.

 

Lue lisää IoT:stä

Kiinnostaako IoT?

Esineiden internetissä laitteet kommunikoivat keskenään automaattisesti. Me kehitämme yrityksille palveluita, joiden avulla voidaan luoda uusia ja oivaltavia ratkaisuja. Ota yhteyttä, niin suunnitellaan yhdessä, miten IoT edistää parhaiten sinun liiketoimintaasi!

Jätä yhteystietosi meille

Artikkelin aihealueet

IoT

OSTOSKORISSASI ON TUOTTEITA KAHDESTA ERI KAUPASTA

Verkkokauppamme uudistuksesta johtuen osa yritystuotteistamme ja -palveluistamme on tilattavissa eri kaupasta kuin laitteet, puhelinliittymät ja mobiililaajakaistaliittymät. Siirry tekemään tilauksesi loppuun.

Laitteet ja liittymät
Muut yritystuotteet

OSTOSKORISSASI EI OLE TUOTTEITA

Tilaa jatkuvasti kasvavasta valikoimastamme laitteet, puhelinliittymät sekä mobiililaajakaistaliittymät yrityksellesi.

Siirry kauppaan