Kaikki artikkelit yrityksille

Länsimetro muutti espoolaisten liikkumista - Telian uusi datapalvelu seuloi miljoonia matkoja

3 min
Kuvassa näkyy Länsimetron osuus matkoista Koivusaaren kohdalla lähtöpaikan mukaan tammikuussa 2018.

Helsingin Seudun Liikenne otti avuksi Telian datapalvelun selvittäessään, miten länsimetro on muokannut espoolaismatkustajien reittejä. Viikon aikana Espoossa tehdään lähes neljä miljoonaa erilaista matkaa.

Telian data- ja analytiikkaliiketoiminnasta vastaava Tapio Levä harppoo paikalle suoraan asiakastapaamisesta. Pöydän toisella puolella on hetkeä aiemmin istunut yksi maan suurimmista vähittäiskaupoista, jonka päättäjille on elintärkeää ymmärtää mahdollisimman hyvin ihmisvirtojen liikkeitä oman toimipisteensä ympäristössä.

Levä on ryhmänsä kanssa rakentanut vuoden 2018 alusta uudenlaista datapalvelua yritysten ja yhteisöjen käyttöön. Telia Crowd Insights -palvelu perustuu matkapuhelinverkosta kerättävään tietoon, joka kuvaa ihmisjoukkojen liikkeitä tietyssä paikassa tiettyyn aikaan. Juuri tätä tietoa HSL halusi hyödyntää selvittääkseen mahdollisimman tarkasti, miten innokkaasti espoolaiset ovat siirtyneet länsimetron käyttäjiksi. Espoossa, Espoosta ja Espooseen tehdään jokainen arkipäivä yli 700 000 matkaa.

”Metron jatkuminen Matinkylään kasvatti joukkoliikenteen osuutta Espoon ja Helsingin välisillä matkoilla ja vastaavasti vähensi autoilua Länsiväylällä ja Turunväylällä”, HSL kertoo mediatiedotteessaan. Pilottihankkeen tarkat tulokset löydät täältä:

Levä on iloinen ja ylpeä siitä, että yhteistyö HSL:n kanssa on jo tuottanut tuloksia, joita liikesuunnittelijat ja päättäjät voivat hyödyntää omassa työssään.

”Tämä on ollut meille erittäin arvokas kokemus monella tavalla. Yhteistyö HSL:n ja liikennekonsultointiyritys Strafican kanssa on opettanut valtavasti uutta, minkä lisäksi yhteistyö osoittaa uuden datan käyttökelpoisuuden haastavissakin hankkeissa”, Levä iloitsee.

”Crowd Insights sopii erityisesti alueiden välisen liikenteen kokonaiskysynnän, suuntautumisen ja liikkumisen aikavaihteluiden tarkasteluun kulkutapariippumattomasti”, Strafican toimitusjohtaja Markku Kivari tiivistää.

Jatkuva data vaatii uusia toimintamalleja

Telia on käynnistänyt puolen vuoden aikana yli kymmenen asiakashanketta. Erityisesti kaupungit ovat tarttuneet hanakasti uuteen palveluun halutessaan selvittää liikenneratkaisuja tai kaupunkikeskustan vetovoimaa. HSL:n lisäksi muun muassa Tampere, Lahti, Jyväskylä ja Imatra vilahtelevat Levän puheissa.

”Uuden tietolähteen ja jatkuvan datan hyötyihin päästään kiinni toimintatapoja muuttamalla. Moni on aiemmin pohjannut toimintansa esimerkiksi kerran vuodessa päivittyviin tilastoihin, mutta nyt saatavilla on jatkuvasti päivittyvää tietoja ihmisvirtojen liikkeistä”, Levä kertoo.

Levän mukaan yritykset ja julkinen sektori ovat alusta lähtien olleet erittäin kiinnostuneita kuulemaan uudesta datapalvelusta, jota lukuisat pilottihankkeet ovat muokanneet vuoden aikana jatkuvasti parempaan suuntaan.

”Ymmärrämme nyt paljon paremmin, miten matkapuhelinverkosta saatava tieto muutetaan asiakkaalle merkitykselliseksi ja arvokkaaksi palveluiksi hyvinkin erilaisiin tarpeisiin. Palvelu levitetään laajasti suomalaiseen yritys- ja kaupunkikenttään ensi vuonna”, Levä sanoo.

Teksti: Janne Kaijärvi   

 

Artikkelin aihealueet

Crowd Insights

OSTOSKORISSASI ON TUOTTEITA KAHDESTA ERI KAUPASTA

Verkkokauppamme uudistuksesta johtuen osa yritystuotteistamme ja -palveluistamme on tilattavissa eri kaupasta kuin laitteet, puhelinliittymät ja mobiililaajakaistaliittymät. Siirry tekemään tilauksesi loppuun.

Laitteet ja liittymät
Muut yritystuotteet

OSTOSKORISSASI EI OLE TUOTTEITA

Tilaa jatkuvasti kasvavasta valikoimastamme laitteet, puhelinliittymät sekä mobiililaajakaistaliittymät yrityksellesi.

Siirry kauppaan