Käyttämällä sivustoamme hyväksyt evästeiden käyttämisen laitteessasi ja tallentamisen siihen. Lisätietoa saat evästeitä koskevasta tietosuojaselosteesta. Lue lisää

Kaikki artikkelit

Uberin haastajaa pyörittää 19-vuotiaana Taxifyn perustanut virolainen Markus Villig

(Taxify on nyt Bolt.)

Kesken jääneet yliopisto-opinnot, nuori ikä ja muutaman tuhannen euron laina vanhemmilta – Taxifyn perustajan Markus Villigin tarina kuulostaa tutulta startup-ympäristössä. Villig perusti yrityksensä vuonna 2013, ja nyt sillä on noin puoli miljoonaa kuljettajaa sekä 10 miljoonaa asiakasta 25 maassa Euroopassa ja Afrikassa. Nyt, 24-vuotiaana, Villig on maailman nuorin yksisarvisen perustaja. Miten tähän tultiin?

”19-vuotiaana päätin, että haluan perustaa teknologiayrityksen, sillä niissä vaikuttavuus on suurin. Minulla ei ollut verkostoja eikä oikeastaan mitään muutakaan. Vanhempani pelkäsivät menettävänsä rahansa, jos he antaisivat minulle lainaa yrityksen perustamista varten. Jouduin suostuttelemaan heitä viikkokausia”, Villig kertoi startup-tapahtuma Slushissa.

”Me kohtelemme kuljettajia hyvin”

Villigin mukaan yksi menestykseen vaikuttanut tekijä on, että yritys on aina ollut hyvin asiakaskeskeinen.

”Asiakkaat haluavat mennä paikasta a paikkaan b ja tämän tulee tapahtua nopeasti ja sujuvasti”, Villig totesi. ”Alustallemme oli helpointa saada kuljettajia keskustelemalla taksiyritysten kanssa. Kerroimme heille, että tuomme heidät digitaaliselle aikakaudelle, ja lopulta he tajusivat, ettei ole mitään järkeä ylläpitää puhelinpalvelua. Taksin tilaaminen sovelluksen avulla on niin helppoa.”

Asiakaskeskeisyyteen kuuluu myös se, että kuljettajia kohdellaan hyvin. Villig kertoi kuljettajien haluavan joustoa niin työajoissa kuin sen suhteen, mitä alustaa he hyödyntävät.

”Kuljettajat välittävät ensisijaisesti tienesteistään. Palkkiomme matkan hinnasta on pienempi kuin kilpailevilla alustoilla. Annamme kuljettajille myös alennusta bensasta sekä muita etuja. Pyrimme tarjoamaan heille parhaan mahdollisen kokemuksen”, Villig sanoi.

Palvelu tulee sopeuttaa paikallisiin tapoihin ja säädöksiin

Kun toimitaan eri markkinoilla, tulee huomioon ottaa paikalliset olosuhteet ja toimintatavat. Tässä Taxify on Villigin mukaan onnistunut, minkä hän arvioi osaltaan vaikuttaneen palvelun suosioon. Joissakin kaupungeissa matkan voi maksaa käteisellä tai puhelinlaskulla, ja esimerkiksi Etelä-Afrikassa turvallisuus on isossa roolissa. Poliisi on maassa epäluotettava, joten Taxify tekee yhteistyötä paikallisten turva-alan yritysten kanssa. On helpompaa ja luotettavampaa painaa nappia ja hälyttää paikalle vartija kuin soittaa poliisille.

”Olemme tehneet kaupunkien kanssa yhteistyötä vuosia, ja meihin suhtaudutaan suopeasti. Otamme huomioon paikalliset säädökset. Kaupungeissa ymmärretään kyllä, että liikennemäärien kasvaminen ei ole hyvä asia kenellekään. Tällaiset alustat ovat tervetulleita, kunhan lainsäädäntöä noudatetaan.”

Kilpailu alalla on kovaa, sillä Uberin lisäksi monet startupit tarjoavat samanlaista palvelua.

”Me rakensimme parhaan tuotteen sekä lokalisoimme sen eri markkinoille. Nyt olemme suurin toimija Euroopassa, ja miljoonat matkustajat käyttävät sovellustamme viikoittain. Menestys syntyy säilymällä itsenäisenä ja paikallisena.”

Yrittäjä, keskity rauhassa kasvuun ja menestykseen

Saat meiltä yhden katon alta fiksuja ja joustavia, yritystoimintaasi tehostavia ICT-ratkaisuja, ja voit itse keskittyä olennaiseen.

Lue lisää

Artikkelin aihealueet

Yrittäjän ratkaisut
Lisää samasta aiheesta
Huolia liittymien tai IT:n kanssa? Paikallinen yritysmyyjä on tukenasi
F-Secure tarjoaa maailman tehokkaimman tietoturvan: tiedosta riskit, suojaa laitteet ja yhteydet
Pienen yrityksen IT-huolet ja miten ne ratkotaan
Pentik – keramiikkapajasta kansainväliseksi vientiyritykseksi
Pilvipalvelut – kysymykset ja vastaukset
Yrittäjät valitsivat parhaan työpuhelimen
Neljä syytä siirtyä pilveen
Telia Lab jahtaa innovaatioita – "Tulevaisuutta luodaan nyt"
Edellinen artikkeli
Vapo hyötyy ICT-ratkaisuiden keskittämisestä
Vapon ja Telian SIAM-yhteistyö on vähentänyt kokouksia sadoilla henkilötyöpäivillä vuositasolla.
Seuraava artikkeli
Helsinki haluaa olla maailman toimivin kaupunki: “Tarvitsemme valtavasti innovaatioita ja teknologiaa”
Startup-tapahtuma Slushissa puhuneen kaupungin pormestarin Jan Vapaavuoren mukaan epävakaassa ...