Kaikki artikkelit

”Huominen on parempi kuin tänään” – valokuvaamoyrittäjät kannustavat jaksamaan

3 min

Onnistuneet asiakaskohtaamiset tuovat valokuvaamojen vakioasiakkaat takaisin vuodesta toiseen. Nyt koronakriisi on hiljentänyt myös kameroiden laukaisimet. Haastattelimme kahta valokuvaajaa poikkeustilanteen vaikutuksista liiketoimintaan. 

Valokuvaajalla Joensuun Ilkka Koski Photographyn takana tuli syyskuussa täyteen viisi vuotta yrittäjänä. Ennen oman studion avaamista Ilkka Koski opiskeli merkonomiksi ja sen jälkeen työskenteli kameramyymälässä. 

Studio Lindellin nykyisen omistajan Oscar Lindellin polku valokuvaajaksi taas oli suorempi: ”Yritys on isäni perustama, joten valokuvaus ja yrittäminen ovat aina olleet meidän perheessä läsnä”. Studio Lindellillä on valokuvaamot Porvoossa, Sipoossa ja Tuusulassa.

Molemmat valokuvaajat tarjoavat palveluitaan niin henkilöasiakkaille kuin yrityksille. Heti ensimmäiset viikot poikkeustilan julistamisen jälkeen aiheuttivat paljon peruutuksia ja kuvauksia lykättiin ensi vuodelle. Ihmisten siirtyessä etätöihin myös yrityspuolella oli hiljaista.

VAIN HAUTAJAISKUVAUKSILLE OLI TILAUSTA

”Kevään aikana hautajaiskuvaukset olivat ainoa kasvava palvelu – kaikki muu alkoi kadota. Tämän vuoden alkutaival on ollut tällä alalla todella vaikea”, Lindell sanoo. 

Koski kertoo, että myös valokuvaamojen täytyi muuttaa toimintaansa: ”Meillä noudatettiin THL:n antamia ohjeita ja käytettiin maskeja monissa kuvauksissa. Onneksi asiakkaat tukivat toimintaamme ostamalla lahjakortteja, jotka voi hyödyntää koronatilanteen parantuessa. Saimme myös maakunnallista avustusta, josta on ollut apua.”

Ilkka Koski
Valokuvaaja Ilkka kosken mukaan valokuvaajien pitää nyt tukea toisiaan.

”Sillä on minulle suuri merkitys, että pyöritän isäni perustamaa yritystä. Toisaalta pitkä historia aiheuttaa myös haasteita, kun maailma muuttuu. Koronan myötä liiketoimintaa on kehitettävä ja täytyy pohtia monelta kantilta, miten uudistukset sopivat paikkakunnalla vuosikymmeniä toimineeseen yritykseen”, Lindell kertoo. 

YRITTÄJÄ, MIKÄ NYT NEUVOKSI? 

Koski ja Lindell haluavat kannustaa kanssayrittäjiä sopeutumaan tilanteeseen. ”Ei se helppoa ole, mutta sillä ajatuksella on nyt mentävä, että huominen on parempi kuin tänään”, Lindell toteaa. 

Koski korostaa niin rahallisen kuin henkisen avun tärkeyttä: ”Etenkin luovalla alalla työssä tarvittavan palon löytäminen voi välillä olla hankalaa. Silloin kannattaa hakea tukea sosiaalisen median verkostoista ja näyttää niissä, että on yhä olemassa.” 

”Lisäksi meidän valokuvaajien pitää nyt myös tukea toisiamme. On tärkeää vaihtaa kuulumisia ja vinkata, jos on keksinyt tapoja selvitä tästä tilanteesta”, Koski jatkaa.

KRIISISTÄ NOUSTAAN YHDESSÄ

Koski luottaa tulevaisuuteen ja viimeistelee tällä hetkellä valokuvaajan ammattitutkintoa. ”Moni on kysynyt, miksi opiskelen ammattia, jonka osaan jo. Aloitin tämän aikanaan verkostoitumista varten. On ihanaa opiskella ja vaihtaa vinkkejä ammattilaisten kanssa, jotka tekevät tätä päätyönään. Tässä työssä ei voi koskaan olla valmis”, Koski toteaa. 

Oscar Lindell
Valokuvaaja Oscar Lindell uskoo, että huominen on parempi kuin tänään.

”Nyt alkusyksyllä tilanne on onneksi kevättä parempi. Elokuussa osa rajoituksista poistui ja varauksia alkoi tulla taas enemmän. Ensi keväästä on kuitenkin tulossa äärimmäisen haastava. Paljon riippuu siitä, miten mahdollinen toinen aalto vaikuttaa loppuvuoteen”, pohtii Lindell.  

Koski muistuttaakin, että apua tarvitaan yhä: ”Nyt on tärkeää tukea paikallisia palveluita ympäri Suomen. Me pienyrittäjät teemme tätä työtä suurella sydämellä. Voi tuntua siltä, että muutama satanen ei auta ketään. Kun niitä kertyy kymmenen, se kuitenkin auttaa yrittäjää selviämään jo kuukauden eteenpäin. Pienistä puroista kasvaa iso virta ja jokainen teko ratkaisee.”

”Yrittäjyydellä Suomi on ennenkin nostettu takaisin pystyyn. Eiköhän se sillä nouse nytkin.” 

Valokuvauspalveluiden ammattilaiset luovat joka asiakasta varten toivotun lopputuloksen. Varsinkin silloin paikallisten tarpeiden ymmärtämisestä on hyötyä. Valokuvaajien mielestä nyt on korkea aika kiinnittää ostoksissaan huomiota kotimaisiin pienyrittäjiin, eikä tilata tuotteita ja palveluita sieltä, mistä ne ensimmäisenä löytää. ”Yrittäjyydellä Suomi on ennenkin nostettu takaisin pystyyn. Eiköhän se sillä nouse nytkin”, Lindell uskoo.  

 

Tue pienyrittäjää

Kun jokainen meistä ostaa tuotteen tai palvelun pienyrittäjältä edes yhtenä päivänä viikossa, autamme yrittäjät takaisin jaloilleen.

Tutustu pienpalveluihin

Artikkelin aihealueet

Pienpalvelut

OSTOSKORISSASI ON TUOTTEITA KAHDESTA ERI KAUPASTA

Verkkokauppamme uudistuksesta johtuen osa yritystuotteistamme ja -palveluistamme on tilattavissa eri kaupasta kuin laitteet, puhelinliittymät ja mobiililaajakaistaliittymät. Siirry tekemään tilauksesi loppuun.

Laitteet ja liittymät
Muut yritystuotteet

OSTOSKORISSASI EI OLE TUOTTEITA

Tilaa jatkuvasti kasvavasta valikoimastamme laitteet, puhelinliittymät sekä mobiililaajakaistaliittymät yrityksellesi.

Siirry kauppaan