Käyttämällä sivustoamme hyväksyt evästeiden käyttämisen laitteessasi ja tallentamisen siihen. Lisätietoa saat evästeitä koskevasta tietosuojaselosteesta. Lue lisää

Kaikki artikkelit

Globaaleilla markkinoilla keskinkertainen ei riitä – RELEX vakuuttaa asiakkaansa maailmanluokan teknologialla

3 min

Digitaalinen murros ravistaa vahvasti myös vähittäiskauppaa. Digitaalisten ratkaisuiden avulla voidaan muun muassa optimoida toimitusketjuja ja lisätä kysynnän ennakoitavuutta. RELEX toimittaa vähittäiskaupan alalla toimiville asiakkailleen ohjelmistopohjaisia palveluita, joiden avulla ennustamista voidaan tehdä syvemmällä tasolla kuin koskaan aiemmin.

”Ratkaisumme auttaa esimerkiksi ennakoimaan, miten kuluttajat käyttäytyvät vaikkapa sesonkien tai alennusmyyntien aikana ja optimoimaan toimitusketjuja ja menekkiä”, RELEXin CIO Tapio Pitkäranta kertoo.

RELEXin asiakkaalla voi olla tavoitteena vaikkapa tuoretuotteiden hävikin pienentäminen, mikä vaikuttaa ympäristön lisäksi myös kustannuksiin. Toisaalta esimerkiksi joulusesongin aikana kaupan hyllyltä pitää löytyä juuri oikeat tuotteet ja niitä on oltava saatavilla juuri sopiva määrä.

”Viime keväänä teimme yhdelle asiakkaallemme ennusteen kymmenistä tuhansista tuotteista ja niiden kysynnästä 2 000 myymälässä 1,5 vuodeksi eteenpäin. Ennustedataa kertyi 40-50 miljardia riviä. Vanhemmalla teknologialla tämmöinen ei onnistuisi ollenkaan tai ennusteen tekemisessä kestäisi loputtoman pitkään. Kehittämämme teknologian avulla voidaan tehdä asioita, joita ei ole aiemmin voitu tehdä”, Pitkäranta selvittää.

Asiakkaita kiinnostaa, mitä konepellin alta löytyy

Kun liiketoiminta pohjautuu ohjelmistopohjaisiin palveluihin, IT-infran on oltava tarkkaan harkittu kokonaisuus. Konepellin alta löytyvillä ratkaisuilla voidaan myös vakuuttaa vaativimmat asiakkaat palvelun luotettavuudesta ja toimivuudesta.

”Seuraamme jatkuvasti markkinaa ja pyrimme käyttämään tarvitsemissamme palveluissa parhaita mahdollisia kumppaneita. Konesalipalveluiden osalta käytämme hajautettua ratkaisua, mikä tarjoaa useitakin etuja. Esimerkiksi joissakin tapauksissa asiakas saattaa kokea jotkut pilvipalveluiden tarjoajat kilpailijana. Telia sen sijaan mielletään neutraaliksi toimijaksi”, Pitkäranta kertoo.

”Hajauttaminen varmistaa myös liiketoiminnan jatkuvuuden. Yksittäiset häiriöt eivät näy asiakkaalle saakka, ja toisaalta ohjelmistomme yhteensoveltuvuus erilaisten infra-ratkaisuiden kanssa lisää myös uskottavuuttamme. Toimintaympäristömme on monimutkainen ja joudumme sovittamaan tarjontamme asiakkaidemme vaatimuksiin, jotka saattavat liittyä esimerkiksi verkkoyhteyksiin ja tietoturvaan.” (Artikkeli jatkuu videon alla.)

RELEXin CIO Tapio Pitkäranta ja Telian asiantuntijat Eero Lindqvist sekä Matti Tella keskustelevat webinaaritallenteella IT-infrastuktuurin merkityksestä ja liiketoimintaa vauhdittavista datakeskusratkaisuista.

