Kaikki artikkelit yrityksille

Kustannussäästöjä ja vähemmän päästöjä – Fintraffic alkaa hyödyntää Telian liikkumisdataa uudessa kehityshankkeessa

2 min

Liikenteenohjausyhtiö Fintraffic ja Telia ovat käynnistäneet mittavan tutkimushankkeen, jonka tavoitteena on kehittää uuden sukupolven liikennelaskentaa tiestön kehittämiseksi. Mobiiliverkoista kerättävä ainutlaatuinen tieto ihmisjoukkojen liikkeistä säästää kustannuksia ja pienentää päästöjä jo lähitulevaisuudessa.

Matkapuhelinverkosta kerättävää väkijoukkojen liikkumistietoa voidaan jatkossa hyödyntää entistä tehokkaampaan liikennesuunnitteluun sekä esimerkiksi tiestön erilaisiin kunnossapitotehtäviin.

”Tutkimushankkeessa luodaan pohja uudelle, digitalisaatiota hyödyntävälle tavalle kerätä ja analysoida liikkumisen dataa. Tavoitteena on laajentaa uuden sukupolven liikkumistiedonkeruu kattamaan koko tieverkko eli yli 78 000 kilometriä”, Fintrafficin asiantuntija Eetu Karhunen kertoo.

Fintrafficin ja Telian tavoitteena on kehittää jo lähivuosina optimoidut maantieliikenteen liikkumistiedon kattavat seurantamenetelmät.

”Tiedontuotannon digitalisointi tuottaa laadukkaampaa tietoa, säästää yhteiskunnan varoja ja vähentää päästöjä. Hankkeessa kehitettävä tiedontuotantomalli on edistyksellinen koko Euroopassa”, Telian data- ja analytiikkaliiketoiminnan johtaja Tapio Levä sanoo.

Liikkuvuustieto tuotetaan Telia Crowd Insights -palvelulla, joka pohjautuu anonymisoituun ja kokonaisuuksiksi ryhmiteltyyn mobiiliverkkodataan. Palvelua on aiemmin käytetty laajasti esimerkiksi julkisten palveluiden ja joukkoliikenteen suunnitteluun. Myös valtioneuvoston kanslia hyödynsi sitä arvioidessaan koronakriisin aikana päätöstensä vaikutuksia ihmisvirtojen liikkumiseen.

”On hienoa, että pystymme ainutlaatuisella palvelullamme auttamaan yhteiskuntaa monissa eri haasteissa. Uskon, että kaikki suomalaiset pääsevät hyötymään yhteistyöstämme Fintrafficin kanssa”, Tapio Levä iloitsee.

Täältä löydät Fintrafficin tiedotteen tutkimus- ja kehityshankkeesta.


Martina Lilius, Janne Kaijärvi

 

Artikkelin aihealueet

Medialle

OSTOSKORISSASI ON TUOTTEITA KAHDESTA ERI KAUPASTA

Verkkokauppamme uudistuksesta johtuen osa yritystuotteistamme ja -palveluistamme on tilattavissa eri kaupasta kuin laitteet, puhelinliittymät ja mobiililaajakaistaliittymät. Siirry tekemään tilauksesi loppuun.

Laitteet ja liittymät
Muut yritystuotteet

OSTOSKORISSASI EI OLE TUOTTEITA

Tilaa jatkuvasti kasvavasta valikoimastamme laitteet, puhelinliittymät sekä mobiililaajakaistaliittymät yrityksellesi.

Siirry kauppaan