Kaikki artikkelit yrityksille

Kahvipaahtimo ei palanut loppuun vaan lisäsi vettä myllyyn

4 min

Maailma asettui päälaelleen viikoissa: vapaus muuttui rajoituksiksi ja eristäytymisestä tuli uusi normi. Myös Lehmus Roasteryn arki pysähtyi hetkeksi, kunnes uusia ideoita pantiin täytäntöön täydellä teholla ja epätoivo vaihtui innostukseksi.

Vuodesta 2016 toiminut Lehmus Roastery paahtaa laadukasta vastuullisesti tuotettua erikoiskahvia tavallisille ihmisille. Näin kuvaa yrityksen toimintaa paahtimon perustajajäsen ja toimitusjohtaja Arttu Muukkonen. Poikkeustilanne rysähti Lehmus Roasteryyn samalla voimakkuudella kuin suurimpaan osaan muitakin yrityksiä. “Aluksi kaikki pysähtyi kuin seinään. Sitten täytyikin touhuta aamusta iltaan, opetella paljon uutta ja neuvotella pankin kanssa. Fokus kääntyi etätyön järjestelyihin ja verkkokaupan kehittämiseen”, toteaa Muukkonen.

Lehmus Roastery joutui muuttamaan myyntikanaviaan täysin. Paahtimon ja siihen kuuluvan kahvilan ovet jouduttiin laittamaan kiinni. Ja vaikka kahvilan ikkunat avattiin erikoiskahvikioskiksi, siirtyivät myynnit lähes kokonaan verkkoon: “Vuosi sitten opettelin itse koodaamaan ja pyörittämään meidän verkkokauppaa kaverini avustuksella. Nyt muutokset täytyi saada jäykkään alustaan kuitenkin hyvin nopealla aikataululla, joten palkkasin myös lopulta koodarin apuun.” Muukkonen kertoo, että uusiksi muotoiltuja tuotteita laitettiin myyntiin lähes joka viikko. “Kahvi on tietysti aina kahvia, mutta muokkasimme tuotevalikoimaamme muuttuneisiin tarpeisiin. Ensimmäiseksi lanseerasimme Lockdown-paketit, jotka hinnoittelimme kriisin hengessä edullisiksi. Puolitoista kiloa sisältävä paketti kahvia riittää kuukaudeksi, jos juo kahvia kahdesta kolmeen kuppia päivässä. Se lanseeraus antoi uskoa, että tästä selvitään.”

Pannu kuumana täynnä ideoita

Muukkonen tuo yhteisön ja asiakkaiden roolin ideoinnissa hyvin vahvasti esille: “Oikeastaan kaikki ideat, jotka olemme panneet täytäntöön ovat tulleet asiakkailta tai tutuilta. Ja jos idea on hyvä, niin miksipä me ei sitä tehtäisi?” toteaa Muukkonen ja jatkaa: “Me pidämme yllä kokeilumentaliteettia – yltiöpositiivisuus ja toisaalta myös kyynisyys ovat valttia tässä hommassa, mutta aina pitää mennä tyyli edellä!” Muukkosen mukaan kriisi on ollut hyvä aika testata uusia palveluita ja tuotteita, sillä oman avoimuuden myötä myös asiakkaat ovat olleet tavallista suorempia palautteiden kanssa. On ollut helppo seuloa ne tuotteet, jotka jäävät idean tasolle niistä, jotka viedään jatkojalostukseen.

Lehmus Roastery on lisännyt valikoimaansa Lockdown-paketin lisäksi muun muassa Tee se idässä -puuhapaketin, joka liittyy Uudenmaan sulkemiseen: “Tuote on tarkoitettu tuomaan iloa arkeen. Se sisältää esimerkiksi värityskuvia, Lappeenrannan turistikartan ja vety-tatuointeja”, naurahtaa Muukkonen. Lisäksi valikoimaan on lisätty Retkikahvi ihmisten kasvaneen ulkoiluharrastuksen myötä, kotikaakaopaketti (sisältäen kaakaon lisäksi muun muassa Oatly-kauramaitoa, vaahtokarkkeja ja Pätkis-suklaata), mahdollisuus lähettää käsinkirjoitettu kortti kahvin kera vanhuksille sekä kilpailukahvi, joka oli varattu alunperin Helsinki Coffee Festival -tapahtumaa varten. “Olemme pyrkineet seuraamaan ajan henkeä ja reagoimaan siihen joka viikko. Tarkoitus on ollut nimenomaan piristää ihmisten arkea!”

