Kaikki artikkelit yrityksille

Näin Leo-Pekka Tähti saavutti paralympiakultansa – mitä yritykset voivat tästä oppia?

4 min

Korkeat tavoitteet ja intohimoinen tekeminen vievät huipulle, josta voi myös tipahtaa nopeasti. Jatkuva itsensä kehittäminen takaa, että menestystä tulee jatkossakin.

Rio de Janeiron paralympialaiset 2016. Ratakelaaja Leo-Pekka Tähti siirtyy lähtöviivalle. Startti kajahtaa ilmaan ja kelaustuoli lähtee vauhdilla liikkeelle. Tähti suorastaan liitää radan halki, niin voimakkaasti kädet kelaavat eteenpäin. Viimeiset vedot maaliviivan yli ja Tähti tuulettaa raivokkaasti. Valtava helpotuksen aalto vyöryy kehon läpi, kun vuoden tärkein tavoite on saavutettu.

Urheilu on tavoitteiden asettamista ja niiden määrätietoista tavoittelemista. Mitä yritykset voisivat oppia urheilijoilta tavoitteisiin pääsemisestä?

Täydellä draivilla kohti tavoitteita

Vuonna 2015 Tähdelle ja hänen valmentajalleen Juha Flinckille oli ilmiselvää, että seuraavan vuoden päätavoitteena olisi Rion paralympialaiset ja T54-luokan 100 metrin matka. Tärkeämpää oli arvioida, mikä mitali olisi mahdollista saavuttaa.

”Selkeä tavoite motivoi harjoittelemaan enemmän. Tavoitteen tulee olla kova, mutta kuitenkin realistinen, jotta se on saavutettavissa”, Tähti toteaa.

Tavoitteisiin pääseminen vaatii toimivaa tiimityötä – niin urheilussa kuin yritysmaailmassa. Tähti antaa kunniaa taustajoukoilleen, jotka mahdollistavat hänen erinomaiset suorituksensa. Oma isä huoltaa välineet, manageri hoitaa sponsorisopimukset ja viestintävastaava huolehtii mediasuhteista. Me-henki ja yhteisen päämäärän tavoittelu saa jokaisen hoitamaan oman osuutensa.

”Jos tiimin jäsenet eivät ole motivoituneita, se näkyy heti lopputuloksessa. Pitää olla intohimoa ja sydäntä, jotta päästään parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen.”

Analytiikka kertoo edistymisestä

Tavoitteen asettamisen jälkeen on aika luoda mittarit, joiden avulla seurataan edistymistä. Tähden tarkastelupisteinä toimivat erilaiset harjoituskilpailut.

”Välietapit antavat kokonaiskuvaa siitä, onko päätavoite mahdollista saavuttaa. Harjoituskisoissa näen konkreettisesti, olenko menossa oikeaan suuntaan.”

Kuten jokaisella urheilijalla, harjoittelu tuntuu toisinaan polkevan paikallaan. Tällöin Tähti kaivaa esille lähes 500-sivuisen harjoituspäiväkirjansa, jonne hän merkitsee tarkasti kaikki tuloksensa. (Artikkeli jatkuu kuvan alla.)

”Yleensä huomaan harjoituspäiväkirjaa selatessa, että minulla menee ihan hyvin, kun vertaa aiempiin tuloksiin. Se kannustaa harjoittelemaan, vaikka välillä menisi vähän huonommin.”

Samaan tapaan yrityksissä seurataan dataa ja tehdään analytiikkaa, jotta toiminta ei ole sattumanvaraista. Vaikka peräpeiliin on turha tuijotella, on tärkeää seurata yrityksen kehittymistä ja iloita pienistä onnistumisista. Historiasta oppiminen auttaa ennakoimaan ja kehittämään tulevaa.

Takapakkia juuri ennen h-hetkeä

Tähdellä on ollut hyvin vähän loukkaantumisia uransa aikana. Muutama kuukausi ennen Rion kisoja kyynärpää kuitenkin kipeytyi ja toi takapakkia kilpailuihin valmistautumiseen.

”Oli stressaavaa odotella magneettikuvan tuloksia ja tietoa siitä, mistä ongelmat johtuivat. Silloin oli kieltämättä vähän negatiiviset fiilikset.”

Tuloksista selvisi, että Tähden kyynärpäässä oli neljä irtopalaa, jotka täytyi leikata. Mieliala nousi sitä mukaan, kun kuntoutuminen eteni. Juhannuksen tienoilla Tähti alkoi vähitellen uskoa, että kultamitali olisi mahdollista saavuttaa.

