Takaisin

Öljystä auringoksi – Eettisen datan tsekkilista

3 min
Kati Riikonen, Telia Kati Riikonen, Telia

Olen yli kymmenen vuotta kuunnellut fraasia ”Data on uusi öljy”. Ei ole. Data on uusi aurinko, kirjoittaa Telia Finlandin markkinointi- ja analytiikkajohtaja Kati Riikonen. 

Kun yritykset puhuvat vastuullisuudesta, monille tulee mieleen ympäristö ja sen suojeleminen. Käydessäni opintokäynnillä Telian datakeskuksessa Helsingin Pitäjänmäellä aiemmin tänä syksynä ilahduin kuullessani, miten huolellisesti se on jo rakennusvaiheessa vuonna 2018 suunniteltu mahdollisimman ympäristöystävälliseksi. Se ei kuitenkaan riitä. Miten vastuullista tuo kaikki datakeskuksessa sinkoileva data oikein on?   

Datahan on kuin aurinko. Se tuo valoa ja kirkkautta asioihin, sillä se vastaa kysymyksiin mitä ja miksi. Se selkeyttää päätöksentekoa ja vauhdittaa oikein käytettynä kasvua. Datalta, kuten UV-säteilyltäkin, on silti suojauduttava. Dataa ei saa päästää liian lähelle, sillä muuten data vahingoittuu tai vahingoittaa.  

Datan eettisyys ryöpsähtää keskusteluihin aika ajoin, ja lähinnä negatiivisessa valossa. Miksi? Avoin keskustelu on hyvästä. Sen kautta käsitys yritysten etiikasta kasvaa, ja yrityksiltä vaaditaan enemmän tekoja, ja läpinäkyvyyttä. Monivivahteisen keskustelun saa aikaan milloin tahansa esimerkiksi datan säilyttämisen turvallisuudesta, vastuullisuudesta ja etiikasta. Julkisuudessa usein juhlituista konesaleista huolimatta yhä useamman yrityksen huoli pilvipalveluissa on epätietoisuus ja usein läpinäkymättömyys siihen, missä päin maailmaa data viime kädessä istuu.  

Dataan perustuvia palveluja on aina hyvä tarkastella objektiivisesti ja läpinäkyvästi, samalla rakentaen dataeettisesti vastuullista liiketoimintaa. Viranomaisilla on tässä neutraalina osapuolena merkittävä rooli. Erinomainen esimerkki tästä on oikeuskanslerin selkeä kannanotto siihen, että Telia Crowd Insights -paikkatietopalvelun hyödyntäminen koronapandemian nujertamiseksi on hyväksyttävää yhteistyötä valtion ja Telian välillä. 

Mutta takaisin aurinkoon. Sen säteet auttavat omalta osaltaan terveyttä lähinnä D-vitamiinin muodossa – aivan kuten data auttaa tekemään parempia päätöksiä. Ja kuten aina, liika on liikaa, liian vähän ei riitä. Valitse siis, minkälaisen eettisen linjan haluat ottaa. 

Ja muista, data ei ole loppuva luonnonvara kuten öljy. 

Eettisen datan nopea tsekkilista, huomioi ainakin nämä 

1. Ovatko suostumuslauseet kunnossa? 

2. Kuka organisaatiostasi on vastuussa lakien ja säännösten noudattamisesta ja seurannasta?  

3. Säilytätkö dataasi tietoturvallisesti ja eettisesti? 

4. Omistatko ja hallinnoitko itse yrityksesi datan? 

5. Kuka arvioi, onko datan tuotteistuksesi kestävää? Oletko valmis antamaan tuotteistetun datan kolmannen osapuolen arvioitavaksi? 

--

Blogin kirjoittaja Kati Riikonen työskentelee Telia Finlandin markkinointi- ja analytiikkajohtajana.

Lisää samasta aiheesta

Lisää samalta aihealueelta

Medialle
Edellinen artikkeli
Pientalot jäljessä nopeissa kodin nettiyhteyksissä – kiinteä 5G-laajakaista ratkaisee kodin viihde-, etätyö- ja nettitarpeet
Seuraava artikkeli
Onko järkeä yhdistää sisältöjä ja yhteyksiä? – Kyllä, kaikki maailman järki, vastaa Telian toimitusjohtaja Heli Partanen
Pohjoismaiden johtava teleoperaattori Telia on lähtenyt viime vuosina vauhdilla mukaan ...