Tutkimus: Suomalaiset pitävät Suomea mobiiliteknologian edelläkävijänä, mutta turvallisuus huolettaa

Puolet suomalaisista pitää maatamme edelleen mobiiliteknologian edelläkävijänä, selviää Telian tutkimuksesta. Edelläkävijyyteen liittyy kuitenkin myös huolenaiheita, sillä yli puolet vastaajista koki, että mobiiliteknologiaan ja digitalisaatioon liittyy kansainvälisiä turvallisuusuhkia. Tutkimuksessa 5G-mobiiliverkon tärkeimmiksi ominaisuuksiksi nimettiinkin luotettavuus ja turvallisuus.

Suomalaiset pitävät maatamme edelleen edelläkävijänä mobiilimaailmassa. Telian ja tutkimusyhtiö Bilendin toteuttamassa tutkimuksessa selvisi, että 53 prosenttia on joko täysin tai jokseenkin samaa mieltä väitteestä ”Suomi on mobiiliteknologian edelläkävijämaa Euroopassa”. Asian yhteiskunnallinen merkitys tunnistettiin, sillä 71 prosentin mielestä mobiiliosaaminen on tärkeä kansainvälinen kilpailuvaltti Suomelle.

Mobiiliverkkoihin ja uuden 5G-verkon käyttöönottoon liittyy kuitenkin myös huolenaiheita. Kun väittämä kuului: ”Mobiilitekniikkaan ja digitalisaatioon liittyy kansainvälisiä turvallisuusuhkia”, 60 % oli täysin tai jokseenkin samaa mieltä, 30 %:lla ei ollut näkemystä asiasta ja vain 10 prosenttia oli eri mieltä.

Kotimaisuus linkittyy turvallisuuteen

Suomalaisilla on selvä käsitys siitä, mikä 5G-teknologiassa on kriittistä. Kysymykseen ”Kuinka tärkeinä pidät seuraavia osa-alueita 5G-teknologian toimittajan valinnassa” luotettavuutta piti erittäin tai melko tärkeänä 88 prosenttia vastaajista. Turvallisuutta piti erittäin tai melko tärkeänä 75 %. Hinta tuli vasta kolmannelle sijalle.

Tutkimuksessa selvisi myös, että kotimaisuutta arvostetaan, kun suomalaiset miettivät 5G-verkon tietoturvakysymyksiä. 5G-verkon kotimaisuutta piti turvallisuuden kannalta erittäin tai melko tärkeänä 75 prosenttia vastaajista.

”Telian 5G-verkko on rakennettu kokonaan Nokian laitteilla, ohjelmistoilla ja palveluilla. Suomessa mobiili on ensisijainen verkko, ja siksi sen turvallisuus ja luotettavuus ovat niin tärkeitä. Lisäksi mobiiliverkkoihin liittyvä turvallisuuskeskustelu on selvästi saanut suomalaiset pohtimaan asiaa. Ja onhan meillä Suomessa ainutlaatuinen tilanne: kaikkialla on hyvät ja kohtuuhintaiset mobiilipalvelut, mitä suomalaiset osaavat todella arvostaa”, 5G-johtaja Janne Koistinen Telialta sanoo. 

Vai osaavatko?

Maailmanluokan verkot

Tutkimuksen väittämästä ”Suomessa on laadukkaat ja kattavat mobiiliverkot” oli täysin tai melko samaa mieltä 74 prosenttia vastaajista.

Tutkimuksessa ilmeni kuitenkin, että suomalaisten arviot tämän hetken moderneimman valtakunnallisen mobiiliverkon, eli 4G:n väestöpeitosta vaihtelivat. Vain 15 prosenttia vastaajista valitsi kattavimman vaihtoehdon, eli 4G-verkon väestöpeitoksi 90-100 prosenttia. Pääosin ajateltiin verkon kattavan vain 80-90 prosenttia tai 70-80 prosenttia väestöstä. Esimerkiksi Telian 4G-verkon väestöpeitto on 99,94 % suomalaisista.

Laajuuden lisäksi Suomen mobiiliverkkojen laatu on saanut mainetta kansainvälisestä hiljattain julkaistusta tutkimuksesta, jossa suomalaiset verkot pärjäsivät erinomaisesti. 2,3 miljardin mittaustapahtumaan perustuvassa tutkimuksessa Suomen ykköseksi nousi Telia, ja Suomi sijoittui kansainvälisessä vertailussa toiseksi.

”Olemme investoineet vuosittain satoja miljoonia euroja suomalaisiin verkkoihin. Tänä vuonna olemme rakentaneet kiihtyvällä vauhdilla 5G-verkkoa ja samalla modernisoineet 4G-verkkoa. On hienoa että nämä panostukset näkyvät mittauksissa ja asiakkaittemme arjessa”, Koistinen iloitsee.

--

5G-verkkoa koskeva kysely toteutettiin loka–marraskuun vaihteessa. Vastaajina oli tuhat 18–79-vuotiasta suomalaista. Bilendi Oy:n toteuttaman tutkimuksen otos painotettiin iän, sukupuolen ja asuinalueen mukaan vastaamaan suomalaisten väestöjakaumaa.

Lisätiedot:

Viestintä, Telia
Puh. 02040 54000
communications-fi@telia.fi

Kuvat