Kovalla työllä tavoitteisiin

Palataanpa takaisin Rion kisoihin. Alkukesän loukkaantumisesta huolimatta Tähti saavutti sen, mitä lähti tavoittelemaan – kultamitalin.

”Tuntui aivan uskomattomalta saavuttaa se, minkä eteen olin tehnyt valtavasti töitä. Täytyy kuitenkin muistaa, että vaikka voittaminen on vaikeaa, huipulla pysyminen on vielä vaikeampaa.”

Tähdellä ei ole koskaan ollut vaikeuksia motivoida itseään treenien pariin edes suurien voittojen jälkeen. Rion jälkeen Tähti palasi nöyrästi takaisin harjoittelemaan ja alkoi treenata Lontoon parayleisurheilun maailmanmestaruuskilpailut mielessään. (Artikkeli jatkuu kuvan alla.)

Ikuinen itsensä kehittäjä

Viisi paralympiakultaa, useita arvokisamitaleja ja maailmanennätys pyörätuolikelauksen 100 metrin matkalla. Lisäksi Tähti on valittu Vuoden urheilijaksi, kahdesti Vuoden yleisurheilijaksi ja kolmesti Vuoden pyörätuolikoripalloilijaksi.

”Olen käytännössä saavuttanut kaiken mahdollisen, mitä urheilija voi urallaan saavuttaa. Silti ei ole koskaan tullut sellaista tunnetta, että voisin alkaa paukutella henkseleitä.”

Edellisvuoden tulos on vain vaimea muisto, kun yritys tai urheilija suuntaa kohti uusia, entistä kunnianhimoisempia tavoitteita. Tähden motto ‘kehitys pysähtyy tyytyväisyyteen’ on mitä mainioin ohjenuora sekä urheilijoille että liikemaailman ihmisille.

”Haluaisin lyödä tauluun niin kovan lukeman, että kukaan ei koskaan pysty sitä parantamaan. Vaatimattomat tavoitteet, mutta se oikeasti motivoi minua valtavan paljon”, hymähtää Tähti.

Leo-Pekan kolme työmatkaa helpottavaa vinkkiä

Tähden arkeen kuuluvat kilpailut eri puolilla maailmaa. Kokenut reissaaja jakaa parhaat vinkkinsä – näillä suoriudut työmatkasta vaivattomasti.

  1. Karsi kaikki ylimääräinen ja kanna mukanasi vain välttämätön. Varsinkin lentäen matkustaessa pääset sitä helpommalla, mitä vähemmillä laitteilla tulet toimeen. Mieti myös, onko suurinäyttöinen läppäri työsi puolesta välttämätön vai riittäisikö kevytrakenteinen miniläppäri. Jo parin sadan gramman painoero tuntuu, kun kannat tavaroita pitkään.
     
  2. Älä luota hotellien nettiyhteyksiin ja julkisten tilojen wifi-verkkoihin, sillä ne ovat usein liian hitaita työntekoon. Mobiilidatan käyttö ulkomailla on niin edullista, että kannattaa hyödyntää oman liittymän 3G- tai 4G-verkkoa. Näin säästät hermojasi, ja työnteko luistaa hyvän nettiyhteyden ansiosta.
     
  3. Huolehdi laitteistasi: lataa tarvittavat päivitykset ja tietoturvaohjelmat, jotta yrityssalaisuutesi pysyvät turvassa. Suojaathan laitteesi myös erilaisilla näytönsuojilla ja koteloilla, jotta ne eivät hajoa ensimmäisen kolhun tullen.

Lue vinkit, miten teet töitä huolettomasti ja turvallisesti mistä päin maailmaa tahansa.

Lue vinkit

Artikkelin aihealueet

Liittymät Toimistosovellukset

OSTOSKORISSASI ON TUOTTEITA KAHDESTA ERI KAUPASTA

Verkkokauppamme uudistuksesta johtuen osa yritystuotteistamme ja -palveluistamme on tilattavissa eri kaupasta kuin laitteet, puhelinliittymät ja mobiililaajakaistaliittymät. Siirry tekemään tilauksesi loppuun.

Laitteet ja liittymät
Muut yritystuotteet

OSTOSKORISSASI EI OLE TUOTTEITA

Tilaa jatkuvasti kasvavasta valikoimastamme laitteet, puhelinliittymät sekä mobiililaajakaistaliittymät yrityksellesi.

Siirry kauppaan