Kaikki artikkelit yrityksille

Myötätuntoa ja taukoja – hyvinvointiyrittäjien vinkeillä jaksat paremmin etätöissä

4 min
Mindstone-yrityksen perustaja Jonna Huomo silittää puuta metsässä. Mindstone-yrityksen perustaja Jonna Huomo silittää puuta metsässä.
Mindstonen Jonna Huomo.

Koronakriisi on ajanut yrityksiä sulkemaan ovensa ja ihmiset ovat siirtyneet etätöihin. Hyvinvointialan yritykset Neurosonic, Mindstone ja Fysio Feenix ovat kuitenkin löytäneet uusia tapoja toimia etänä ja jakavat parhaat vinkkinsä nyt myös muille.

Ylen kyselyn mukaan yli miljoona suomalaista on siirtynyt etätöiden tekemiseen. “On pitänyt rakentaa arjen rutiinit ihan uudestaan”, toteaa hyvinvointiteknologiayritys Neurosonicin markkinoinnista vastaava Katja Nyman ja jatkaa: “etätöissä ihmiskontaktien puuttumisesta seuraa helposti taukojen unohtaminen ja kotona työskennellessä päivät usein venyvät.”

Neurosonic vaikuttaa kehollisiin rentoutumisen, palautumisen ja aktivoimisen mekanismeihin teknologialla, jota hyödynnetään eri huonekaluissa. Katjalla on itsellään Neurosonicin patja, jolla hän ottaa lyhyitä palauttavia ohjelmia tauottaakseen työpäiviä. “Olemme alkaneet tehdä kampanjoita, joissa tuotteitamme voi vuokrata kotiin tai toimituksen voi tilata suoraan kotiovelle”, hän lisää.

Myös Mindstonen perustaja sekä terveyden ja hyvinvoinnin ammattilainen Jonna Huomo kertoo käyttävänsä juuri Neurosonicin patjaa rentoutuakseen: “Jokaiseen työpäivään kuuluu jonkinlainen annos luontoa ja musiikin kuuntelua, ja lisäksi minulla on Neurosonicin patja käytössäni.”

Mindstone pyrkii erilaisilla valmennuksilla, koulutuksilla ja metsäytyksillä parantamaan ihmisten läsnäoloa, tietoisuutta, hyvinvointia ja terveyttä. Yritys on ollut pystyssä jo kuuden vuoden ajan, ja pyörii nyt ensimmäistä kertaa täysin etä- ja virtuaalipalveluiden varassa. Tilanne on avannut mahdollisuuksia: “Osa kehittämistäni palveluista ja malleista tulee jatkumaan poikkeusolojenkin yli. Lisäksi olen saanut uuden potkaisun asioihin – sellaiset jutut mitä en ollut vielä pannut aluille ovatkin nyt lähteneet liikkeelle.”

Fysio Feenixin perustaja, fysioterapeutti-yrittäjä Aino Helanen on huomannut myös etätyön piilevät mahdollisuudet: “Maaliskuussa lähivastaanottoni meni kokonaan kiinni ja kaikki siirtyi verkkoon. Asiakkaiden kanssa saimme kuitenkin huomata, että etäfysioterapia toimii varsin hyvin etenkin entuudestaan tuttujen asiakkaiden kanssa.”

Vaikka etätyöt olisivatkin tuoneet mukanaan mahdollisuuksia ja lisää aikaa, ovat ne myös vaatineet totuttelua täysin uudenlaiseen arkeen. Osalle tilanne on ollut hyvinkin haastava ja kuormittava.

Katso yrittäjän etätyöratkaisut

Hyvinvointi rakentuu perusasioista

Nyman kertoo itse olevansa ekstrovertti ja kokevansa tilanteen siksi erityisen haastavaksi. Apua löytyy kuitenkin teknologiasta: “Me pidämme aina videot päällä kaikissa työpalavereissa. Lisäksi olen ottanut omien vanhempieni kanssa pelkkiä videopuheluita soittamisen sijaan, ja se on asia, jota tulen tekemään jatkossakin.” Häntä auttavat jaksamaan myös elämän perustarpeiden huomiointi, joka tuntuu olevan kliseisyydestä huolimatta alusta hyvinvoinnille. “Riittävä ja hyvänlaatuinen uni on kaiken a ja o. Työni puolesta olen tutkimuksia kahlannut läpi ja oppinut ymmärtämään unen tärkeyden vielä syvemmin. Sen lisäksi täytyy olla tarpeeksi aktivoivaa liikuntaa ja ravitseva ruokavalio.”

