Kaikki artikkelit yrityksille

Google rajoittaa näiden nettisivustojen toimivuutta

2 min
SSL SSL

Sonera on nyt Telia.

Kun Googlen Chrome-nettiselain päivitettiin uuteen versioon, monen verkkosivuston paikkatietojen kerääminen tyssäsi. Google esti tuolloin sijaintitiedon hyödyntämisen sivustoilla, jotka eivät käytä SSL-sertifikaattia. Pian rajoitteita tulee lisää.

”Lokaatiotieto on herkkää dataa. HTTPS-protokollan edellyttäminen tarkoittaa meille ihmisten yksityisyyden suojelemista. Ilman suojattua yhteyttä tieto ihmisen sijainnista voisi päätyä helposti vääriin käsiin”, Googlen asianajaja Paul Kinlan kertoo yhtiön blogissa.

Google on ilmoittanut pyrkivänsä rajoittamaan myös muiden riskialttiimpien ominaisuuksien käyttöä niillä nettisivustoilla, jotka eivät käytä SSL-varmennetta. Sellaisiin lukeutuvat muun muassa mobiililaitteiden keräämät offline-tiedot, liikkeen tunnistuksesta kertyvä data sekä kameran ja mikrofonin käyttöön liittyvät ominaisuudet.

Aiemmin tänä vuonna Google ilmoitti, että maailman suosituin selain Chrome alkaa kertoa käyttäjilleen, etteivät ilman SSL-varmennetta toimivat sivustot ole turvallisia. Uudistus astuu voimaan vuoden 2017 alusta lähtien.

Tiukentuneiden tietoturvavaatimusten taustalla on varsinkin mobiililaitteiden mukanaan tuoma käyttäjätiedon määrän kasvu. Kun videoita ja ääntä lähetetään verkon yli, on luonnollista, että myös tietoturvavaatimukset kasvavat.

Google kertoo, ettei sillä ole vielä tarkempaa suunnitelmaa, millä aikataululla muut uudistukset toteutetaan.

Soneran varmenteista vastaava asiantuntija Pekka Lahtiharju pitää tiukentuvia vaatimuksia positiivisena trendinä.

”Varmenteiden mahdollistama salaus on erinomainen keino yksityisen tiedon suojaamiseen. Siksi kaikkien käyttäjätietoja sisältävien palvelimien pitäisi käyttää SSL-varmenteita”, Lahtiharju pohtii.

Soneran varmenteista vastaava asiantuntija Pekka Lahtiharju pitää tiukentuvia vaatimuksia positiivisena trendinä.

Testaa, toimiiko sivustosi salaus

Lue lisää:

Neljä SSL-faktaa, jotka sinun täytyy tietää juuri nyt

Tietoturva-asiantuntija: Näin torjut modernit uhat

Netflix turvaa käyttäjänsä ja itsensä HTTPS:llä

Sonera SSL

Sonera Certificate Authority on ainoa suomalainen SSL-sertifikaattien myöntäjä. Helppokäyttöisen hallintaportaalimme kautta otat käyttöön, hallinnoit ja uudistat kaikki varmenteesi keskitetysti.

Lue lisää

Ota yhteyttä, autamme mielellämme!

Anssi Hakkarainen, Myyntipäällikkö, Sonera
p. 040 302 2614
anssi.hakkarainen[at]teliacompany.com

OSTOSKORISSASI ON TUOTTEITA KAHDESTA ERI KAUPASTA

Verkkokauppamme uudistuksesta johtuen osa yritystuotteistamme ja -palveluistamme on tilattavissa eri kaupasta kuin laitteet, puhelinliittymät ja mobiililaajakaistaliittymät. Siirry tekemään tilauksesi loppuun.

Laitteet ja liittymät
Muut yritystuotteet

OSTOSKORISSASI EI OLE TUOTTEITA

Tilaa jatkuvasti kasvavasta valikoimastamme laitteet, puhelinliittymät sekä mobiililaajakaistaliittymät yrityksellesi.

Siirry kauppaan