”Haluamme toimia alan johtavien toimijoiden kanssa”

RELEX on Telian datakeskuspalveluiden tuore asiakas. Telia Helsinki Data Center on Suomen suurin ja Euroopan modernein avoin datakeskus.

”Telian datakeskus edustaa maailmanlaajuista trendiä teollisen mittakaavan laskentakeskuksesta, mikä osaltaan vaikutti valintaamme. Haluamme toimia alan johtavien toimijoiden kanssa, ja Telian datakeskus on kokoluokaltaan uskottava”, Pitkäranta sanoo.

Pitkärannan mukaan RELEXillä oltiin tyytyväisiä myös datakeskuksen energiatehokkuuteen. Telia Helsinki Data Centerissä käytetään vihreää energiaa, ja syntyvä lämpö kerätään talteen sekä toimitetaan edelleen kaukolämpöverkkoon.

”Vastaavanlaista ratkaisua on harvemmin tullut vastaan. Ekologisuus tukee hyvin meidän liiketoimintaamme ottaen huomioon, että palvelumme avulla voidaan muun muassa vähentää tuoretuotteiden hävikkiä.”

”Lisäksi tietoturvaluokitukset ja tietyn vaatimustason täyttävät kriteerit, jotka olemme luvanneet asiakkaillemme, painoivat vaakakupissa. Telia vastasi niistä kaikkiin. Haimme myös kustannustehokasta ratkaisua, johon sisältyisi datakeskuspalveluiden lisäksi verkko- ja operaattoripalvelut sekä niihin liittyvä osaaminen. Pelkät seinät eivät riitä, vaan palveluntuottajan tulee olla kansainvälisesti kilpailukykyinen ja uskottava.”


Haaste: RELEXin digitaalinen liiketoiminta tarvitsee monipuolista ja luotettavaa IT-infraa, joka täyttää asiakkaiden vaatimukset, luo palveluille uskottavuutta ja varmistaa niiden toimivuuden kaikissa tilanteissa.

Ratkaisu: RELEX luottaa hajautettuun ratkaisuun, jolloin asiakkaille voidaan tarjota vaihtoehtoja sekä varmistetaan liiketoiminnan jatkuvuus. Yksi palveluntuottajista on Telia, jonka datakeskuspalvelut RELEX valitsi kokoluokan, uskottavuuden, sertifikaattien ja kustannustehokkuuden vuoksi. Myös ekologisuus ja operaattoripuolen osaaminen painoivat vaakakupissa.

Hyödyt: Datakeskuspalvelut tuotetaan Telia Helsinki Data Centeristä, joka on Suomen suurin ja Euroopan modernein datakeskus. Datakeskuksen tietoturvaluokitukset ja muut kriteerit täyttävät RELEXin ja sen asiakkaiden vaatimukset, ja datakeskus on kokoluokaltaan ja ratkaisuiltaan uskottava myös kansainvälisesti. Konesalipalveluiden lisäksi RELEXillä on käytössä Telian tuottamat tietoliikenneratkaisut, joita hyödynnetään salien välillä sekä yhtiön päätoimipisteessä.

Euroopan modernein datakeskus löytyy Helsingistä

Telia Helsinki Data Center tarjoaa joustavia ja tietoturvallisia datakeskus- ja pilvipalveluita kaikille yrityksille ja organisaatioille.

Lue lisää
Lisää samasta aiheesta

Artikkelin aihealueet

Asiakastarinat Datacenter Pilvipalvelut
Edellinen artikkeli
5G saapui Helsinkiin – mitä kulisseissa tapahtui?
Odotus on nyt päättynyt, ja 5G on täällä. Telia 5G Arena muuttui demojen myötä syyskuun alkupäivinä ...
Seuraava artikkeli
Kolme vinkkiä: Näin tehostat yrityksesi arkea
Haluatko varmistaa, että yrityksesi tärkeät dokumentit pysyvät varmasti tallessa? Tarvitseeko sinun ...