Kaikki artikkelit yrityksille

Tietohallinto ei ole ennallaan – ja se on hyvä asia

2 min
Tietohallinnon asiantuntija Tarmo Hassinen hymyilee Telian toimistolla. Tietohallinnon asiantuntija Tarmo Hassinen hymyilee Telian toimistolla.

Tietohallinto on muuttunut yrityksen sisäisestä toiminnosta yksiköksi, joka tuottaa lisäarvoa asiakkaille. Tietoturvan ja tietohallinnon asiantuntijana koen, että tiedon toistetaan nyt olevan uutta öljyä – jopa niin paljon, että siitä ei huvittaisi kuulla enää yhtään.  

Liiketoiminta pyörii pitkälti ICT-järjestelmissä, tavalla tai toisella. Perinteisesti tietohallinnon rooli on ollut pyörittää näitä ICT-palveluita yrityksen sisäisesti. Käytännössä sitä on siis ollut syyttäminen, jos yhteydet, sähköposti tai tietokone eivät ole toimineet kunnolla. 

Tietohallinnon palvelut rakennetaan palvelemaan kaikkia yrityksen työntekijöitä. Kun kaikkia toiveita ei voida huomioida, syntyy varjo-IT:tä, joka hankkii ympäristöön sillä hetkellä tarpeellisia asioita nopeammin, kuin virallinen prosessi sallii. Tietohallinnon tehtävänä ei kuitenkaan ole kieltää kaikkea kivaa, vaan osastolla on yhä kasvava merkitys liiketoiminnalle. 

CIO ja CDO laittavat asiakaskokemuksen uusiksi

Tietohallinto on onneksi tunnistettu keskeiseksi toiminnoksi digihumpan poljennon kehittyessä. Osaston rooli digitaalisten mahdollisuuksien hyödyntämisessä tulee mullistamaan yritysten tuoteportfoliot. Tuotteista siirrytään nyt tietohallinnon keinoin aitoon palveluliiketoimintaan.

Tietohallinnon paikka organisaatiossa ei myöskään ole enää taloushallinnon takana. Perus-infran tietohallinnon rinnalle on perustettu uusia liiketoimintalähtöjä kokeileva ja asiakaskokemuksen parantamiseen keskittyvä ”digitalisaatiotoimisto”. Nämä yhdessä mahdollistavat uusien palveluiden tehokkaan tuotannon.

Toiminta ICT-palveluissa luisuu hiljalleen teknopornosta kohti asiakaskokemusta ja inhimillisempää lähestymistapaa. Tietohallinnonkin palveluita on alettu rakentaa ihmiseltä ihmiselle eikä insinööriltä insinöörille. Hedelmällisimmät tuotteet tuntuvat syntyvän insinöörien, palvelumuotoilijoiden ja ihmisen käyttäytymisen asiantuntijoiden kohdatessa.

Tiedolla johtaminen on uusi musta

Tiedolla johtaminen on muuttunut pelkkien talouslukujen seuraamisen sijasta useista eri lähteistä kaivetun laadukkaan tiedon hyödyntämiseksi ja sen tutkimiseksi data-analytiikan keinoin. Jos tieto on uutta öljyä, seisoo tietohallinto portinvartijana öljylähteen suulla. Tietohallinto varmistaa, että eri liiketoiminnan kehityshankkeet hankintastrategioista AR- ja IoT-sovelluksiin saavat luotettavaa tietoa oikeaan aikaan.

Uudet mahdollisuudet tuovat mukanaan myös uudet uhkakuvat. Toivottavasti kukaan ei enää väitä, etteivät kybermaailman uhat kosketa heidän ympäristöään tai ettei yrityksessä ole mitään muita kiinnostavaa. Se lienee totta vain, jos yrityksesi on kilpailemattomalla toimialalla, ei näy millään tavalla julkisuudessa, ei tee yhteistyötä kenenkään kanssa eikä kuluta tai tuota rahaa. Moisiin en ole vielä törmännyt. 

Jatkossa johdon ja tietohallinnon tulisi käsitellä liiketoiminnan uhkia ja mahdollisuuksia yhteistuumin. Tietohallinto huolehtii tuotteiden ja palveluiden tietoturvasta jo niitä suunnitellessaan. Onkin elintärkeää, että liiketoimintajohdolla, tietohallinnolla ja CDO:lla on yhteinen näkemys siitä, mihin rajalliset resurssit kannattaa suunnata. 

 

Kirjoittaja Tarmo Hassinen on tietohallinnon puolestapuhuja, tietoturvan asiantuntija ja asiakaslähtöisten IT-ratkaisujen naamioton sankari.

Mitä sinun tulisi tietää kyberhyökkäyksistä?

Onko tietoturva yrityksesi johdon agendalla? Entä miten varmistat, että henkilöstö osaa ja muistaa tehdä oman osansa kyberturvallisuuden puolesta? Telian tietoturvapalveluiden asiantuntija Toni Vartiainen kertoo, mitä yritysten pitäisi nyt tietää tulevista ja jopa odotettavista kyberhyökkäyksistä sekä nostaa esille viisi asiaa, jotka jokaisen yrityksen pitäisi käydä läpi.

LUE VINKIT KYBERUHKIIN VARAUTUMISESTA

Artikkelin aihealueet

Tietoturva

OSTOSKORISSASI ON TUOTTEITA KAHDESTA ERI KAUPASTA

Verkkokauppamme uudistuksesta johtuen osa yritystuotteistamme ja -palveluistamme on tilattavissa eri kaupasta kuin laitteet, puhelinliittymät ja mobiililaajakaistaliittymät. Siirry tekemään tilauksesi loppuun.

Laitteet ja liittymät
Muut yritystuotteet

OSTOSKORISSASI EI OLE TUOTTEITA

Tilaa jatkuvasti kasvavasta valikoimastamme laitteet, puhelinliittymät sekä mobiililaajakaistaliittymät yrityksellesi.

Siirry kauppaan