Takaisin

Jokainen lapsi tarvitsee verkossa suojaa

Moni vanhempi pohtii, miten suojelisi lastaan digimaailman laittomilta sisällöiltä. Myös operaattoreilla on vastuunsa siitä, millaista materiaalia näytöillä tulee vastaan. Telia, Pelastakaa Lapset ja KRP ovat tiivistäneet yhteistyötään, jotta laiton materiaali saadaan pois verkosta.

Digitaalinen media ja älypuhelimen käyttö ovat osa lasten jokapäiväistä arkea. Valokuvaaminen ja videoiden tekeminen on entistä helpompaa, ja lapset ottavat käyttöön uusia sovelluksia ja ohjelmia usein ilman vanhempien lupaa, valvontaa tai ohjeistusta. Lapsi harvoin ymmärtää tietoturva-asioita ja sitä, kenelle kaikille hänen kuvansa ja videonsa todellisuudessa näkyvät.

”Eivät vanhemmat syyttä ole huolissaan. Maailmassa on enemmän kuvia ja videoita kuin koskaan ennen. Myös lasten seksuaalista riistoa ja kaltoinkohtelua todistavien kuvien ja videoiden määrä on valitettavasti lisääntynyt. Lisäksi laittoman kuvamateriaalin sisältö on raaistunut”, kertoo Pelastakaa Lapset ry:n erityisasiantuntija Nina Vaaranen-Valkonen.

Telia on operaattorien edelläkävijä

Telian, Pelastakaa Lapset ry:n ja Keskusrikospoliisin (KRP) yhteistyöllä on saatu jo paljon aikaan.

“Yhteistyömme toimii erittäin hyvin. Lasten seksuaalinen kaltoinkohtelu on yksi räikeimmistä lapsen oikeuksien rikkomuksista ja vakava rikos. On hienoa, että Telia on Suomessa edelläkävijä lapsen oikeuksien suojelemisessa ja edistämisessä verkossa” Vaaranen-Valkonen toteaa.

Telia on Suomen ainoa operaattori, joka käyttää KRP:n estolistaa estämällä pääsyn kaikille niille koti- ja ulkomaisille verkkosivuille, joista poliisi lähettää estopyynnön. Telian henkilöasiakkailta ja työntekijöiltä nämä sivut estetään automaattisesti. Yritysasiakkailta Telia pyytää siihen luvan.

Lisäksi Telian kaikkien työntekijöiden tietokoneissa on NetClean -sovellus, jonka tarkistaa säännöllisesti, onko kovalevyllä lasten seksuaalista riistoa tai kaltoinkohtelua todistavaa aineistoa. Jos laitonta materiaalia löytyy, työnantaja ilmoittaa asiasta poliisille ja irtisanoo työsuhteen.

Tuhansia ilmoituksia Nettivihje.fi-palveluun

Pelastakaa Lapset ylläpitää Suomessa Nettivihje-palvelua, jonka kautta kuka tahansa voi tehdä ilmoituksen internetissä olevasta lasten seksuaaliseen kaltoinkohteluun liittyvästä laittomasta kuvamateriaalista tai toiminnasta.

Viime vuonna Nettivihje-palveluun ilmoitettiin 4 327 sivustoa, joiden epäiltiin sisältävän laitonta aineistoa. Sivustoista 66 prosenttia sisälsi laitonta kuvamateriaalia, ja Pelastakaa Lasten asiantuntijat analysoivat sivustoista yli 30 000 yksittäistä kuvaa tai videota.

”Laittomasta kuvamateriaalista yli 97 prosenttia kuvasi alle 13-vuotiaaseen lapseen kohdistuvia seksuaalirikoksia.”

Kaikki Nettivihje-palvelussa laittomiksi todetut sivustot välitetään nopeasti keskusrikospoliisille ja sen maan vihjepalveluun (Hotline), missä laiton aineisto sijaitsee. Nettivihje toimii tiiviissä yhteistyössä kansainvälisen rikospoliisijärjestön Interpolin ja EU-maiden poliisiorganisaatioiden yhteenliittymän Europolin kanssa, kuten kaikki muutkin kansainvälisen vihjepalveluverkoston INHOPEn palvelut.

Nina Vaaranen-Valkonen toivoo, että kaikki operaattorit kantaisivat vastuun ja käyttäisivät estolistaa sulkien lasten seksuaalista riistoa ja kaltoinkohtelua todistavat sivustot.  

”Jos kaikki toimisivat Telian tavoin, laittoman kuvamateriaalin levittäminen olisi vaikeampaa. Telian vastuullinen toiminta on vahva viesti uhreille ja edistää uhriksi joutuneiden lasten toipumisprosessia.”

Maailman toiseksi suurin rikollisen kaupan ala

Lasten seksuaalista riistoa ja kaltoinkohtelua todistavia sivuja on paljon, koska kyseessä on huumekaupan jälkeen maailman suurin rikollisen kaupan ala.

