ICT-alan lakko aiheuttaa ruuhkia ja viivästyksiä Telialla. Lue Lisää

Takaisin

Mitä kuuluu, Telia?

2 min
Kati Riikonen, Telia Kati Riikonen, Telia

Tiedätkö sen tunteen, kun sisäisesti jokin iso muuttuu ja uudistuu, mutta ulkoisesti näyttää edelleen samalta? Jos kyse on ihmisestä ja sisäisen kasvun näyttämisestä ulospäin, on suhteellisen helppo vaihtaa ulkoisen olemuksen tyylilajia joko hetkeksi tai pidemmäksikin ajaksi. Ulkoisella kuorella voi leikitellä irrotellen tai ottaa huolellisesti harkitumpia askelia kuvastamaan omaa, sisäistä sielunmaisemaa.

Mitä tehdä kun sisäinen muutos on kasvanut pian pari vuotta yrityksessä, jolla on pitkä ja monipuolinen historia ja joka elää jatkuvassa muutoksessa, luoden yhä uusia mahdollisuuksia koko yhteiskunnan yhteyksille? Mitä tehdä ulkoiselle habitukselle vai jatkaako jo tutuksi tulleella kuorella?

Perjantaina 28.1. julkaistiin Telia brändin uusi, päivitetty ilme. Uudessa ilmeessä on aiempaa  yksinkertaisempaa, selkeämpää, helposti lähestyttävää maailmaa kuvin, värein ja muodoin. Mielenkiintoinen kysymys onkin, mikä on ollut se sisäinen muutosprosessi, joka nyt näkyy raikkautena.

Tämän muutosmatkamme tärkeä virstanpylväs on ollut vuoden 2020 lopulla tekemämme strategia: lähtökohtana asiakkaat, jonka tarpeita, toiveita ja kokemuksia palvelemme sekä työ-, koti- että viihdetunnelmissa. Tätä olemme mahdollistaneet merkittävin investoinnein kotimaiseen ja turvalliseen 5G-verkkoon, joka kattaa jo yli 64 % Suomen asukkaista. Samaan aikaan, koko Suomen kattavaa 4G-verkkoa on uudistettu lisääntyneiden mobiilitarpeiden mukaisesti. Viihdetarjoamaan on tuotu C More ja yrityselämään vahvistettu ICT- tarjoamaa. Strategiamme on lähtenyt ihmisestä ja hänen yhteisöstään, päivästä ja tilanteesta riippumatta.

Tarkalleen vuosi sitten 2021 julkaisimme uuden ydinmerkityksen, joka korvasi aiemmat yritysvisiot. Totesimme maailmalle että haluamme luoda parempia yhteyksiä ihmisten elämäntilanteisiin. Samalla tarkistimme arvomaailmamme; uskaltaminen, välittäminen ja yksinkertaistaminen – ne pitää ja näitä haluamme jatkossakin toteuttaa kaikessa tekemisessä.

Ydinmerkityksen, arvojen ja strategian pohjalta mietimme, millä asenteella haluamme tehdä Teliaa, joka luo jatkuvasti yhä parempia yhteyksiä ja palveluita ihmisten elämään.

Totesimme yksinkertaisesti, että haluamme olla tänään eilistä pikkasen parempia kaikessa tekemisessä, haluamme tarjota asiakkaille pikkasen parempia hetkiä elämään ja haluamme mahdollistaa yrityksille pikkasen parempaa työtä. Jokainen 4G- ja 5G-verkon päivitys, jokaisen tuotteen ja palvelun uudistaminen ja jokaisen asiakkaan kohtaaminen on tarkoitus tehdä pikkasen paremmin kuin aiemmin.

Tätä sisäisen muutoksen matkaa on aika juhlistaa uudistetulla ulkoasulla sekä mainonnan ja viestinnän tarinoilla, jotka meidän silmäämme tuntuvat pikkasen paremmilta kuin edelliset.

Kirjoittaja Kati Riikonen on Telia Suomen online-, markkinointi- ja analytiikkajohtaja.

 

Mikä pikkasen parempi?

Pikkasen parempia hetkiä
Lisää samasta aiheesta

Lisää samalta aihealueelta

Medialle Pikkasen parempaa
Edellinen artikkeli
Sähköpostiini kilahtanut viesti pysäytti – nyt haluan kertoa, miltä Telian tulevaisuus näyttää
Sain viime kesänä sähköpostiini odottamattoman viestin.
Seuraava artikkeli
Arkemme muuttuu pienin askelin – Tulevaisuudentutkija: mobiiliverkko on suurin elämäämme muovannut keksintö
Muistatko? Arkemme muuttuu huomaamatta, kun pienet kehitysaskeleet tekevät elämästä helpompaa, ...