Suomalaisten pääsiäismatkat tuplaantuivat

Suomalaiset tekivät pääsiäispyhinä kaksinkertaisen määrän maakuntarajat ylittäviä matkoja viime vuoden pääsiäiseen verrattuna, ilmenee Telian Crowd Insights -liikkumistilastoista. Suosituimmissa lomakohteissa oli jopa enemmän ihmisiä kuin edellisenä normaalivuonna 2019.  

 ”Viime pääsiäisenä korona jähmetti Suomen, joten on luonnollista, että liikkumisen kasvu oli tänä vuonna todella rajua”, Telian liikkumistilastojen asiantuntija Tiia Palvimo kuvailee.

Suomalaisten suosikkikohteita olivat erityisesti pohjoisen hiihtokeskukset. Myös Järvi-Suomen mökkipaikkakunnat, kuten Hartola, vetivät väkeä puoleensa. Suosituimmissa kohteissa väkimäärät jopa tuplaantuivat.

 Telian tilastojen mukaan kiirastorstai oli koko korona-ajan toiseksi vilkkain yksittäinen päivä Uudeltamaalta muualle Suomeen. Pirkanmaalta ja Varsinais-Suomesta alkaneiden matkojen määrä puolestaan tuplaantui viime vuoteen verrattuna.

 ”Kiirastorstai oli koko maassa poikkeuksellisen vilkas päivä. Juhlapyhistä ainoastaan juhannustorstai on ollut koronavuoden aikana selvästi suositumpi”, Palvimo kertoo.

 

Vuosi 2019 oli selvästi vilkkaampi

 Vaikka liikkuminen lisääntyi viime vuoteen verrattuna, jäi suomalaisten tekemien matkojen määrä selvästi kahden vuoden takaisesta. Maakuntien välisiä matkoja tehtiin 40 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2019.

 ”Tilastoissa näkyy selvästi sama ilmiö, joka on toistunut koko koronavuoden ajan: liikkuminen lähialueilla on pienentynyt selvästi vähemmän kuin pidemmät matkat. Kokonaisuudessaan matkojen määrä jäi tänä pääsiäisenä 16 prosenttia pienemmäksi kuin kaksi vuotta sitten”, Palvimo kertoo.

Pohjoisesta löytyi kuitenkin myös paikkoja, joiden suosio oli suurempi kuin vuonna 2019.

 ”Kainuussa oli väkeä kolme prosenttia enemmän kuin kaksi vuotta sitten. Samoin Lapin hiihtokeskuksissa porukkaa oli tilastojenkin mukaan hieman enemmän kuin 2019”, Palvimo kertoo.

 

Lisätiedot:

Telian viestintä
02040 54000
communications-fi@telia.fi

Tiia Palvimo, liikkumistilastojen asiantuntija, Telia Finland
040 718 6026
tiia.palvimo@teliacompany.com

Kuvat