Telia kehittää rajat ylittäviä 5G-yhteyksiä EU-rahoituksella

Euroopan komissio on myöntänyt Verkkojen Eurooppa -välineen (Connecting Europe Facility) rahoitusta suomalaishankkeille. Telian hankkeella parannetaan 5G-yhteyksiä Pohjolassa ja Baltiassa.

Suomessa Telian hankkeessa investoidaan nopeisiin 5G-yhteyksiin, reunalaskentaan ja mobiilipalveluihin moottoritie- ja lauttayhteyksillä välillä Helsinki-Turku-Maarianhamina-Tukholma. Tavoitteena on parantaa verkkopalveluiden saumatonta jatkuvuutta esimerkiksi kun ajoneuvo ylittää rajan. Rajat ylittävissä osuuksissa hanketta tehdään yhdessä Telia Swedenin kanssa.

Telian hanke sai rahoitusta 15,5 miljoonaa euroa vuosille 2023-2025. Hankkeen toteuttavat Telia Sweden, Telia Finland ja LMT Latviasta. Suomi on mukana toteuttamassa ensimmäistä versiota vuorovaikutteisesta liikennejärjestelmästä (CCAM, Cooperative, Connected and Automated Mobility), jossa ajoneuvot ja liikenneinfrastruktuuri ovat automaattisesti yhteydessä keskenään turvallisuuden ja sujuvuuden parantamiseksi.

”Rajat ylittävät yhteydet ovat olleet meille Pohjolassa ja Baltiassa toimivana yhtiönä aina tärkeitä, ja näinä aikoina eurooppalaisten yhteyksien parantaminen on myös turvallisuuskysymys. Olemme Suomessa 5G:n etulinjassa, ja pystymme yhteisillä hankkeilla edistämään eurooppalaisen infrastruktuurin kehittämistä”, sanoo Telia Finlandin teknologiajohtaja Jari Collin.

Rahoituksen myöntää Euroopan terveys- ja digitaaliasioiden toimeenpanovirasto (HaDEA), jonka Verkkojen Eurooppa -välineen digitaalinen osuus tukee ja vauhdittaa julkisia ja yksityisiä investointeja digitaalisten yhteyksien infrastruktuuriin vuosina 2021-2027.

Lisätietoja medialle:

Viestintä, Telia
Puh. 02040 54000, communications-fi@telia.fi

https://www.teliacompany.com/en/news/news-articles/2022/telia-company-to-develop-5g-northern-european-transport-corridor/