Uusien palveluiden myötä sekä fokuksen keskityttyä verkkoon online-myynnit ovat lähteneet valtavaan kasvuun: “Aikaisemmin verkkokaupan osuus myynneistä oli ehkä 10 prosenttia, nyt muun myynnin vähennyttyä se oli isoimmillaan 60 prosenttia. Samalla myös asiakaspalvelun määrän tarve on kasvanut, joten olemme lisänneet muun muassa automatisoituja viestejä, sisältöartikkeleita ja sosiaalisen median julkaisuja”, kertoo Muukkonen. Positiivisesti katsoen hänen mukaansa poikkeusolot ovat luoneet myös loistavan kokeilulaboratorion tai leikkikentän asioille – on voinut kokeilla nopeasti ja myös epäonnistua nopeasti.

Tutustu yrittäjän ratkaisuihin

Menestyksen taustalla vahvasti rakennettu pohja

Kova työ ja jatkuva uuden kehittäminen ovat varmasti kantaneet Lehmus Roasterya poikkeusolojen yli, mutta Muukkosella on muutamia muita seikkoja, jotka nousevat tärkeinä esille menestyksen luomisessa. Hänellä on valokuvaajan ja kuvajournalistin taustaa, ja puhuukin näkyvyyden tärkeydestä nykyaikana: “Viestintä ja markkinointi ovat kaikki kaikessa. Kun yrityksestä puhutaan, niin silloin yrityksen palveluita myös helpommin ostetaan – eli kannattaa yrittää luoda puheenaiheita.”

Verkkokaupalle oli onneksi luotu myös valmiiksi hyvä pohja, jota oli helppo kehittää. Nollasta liikkeelle lähteminen olisi ollut Muukkosen mukaan ihan mahdoton prosessi niin lyhyellä aikataululla. Lisäksi hän kertoo, kuinka kaikki yrityksen tiedot kannattaa säilyttää pilvessä siltä varalta, että laitteet rikkoontuvat. Muukkonen ei sinänsä halua neuvoa muita, sillä jokaisen yrittäjän ja yrityksen tilanne on uniikki. Hän kuitenkin nostaa esiin toisten auttamisen tärkeyden, ja kertoo ystävänsä lentävästä lauseesta Kaikilla palaa sauna vuorollaan. Hyvistä verkostoista kannattaa pitää kiinni jo ennen kuin kriisi tulee kohdalle. On tärkeää auttaa aina kun voi, koska joskus apua voi tarvita myös itse.


Teksti: Tuuli Linna

Kaipaavatko verkkosivusi päivittämistä?

Telia Kotisivulla luot näppärästi yrityksesi näköiset sivut ja verkkokaupan.

Lue lisää
Lisää samasta aiheesta

Artikkelin aihealueet

Yrittäjän ratkaisut Pienpalvelut

OSTOSKORISSASI ON TUOTTEITA KAHDESTA ERI KAUPASTA

Verkkokauppamme uudistuksesta johtuen osa yritystuotteistamme ja -palveluistamme on tilattavissa eri kaupasta kuin laitteet, puhelinliittymät ja mobiililaajakaistaliittymät. Siirry tekemään tilauksesi loppuun.

Laitteet ja liittymät
Muut yritystuotteet

OSTOSKORISSASI EI OLE TUOTTEITA

Tilaa jatkuvasti kasvavasta valikoimastamme laitteet, puhelinliittymät sekä mobiililaajakaistaliittymät yrityksellesi.

Siirry kauppaan