Takaisin

Haluaisitko pelata tennistä kuin Roger Federer? – IoT-urheiluvalmentaja syntyi yön pimeinä tunteina

Perttu Yli-Opas, Joa Riski, Frans Lehmusvaara ja Joonatan Bergholm pokkasivat ykköspalkinnon.

Mustia silmänalusia, hikistä viimeistelyä vakavilla naamoilla? 5G- ja IoT-teemainen hackathon sai tiimit ilottelemaan ennen näkemättömiä ratkaisuja uusimman teknologian avustuksella. Väsymyksestä ei ollut tietoakaan kiihkeän viikonlopun päätteeksi.

Opiskelijat ja kehittäjät kokoontuivat Aalto-yliopiston kampukselle 48 tunnin IoThoniin viikonlopuksi maaliskuun alussa. Lähes sata maisteri- ja tohtoriopiskelijaa Aalto-yliopistosta ja useista muista Euroopan yliopistoista ratkoivat Telian, Siemensin, Nokian, RIOT OS:n ja Ericssonin antamia haasteita.

IoThonissa käytettiin Aalto-yliopiston testiverkkoja ja kumppaneiden tuottamia verkkoja uusien käyttöesimerkkien ja ideoiden kehittämiseen ja esittämiseen. Telia toi tapahtuman alueelle käyttöön esineiden internet -tekniikan, 4G-verkkoon päivitettävän LTE-M -verkkoteknologian. Tämän lisäksi käytössä oli Narrow Band IoT (NB-IoT) -liittymät. Parhaat tiimit palkittiin IoThonin päätteeksi sunnuntaina.

Voittajatiimi putsasi palkintopöydän reaaliaikaisella AR-valmentajalla

Telian haasteen sekä koko IoThonin pääpalkinnon voitti Quadratic-tiimi. Tiimi kehitti sovelluksen, joka antaa urheilusuorituksesta tuntoaistiin perustuvaa reaaliaikaista palautetta, ja auttaa korjaamaan esimerkiksi tennislyönnin tekniikkaa.

Kun pelaaja lyö, haptiset, eli tuntoaistiin perustuvat sensorit antavat impulssin pelaajaan käteen jos liikeradassa on parannettavaa. Korjaus perustuu ammattipelaajilta tallennettuun oikeaoppiseen liikerataan. Pelaaja voi siten parantaa tekniikkaansa keskeyttämättä peliään.

“Tekniikkaharjoittelu on ollut riippuvainen ammattilaisvalmentajista vuosikymmenten ajan. Uskomme, että tällä idealla mahdollistaisimme tekniikkatreenin jokaiselle pienin kustannuksin. Potentiaalinen markkina on valtava. Emme ole myöskään törmänneet palveluihin, jotka käyttävät reaaliaikaista haptista tekniikkaa”, Quadraticin jäsenet Joa, Perttu, Frans ja Joonatan totesivat.

48 tuntia fiilistelyä ilman unta

Perjantaina alkanut työ ei näkynyt hikikarpaloina tai mustina silmänalusina sunnuntain palkintotilaisuudessa. Innostus loisti tiimien kasvoilta, vaikka yöunet jäivät minimiin.

Tykkäämme todella hackathon-konseptista. Viimeisen yön crunchi oli ihan mahtava, emme nukkuneet juuri ollenkaan. Laitteen johtojakin kuorittiin vielä aamun tunteina. Jos meillä olisi ollut enemmän aikaa, olisimme lisänneet vielä uusia lyöntimalleja ja tehneet sensoreista pienempiä”.

”Voittavan tiimin ratkaisu oli monella tapaa tämän hackathonin haasteen hengen mukainen. Haimme 5G-käyttötarkoituksia etenkin jokapäiväiseen käyttöön. Tässä ratkaisussa oli selkeä hyöty moneenkin urheilulajiin. Lisäksi ratkaisu yhdisti montaa 5G:n ominaisuutta tai mahdollistamaa asiaa, kuten juuri tarjolla ollutta LTE-M-verkkoa, lisättyä todellisuutta ja laajakaistapalautettakin. Lisäksi tiimi oli tehnyt lyhyessä ajassa vakuuttavan demon ja osoitti muutenkin todellista hackathon-henkeä. Ratkaisu on hyvä esimerkki siitä, minkälaisia asioita 5G:llä voidaan tehdä”, Telian Innovation Manager Mika Raitola iloitsi.

 

Martina Lilius

 

 

 

 

Lisää samasta aiheesta

Lisää samalta aihealueelta

5G IoT Medialle
Edellinen artikkeli
Polttoainesäästöjä jopa kymmenen litraa sadalla kilometrillä – IoT edistää ekologista ajotapaa
Connected Vehicle -palvelu tuo älyn raskaaseen kalustoon ja auttaa raskasta liikennettä toimimaan ...
Seuraava artikkeli
Kello käteen, puhelin kotiin – eSIM mullistaa älykellojen käytön
Tämä ei ole tieteiselokuvaa: puhelimen kanniskelusta pääsee nyt eroon lenkkipolulla. Kun ranteessa ...