Työergonomia ei välttämättä ole kotona paras mahdollinen, jos työvälineet ja -tilat eivät ole toimistotyöhön suunniteltuja. Fysio Feenixin Helasen mielestä  tärkeintä on liikkua säännöllisesti: “Sanon aina, että paras asento on seuraava asentomme. Meidän tulisi siis vaihdella asentoa, liikkua ja välillä myös seistä työpäivän aikana, jotta kehomme pysyy terveenä.”

Helanen muistuttaa, ettei omia toimintoja tai tuntemuksia kannata verrata muihin: “Arki muuttui hirvittävän nopeasti – se on saattanut viedä ihmiset jaksamisen äärirajoille. Tärkeää on ymmärtää, että me kaikki olemme eri elämäntilanteissa, ja joillekin tilanne aiheuttaa vähemmän kipuilua kuin toisille.” Hän pohtii, kuinka suorituskeskeinen yhteiskunta ajaa ihmiset uupumuksen partaalle. “Voisiko ajatella, ettei kaikkea tarvitse tehdä täydellä teholla? On tärkeää olla myötätuntoinen itseään kohtaan, sillä stressaantuneena keho käy koko ajan ylikierroksilla. Tällöin myös liikunta tulisi kohtuullistaa kehon ja mielen hyvinvoinnin kannalta sopivasti kuormittavalle tasolle.”

Tietoisuus omasta kehosta ja sen toiminnoista on Mindstonea pyörittävän Huomon mielestä tärkeää. “Oman itsensä huomiointi silloin tällöin saa paljonkin aikaiseksi – huomaa, että hengität. Herättele kiitollisuuden ja tyytyväisyyden tunnetta mielessäsi. Ota säännöllisiä taukoja, ja meditoi ennen nukkumaanmenoa.” Hän puhuu elämän “vaaleanpunaisista arvoista”, ja toivoo niiden korostuvan tulevaisuudessa vielä enemmän. “Hyvinvointia edistää myös toisten auttaminen mahdollisuuksien mukaan sekä merkityksellisyys, kiitollisuus, myötätunto ja ylipäätänsä inhimillisyys asiassa kuin asiassa.”

Etätöiden tekijöistä varmasti jokainen on kokenut kotona työskentelyn eri tavoin, mutta jos päivät on totuttu viettämään työpaikalla poissa kotoa, on uusia rutiineja jouduttu omaksumaan. “Se on OK, ettei aina mene kaikki putkeen ja oikein – me olemme ihmisiä, emme koneita. Me väsymme, jos emme anna itsellemme lupaa olla epätäydellisiä”, summaa Helanen.

Hyvinvointiyrittäjien vinkit etätyöhön:

  • Nauti luonnosta vaikka koiran kanssa
  • Muista tauot ja mikrotauot: katsele esim. ikkunasta hetki ulos
  • Muista hengittää, eli tiedostaa itsesi ja ympäristösi
  • Harjoita kiitollisuutta: ole kiitollinen edes yhdestä asiasta joka päivä
  • Varaa etäkahvitteluja kollegoiden tai ystävien kanssa
  • Nuku tarpeeksi ja panosta ravitsevaan ruokaan
  • Meditoi ennen nukkumaanmenoa
  • Muista liikkua ja venytellä työpäivän aikana
  • Suhtaudu itseesi armollisesti: rutiinien ja ihmiskontaktien puuttuminen on rankkaa, joten nyt ei tarvitse yltää huippusuorituksiin

 

Moderni työympäristö luo kilpailuetua ja tukee työhyvinvointia

Työtehot paranevat, työntekijät ovat tyytyväisempiä ja työnantaja houkuttelee uusia osaajia, kun etätyöhön vaadittavat laitteet ja yhteydet ovat kunnossa.

TUTUSTU ETÄ- JA HYBRIDITYÖN PALVELUIHIN

Artikkelin aihealueet

Vinkit asiakkaalle Yrittäjän ratkaisut Etätyö Pienpalvelut

OSTOSKORISSASI ON TUOTTEITA KAHDESTA ERI KAUPASTA

Verkkokauppamme uudistuksesta johtuen osa yritystuotteistamme ja -palveluistamme on tilattavissa eri kaupasta kuin laitteet, puhelinliittymät ja mobiililaajakaistaliittymät. Siirry tekemään tilauksesi loppuun.

Laitteet ja liittymät
Muut yritystuotteet

OSTOSKORISSASI EI OLE TUOTTEITA

Tilaa jatkuvasti kasvavasta valikoimastamme laitteet, puhelinliittymät sekä mobiililaajakaistaliittymät yrityksellesi.

Siirry kauppaan