Telia Company sai hyväksynnän Bonnier Broadcastingin yrityskaupalle

Euroopan komissio on tänään hyväksynyt Telia Companyn ja Bonnier Broadcastingin välisen yrityskaupan, johon sisältyvät suomalaisen MTV:n lisäksi ruotsalainen TV4 ja maksu-tv C More. Kaupan myötä asiakkaat saavat jatkossa uusia elämyksiä ja palveluita, kun Telian ensiluokkaiset verkot ja laajat myyntikanavat yhdistyvät Bonnier Broadcastingin suosittuihin mediasisältöihin. Telia Companyn tavoitteena on turvata jatkossakin edellytykset pohjoismaisten laatusisältöjen tuottamiselle. Yritysostosta odotetaan syntyvän synergioita vuodesta 2020 alkaen ja täysimääräiset SEK 600 miljoonan arvoiset vuosittaiset synergiat arvioidaan saavutettavan vuonna 2022.

“Tämä on tärkeä virstanpylväs Telia Companylle, sillä meistä tulee pohjoismainen edelläkävijä, kun yhdistämme korkeatasoiset sisällöt ensiluokkaisiin yhteyksiin”, sanoo Telia Companyn vt. toimitusjohtaja Christian Luiga. “Tämä yrityskauppa vie Telia Companya eteenpäin. Odotan innolla, että saamme kaupan päätökseen ja voimme todella aloittaa yhteistyön uusien kollegoidemme kanssa tarjotaksemme parhaita sisältöjä ja viestintäpalveluita Pohjoismaissa ja Baltiassa.”

Telia Companyn hallituksen puheenjohtaja Marie Ehrling on myös tyytyväinen Euroopan komission ratkaisuun: “Olen iloinen, että Euroopan komissio näki Telia Companyn ja Bonnier Broadcastingin yhdistymisestä tulevat hyödyt kuluttajille. Tämä on ollut pitkä ja perusteellinen prosessi. Nyt voimme aloittaa uuden vaiheen, jossa Telia Company vahvistaa medialiiketoimintaansa luodakseen arvoa sekä asiakkaille että osakkeenomistajille. Yrityskaupan seurauksena meistä tulee vahva paikallinen toimija, joka pystyy kilpailemaan Pohjoismaissa aktiivisesti toimivien kansainvälisten suuryritysten kanssa. Uutena omistajana haluamme myös varmistaa, että journalistinen riippumattomuus toteutuu medialiiketoiminnassa niin omistajan, hallituksen kuin yhtiön johdon toimesta.”

Bonnier Broadcastingilla on noin 1 200 työntekijää Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa. Bonnier Broadcastingin yhdistäminen Telia Companyyn alkaa, kun yrityskauppa on saatu päätökseen, jonka odotetaan tapahtuvan 2. joulukuuta 2019. MTV, TV4 ja C More tulevat osaksi Telia Companyn uutta medialiiketoimintayksikköä, johon siirtyvät myös Telia Companyn Media ja Entertainment -yksikön toiminnot. Bonnier Broadcastingin nykyisestä toimitusjohtajasta Casten Almqvististä tulee uuden liiketoimintayksikön johtaja.

“Johtava asemamme laatudraaman, urheilun, uutisten ja viihteen tarjoajana Suomessa ja Ruotsissa vahvistuu, kun MTV, TV4 ja C More yhdistävät voimansa Telia Companyn kanssa. Odotan innolla Telia Companyn ja Bonnier Broadcastingin vahvuuksien yhdistämistä. Yhdessä nostamme käyttäjillemme tarjoamiemme laatusisältöjen kokemuksen uudelle tasolle”, sanoo Casten Almqvist, Bonnier Broadcastingin toimitusjohtaja.

Yrityskauppaa koskevan hyväksymisprosessin aikana Telia Company on ottanut Euroopan komission huolenaiheet yrityskaupasta huomioon ja antanut muun muassa seuraavat sitoumukset kilpailun jatkumisen takaamiseksi pohjoismaisilla tv- ja mediamarkkinoilla:

• Lisensoida kohtuullisilla ja syrjimättömillä ehdoilla Bonnier Broadcastingin ilmaiskanavia ja premium-urheilukanavia tv-jakelijoille Suomessa ja Ruotsissa.
• Lisensoida erillisiä suoratoisto-oikeuksia yhdelle muulle markkinatoimijalle sekä Suomessa että Ruotsissa.
• Myydä mainostilaa kohtuullisilla ja syrjimättömillä ehdoilla mobiiliviestintäpalvelujen ja kiinteiden laajakaistayhteyksien tarjoajille sekä tv-jakelijoille Suomessa ja Ruotsissa.
• Lisensoida kohtuullisilla ja syrjimättömillä ehdoilla Liiga-kanavapakettia tv-jakelijoille Suomessa.

Telia Company julkisti 20. heinäkuuta 2018 ostavansa Bonnier AB:lta Bonnier Broadcastingin, joka sisältää suomalaisen MTV:n, ruotsalaisen TV4:n ja molemmilla markkinoilla toimivan maksu-tv C More:n SEK 9,2 miljardilla, joka on käteisenä maksettava velaton kauppahinta ja vastaa 15,3x:n EV/EBIT-kerrointa synergiat pois lukien. Bonnier Broadcastingin 31.8.2019 julkistettujen lukujen mukaan EV/EBITA-kerroin oli 8,4x.

Yrityskauppaan sisältyi myös tiettyihin taloudellisiin ja operatiivisiin mittareihin perustuva lisäkauppahinta. Enintään SEK 1 miljardin lisäkauppahinnan suuruus määräytyy kaupan allekirjoituksen yhteydessä, jonka odotetaan tapahtuvan 2. joulukuuta 2019.

Yritysostosta odotetaan syntyvän synergioita vuodesta 2020 alkaen ja täysimääräiset SEK 600 miljoonan arvoiset vuosittaiset synergiat arvioidaan saavutettavan vuonna 2022. Synergiat syntyvät kolmelta alueelta: ydinliiketoimintojen vahvistamisesta, C More -palvelun ja TV4 Playn edistämisestä sekä parantuneesta kustannustehokkuudesta. Integraatiokustannusten odotetaan nousevan kaikkiaan SEK 400 miljoonaan vuosina 2020–2021. Toimintojen vapaan kassavirran odotetaan vuonna 2020 olevan SEK 500 miljoonaa ilman synergioita ja integraatiokuluja.

Yrityskauppa saadaan päätökseen odotusten mukaisesti joulukuun 2. päivänä 2019.


Lisätietoja ja haastattelupyynnöt:

Telia Finlandin mediapalvelu
Puh. 02040 54 000
communications-fi@telia.fi

https://www.telia.fi/telia-yrityksena/medialle/bonnier-broadcasting-yrityskauppa


Seuraa meitä Twitterissä: @TeliaFinland ja @Teliacompany

Kuvat