Nina Vaaranen-Valkonen korostaa, että lapsen seksuaalista riistoa tai kaltoinkohtelua todistavan kuvamateriaalin levittäminen ja kiertäminen on uhrille kestämätöntä. Kun lapsen kuvaa käytetään tyydyttämään aikuisen seksuaalisia tarpeita, lapsi joutuu yhä uudestaan hyväksikäytetyksi.

”Meidän on tehtävä kaikkemme, jotta jatkuva uhriutuminen saadaan katkaistuksi. Tietenkin tärkeintä on lasten seksuaalisen riiston ja kaltoinkohtelun ehkäisy siten, ettei yksikään lapsi joutuisi seksuaalirikoksen uhriksi.”

Pelastakaa Lapset on kehittänyt Rikosseuraamuslaitoksen ja HUSin kanssa omahoito-ohjelman henkilöille, joilla on seksuaalinen kiinnostus lapsiin. Pelastakaa Lasten www.otanvastuun.fi-sivuilta löytyy selkeä ohjaus palveluiden piiriin.

Muista Nettivihje.fi-palvelu. Ilmoita laittomasta lasten seksuaaliseen riistoon tai kaltoinkohteluun liittyvästä kuvamateriaalista tai toiminnasta Nettivihje.fi-palveluun.  Pelastakaa Lapset edistää ja nopeuttaa laittoman kuvamateriaalin poistumista verkosta välittämällä tietoa viranomaisille ja kansainvälisille vihjepalveluille.
 

Näin luot yhdessä lapsen kanssa perheelle mediankäyttösäännöt – lue asiantuntijan 5 neuvoa

1. Kannusta ja ohjaa. Lapselta ei voi eikä kannata kieltää verkonkäyttöä. Sen sijaan häntä pitää neuvoa, tukea ja ohjata toimimaan verkossa oikein.

2. Paras turva lapselle on yhdessä oppiminen ja tutkiminen.  Rakenna välillenne aito luottamus. Kerro lapselle etukäteen hänen ikätasonsa mukaisesti, että verkossa on kaiken kivan lisäksi myös haitallista ja ahdistavaa materiaalia. Keskustele ikätasoisesti ja anna esimerkkejä. Pyydä lasta kertomaan aikuiselle, jos hän joskus törmää ahdistavaan tai häiritsevään verkkosisältöön. Muuten lapsi voi jäädä ahdistavan materiaalin ja siitä nousevien vaikeiden tunteiden kanssa yksin.

3. Perusta kännykkäparkki. Sopikaa, että illalla puhelin laitetaan ajoissa pois käytöstä. Lapsen kehityksen kannalta etenkin iltaisin hänen on vaikea välttää reagoimasta puhelimeen tuleviin viesteihin. Hanki perinteinen herätyskello.

4. Hanki laitteisiin säädöt, jotka estävät lapsia pääsemästä väärille sivuille ja käyttämästä hakusanoja, jotka voivat tuoda ahdistavaa materiaalia näytölle.

5. Puhukaa siitä, mitä voi tehdä ja kenen kanssa. Tieto auttaa myös lasta ennakoimaan. Ole kiinnostunut lapsen toiminnasta vaikka hän istuisi kotisohvalla. Lapsen turvallisuuden kannalta on aivan yhtä tärkeää tietää kenen kanssa lapsi viettää aikaa, leikkii ja juttelee digitaalisissa ympäristöissä kuin hänen leikkiessä pihalla.  


Lapsen tullessa nuoruusikään on hänelle tarjolla vanhempien tuen lisäksi myös muita palveluita, joissa voi keskustella ja saada ohjeistusta  
esimerkiksi kiusaamis- ja häirintätapauksissa Help Some -sovellus on tarkoitettu nuorille, jotka kaipaavat neuvontaa ja tukea. Palvelussa työskentelevät koulutetut aikuiset, jotka tarvittaessa ottavat yhteyden viranomaisiin.

Vinkit antoi psykoterapeutti ja erityisasiantuntija Nina Vaaranen-Valkonen Pelastakaa Lapset ry:stä.

Lapsen oikeudet

YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan lapsen etu tulee huomioida ensisijaisena – myös verkossa. Telia ja Pelastakaa Lapset tekevät pitkäjänteistä työtä lasten oikeuksien edistämiseksi, lapsia osallistaen ja kuunnellen. Lasten ja nuorten vetoomus paremman nettikulttuurin puolesta kertoo, mitä lapset haluavat muuttaa paremmaksi.

Tutustu vetoomukseen
Lisää samasta aiheesta

Lisää samalta aihealueelta

Yritysvastuu Medialle
Edellinen artikkeli
Vastuullista digitalisaatiota Suomea ja suomalaisia varten
Telia investoi vuosittain noin 200 miljoonaa euroa suomalaisiin yhteyksiin ja palveluihin - katso ...
Seuraava artikkeli
Telia auttaa Lahtea kehittämään joukkoliikennettään
Lahden kaupunki hyödyntää anonymisoitua väkijoukoista kerättyä dataa, jotta lahtelaisten matkustus ...