Takaisin

Telia rakentaa Euroopan suurimpaan kultakaivokseen 5G-verkon, joka toimii yli kilometrin syvyydessä

2 min

Telia rakentaa yhdessä Nokian, Digitan ja Agnico Eagle Finland Oy:n kanssa 5G-verkon Kittilässä sijaitsevaan Euroopan suurimpaan kultakaivokseen. Kyseessä on ensimmäinen maanalaiseen kaivosympäristöön rakennettava 5G-verkko, joka on samalla yksi maailman suurimmista tuotantokäyttöön rakennettavista 5G-verkoista.

Euroopan suurimmalle kultakaivokselle rakennettava 5G-verkko toimii sekä maan päällä että kaivoksessa. Verkon täytyy toimia jopa yli kilometrin syvyydessä ja kaivostunneliverkostossa.

Tämä on merkittävä investointi tulevaisuuteen. Haluamme olla Kittilän kaivoksella edelläkävijöitä uusien teknologioiden käyttöönotossa”, kaivoksenjohtaja Tommi Kankkunen iloitsee.

Kittilän kaivoksella on jo useamman vuoden ajan pilotoitu esimerkiksi etäohjattavia ja autonomisia laitteita. Oman 5G-verkon ansiosta Kittilän kaivos pystyy ottamaan uusia kehitysaskeleita tulevaisuuteen:

Itsenäisesti toimiva 5G-verkko antaa mahdollisuuden uudenlaisen kaivosteknologian hyödyntämiseen. Samalla se parantaa työturvallisuutta ja toimintavarmuutta.”, Kankkunen toteaa.

Ainutlaatuinen hanke

Kaivoksen verkko toteutetaan uusimmalla itsenäisellä 5G-verkolla, jota ollaan vasta hiljalleen ottamassa laajemmin käyttöön. Uusi tekniikka takaa verkolle pitkän elinkaaren ja parhaan mahdollisen suorituskyvyn.

  ”Olemme innoissamme tämän mittavan hankkeen äärellä.  Kaivoshankkeen vaatimukset ovat suuret, ja verkon varassa lepää mittava vastuu kaivoksen operoinnista ja turvallisuudesta”, Telian yritysliiketoiminnan verkottamis- ja viestintäpalveluista vastaava johtaja Kaisa Pajari sanoo. 

”Agnico Eagle Finlandin johdolla pääsemme yhdessä kumppaneittemme Digitan ja Nokian kanssa lunastamaan 5G:stä antamiamme lupauksia”, Pajari jatkaa.

”Olemme erittäin tyytyväisiä, että pääsemme yhdessä toteuttamaan tätä ainutlaatuista hanketta. Vastaamme privaattiverkkorakentamisesta ja varmistamme, että 5G-verkko mahdollistaa asiakkaalle tulevaisuuden kaivostoiminnan digitalisoinnin”, Digitan operatiivinen johtaja Markus Ala-Hautala kertoo.

Nyt rakennettavan 5G verkko on ainutlaatuinen, eikä vastaavia ole tiettävästi toteutettu aiemmin kaivosympäristöön. 5G-verkon käyttöönotto käynnistyy talvella 2022.

Timo Saxen

 

Kiinnostuitko?

Selvitetään yhdessä, miten yrityksesi voi hyötyä 5G:n mahdollisuuksista.

Ota yhteyttä
Lisää samasta aiheesta

Lisää samalta aihealueelta

Medialle
Edellinen artikkeli
Telia otti itsenäisen 5G-verkon käyttöön ensimmäisenä Pohjoismaissa – ”Vihdoinkin vallankumoukselliset ominaisuudet saadaan käyttöön”
Telia on ottanut Suomessa tuotantokäyttöön itsenäisen 5G -ydinverkon ensimmäisenä operaattorina ...
Seuraava artikkeli
Korona altisti myös tietojenkalastelulle ja palvelunestohyökkäyksille – hybridityö haastaa yritysten tietoturvan
Viimeisen kahden vuoden aikana erilaiset kalastelu- ja huijausviestit sekä suorat kohdistetut ...