Kaikki artikkelit yrityksille

”Kannattaa olla äänessä” – some ja uskolliset asiakkaat pitivät Holstinmäen Autohuollon pystyssä

2 min
Perustajat Petri Hyry ja Turo Somervalli.

Oululainen Holstinmäen autohuolto selvisi Korona-keväästä pitämällä ääntä sosiaalisessa mediassa. Somen ja vakiasiakkaiden ansiosta ketään ei tarvinnut lomauttaa.

Kahden kaveruksen, Turo Somervallin ja Petri Hyryn, perustama Holstinmäen autohuolto laitettiin pystyyn vuonna 2017 hetken mielijohteesta. ”Keksimme idean eräs lauantai-ilta, ja kaikki eskaloitui nopeasti. Olemme molemmat värkänneet autojen kanssa koko ikämme”, kertoo toimitusjohtaja Somervalli. Tällä hetkellä Holstinmäen autohuolto työllistää jo yhteensä 4 vakituista työntekijää, joiden lisäksi tarvitaan aina välillä kiireapulaisia.

Yritys tarjoaa Pohjois-Oulun alueella kaikkea mitä autohuoltoon liittyy aina varaosista huoltoon ja korjauksiin kaikille merkeille. Yritys myös muuntaa bensiinikäyttöisiä autoja kulkemaan kaasulla. ”Biokaasu on käytännössä päästötön vaihtoehto. Jos haluamme olla hiilineutraali maa, kaikki ajoneuvot tulisi muuntaa”, kertoo Somervalli.

”Halusimme jäädä asiakkaiden mieleen, joten aloitimme tekemään muun muassa Instagramiin tarinoita"

Aktiivisuus palkitaan

Kun Korona pysäytti kaiken, autohuollon puhelin lakkasi soimasta. ”Normaalisti maanantaiaamuisin puhelin soi jatkuvasti. Silloin se ei soinut kertaakaan ennen kello kymmentä”, muistelee Hyry. Vakiasiakkaiden ansiosta keväästä selvittiin, ja kesäkuukaudet olivatkin todella kiireisiä. ”Huomasimme selkeästi, että kun autot olivat seisseet asiakkailla pitkään käyttämättä, niihin oli tullut paljon vikoja”, toteaa Hyry.

Heti keväällä Somervalli ja Hyry päättivät, etteivät he jää paikoilleen. Nopeasti yrityksen sosiaalisen median kanavat täyttyivätkin julkaisuista, joissa he kertoivat uudesta palvelusta: he tulisivat hakemaan autot huoltoon asiakkaiden kotoa.

”Halusimme jäädä asiakkaiden mieleen, joten aloitimme tekemään muun muassa Instagramiin tarinoita. Mielestäni kannattaa vaan pysyä äänessä, jolloin voi ehkä tulla asiakkaan mieleen silloin, kun hänellä on tarve”, toteaa Somervalli. Molemmat kannustavat yrittäjiä keksimään jotain kiinnostavaa: ”Sen ei tarvitse olla mitään suurta. Esimerkiksi tällä hetkellä puhumme uusista valoista, sillä kaikki tietävät miten pimeää pohjoisessa on syksyllä.”

Suosi paikallista

Tulevaisuuteen yritys suhtautuu positiivisesti: ”Koronasta ja ilmastonmuutoksesta huolimatta ihmisillä tulee olemaan jatkossakin tarve liikkua. Ehkä jo lähitulevaisuudessa enemmän biokaasu- kuin bensa- tai diesel-autoilla.”

Somervalli ja Hyry haluavat muistuttaa kaikkia, ettei netistä halvimmalla saatu tuote tai palvelu ole välttämättä paras.

Paikallisten toimijoiden kanssa on aina kasvot, kenen kanssa hoitaa asiat kuntoon. Jos asiakkaalle tulee esimerkiksi takuuongelmia, voimme hoitaa uudet osat. Paikallista suosimalla on myös helpompi varmistua tuotteiden turvallisuudesta ja toimivuudesta.”

Yhdellä ostoksella on suuri merkitys

Yksikin ostos viikossa riitää, kun toimimme yhdessä. Osta pienyrittäjien tuotteita ja palveluita Pienyrittäjän perjantaina.

Lue lisää

Artikkelin aihealueet

Pienpalvelut Kasvu Kilpailukyky Liiketoiminnan jatkuvuus

OSTOSKORISSASI ON TUOTTEITA KAHDESTA ERI KAUPASTA

Verkkokauppamme uudistuksesta johtuen osa yritystuotteistamme ja -palveluistamme on tilattavissa eri kaupasta kuin laitteet, puhelinliittymät ja mobiililaajakaistaliittymät. Siirry tekemään tilauksesi loppuun.

Laitteet ja liittymät
Muut yritystuotteet

OSTOSKORISSASI EI OLE TUOTTEITA

Tilaa jatkuvasti kasvavasta valikoimastamme laitteet, puhelinliittymät sekä mobiililaajakaistaliittymät yrityksellesi.

Siirry kauppaan