Takaisin

Mitä Telia tekee sähkön säästämiseksi?

3 min

Energia-asiat ovat meille tuttuja jo kovien ilmastotavoitteidemme vuoksi. Tavoittelemme vuoteen 2030 mennessä nollapäästöjä koko arvoketjussamme, aina alihankkijoista asiakkaisiin. Olemme käyttäneet uusiutuvilla luonnonvaroilla tuotettavaa energiaa jo yli kymmenen vuotta ja meille on myönnetty koko Suomen liiketoimintaa koskeva ISO 14001 -standardiin perustuva ympäristöhallintajärjestelmäsertifikaatti sekä Energiatehokkuusjärjestelmä (ETJ+) -sertifikaatti.

Energia on meille paitsi ilmastoasia, myös merkittävä kustannus. Olemme koko ajan parantaneet energiatehokkuuttamme erilaisilla hankkeilla sekä pitämällä energiatehokkuutta mukana isoissa ja pienissä päätöksissä. Olemmekin onnistuneet pitämään sähkönkulutuksemme kasvun maltillisena datan käytön kasvusta huolimatta.

Millaisilla päätöksillä Telia vähentää energian käyttöä?

  • Kun yhteyksien nopeudet ja datan kulutus kasvavat, myös energiaa kuluu enemmän. Uudistamme 4G -matkapuhelinverkkoa uusimmalla Nokian tukiasemalaitteistolla ja rakennamme 5G-verkkoa. Uusin teknologia auttaa tässä, sillä 5G-verkossa saman datamäärän siirtämiseen tarvitaan selvästi vähemmän sähköä. Samalla mobiiliverkon uudet ohjelmistot auttavat säästämään sähkön kulutusta. 5G-verkkoon päivitetty liittymä ja 5G-puhelin auttavat säästämään sähköä.
  • Kun rakennamme uutta, luovumme samalla vanhasta. Suljemme ensi vuoden lopussa 3G-verkkomme, jolloin entistä enemmän liikennettä siirtyy energiatehokkaampiin verkkoihin.
  • Energiatehokkuutemme parani myös, kun siirsimme konesalitoimintojamme vanhoista datasaleista Suomen moderneimpaan ja energiatehokkaimpaan konesaliin, Telia Helsinki Data Centeriin. Datakeskuksen hukkalämmöllä ryhdytään lämmittämään helsinkiläisiä koteja, kun ohjaamme lämpöä Helenin kaukolämpöverkkoon.
  • Rakennamme uusia tukiasemia energiatehokkaita laitteita käyttäen. Myös tukiasematiloissa järjestämme jäähdytyksen mahdollisimman tehokkaasti ja selvitämme mahdollisuudet käyttää hukkalämpöä hyödyksi.
  • Yhteiset toiminnot säästävät sähköä. Meillä on DNA:n kanssa Pohjois- ja Itä-Suomessa yhteinen verkko, jota suunnittelee, rakentaa ja ylläpitää yhteisyrityksemme Suomen Yhteisverkko Oy. Kulutus on merkittävästi pienempi, kun monilla harvaan asutuilla alueilla on vain yksi verkko kahden sijaan.
  • Siirrymme tiloissamme uusiutuvaan kaukolämpöön ja tutkimme oman sähköntuotannon mahdollisuuksia mm. aurinkopaneeleilla.
  • Välillisemmin energiansäästöä edistävät myös erilaiset kiertotalouden toimenpiteet, joilla aiomme vähentää jätteidemme määrän nollaan vuoteen 2030 mennessä. Verkko- ja asiakaslaitteiden uudelleenkäyttö vähentää uusien laitteiden tarvetta, ja esimerkiksi rakentamisesta syntyvän jätteen kierrätys ja uusiokäyttö säästävät monin tavoin, myös energian käyttöä.
  • Energiatehokkuuden parantaminen on jatkuvaa kilpajuoksua. Selvitämme paraikaa, miten mobiiliverkon toimintaa voidaan säätää asiakkaiden tarpeen ja hiljaisten aikojen mukaan niin, että sähköä kuluisi mahdollisimman vähän.

Matti Tella
Tuotantokiinteistöpäällikkö
Telia

 

Lisää samasta aiheesta

Lisää samalta aihealueelta

Medialle Ympäristövastuu Yritysvastuu
Edellinen artikkeli
Suomella on kybersodassa oma supervoima – Arttu Lehmuskallio tietää, mikä se on
Liikenne- ja viestintäviraston Kyberturvallisuuskeskuksen johtaja Arttu Lehmuskallio työskentelee ...
Seuraava artikkeli
Uusia palveluntarjoajia Avoin Kuitu -verkostoon: vauhti kiihtyy kuitumarkkinoilla
MPY, Kaisanet ja Localnet ovat liittyneet Avoin Kuitu -verkostoon palveluntarjoajaksi. ...