Takaisin

Sisältöjen ja yhteyksien myynti on kasvanut korona-aikana – 250 henkilöä siirtyy Telian palvelukseen kauppakeskuksissa

2 min

Telia Expressin 250 työntekijää siirtyy kumppaniyrityksistä Telian palvelukseen lokakuun alussa. Telia Express -myyntipisteet toimivat kauppakeskuksissa ja K-Citymarketeissa.

”Tarkastelemme jatkuvasti kumppaniverkostoamme. Telia Express on merkittävä osa maanlaajuista palveluverkostoamme, ja haluamme parantaa sekä asiakaspalveluamme että työntekijöiden tyytyväisyyttä kotiuttamalla Expressin henkilöstön Telian palvelukseen”, kertoo Telia Finlandin asiakaskanavista vastaava johtaja Tuula Heikkinen.

Vaikka ihmisvirrat kauppakeskuksissa ovat hiljentyneet, Telian kaupat ja Express-pisteet ovat pysyneet auki.

”Haluamme olla lähellä asiakkaitamme siellä, missä he muutenkin liikkuvat. Olen ylpeä siitä, että myös näinä poikkeusaikoina voimme tarjota edelleen töitä sadoille tekijöille ympäri Suomen”, Telian vähittäiskaupan johtaja Emmi Smolsky iloitsee.

Asiakkaiden tarpeet ovat muuttuneet ja turvallisuus korostunut

Poikkeuksellinen aika on näkynyt myyntitiskeillä.

”Ihmisten tarve mobiilipalveluille on korostunut koronan aikana. Tablettien ja nettiyhteyksien kysyntä on kasvanut selkeästi lisääntyneen etätyöskentelyn ja kotona vietetyn ajan myötä. Myös erilaiset sisältöpalvelut ja kanavapaketit kiinnostavat selkeästi enemmän”, Emmi Smolsky kertoo.

Pisteiden hygieniasta on pidetty erityisen tarkkaa huolta asiakkaiden ja työntekijöiden turvallisuuden varmistamiseksi. Myyntipisteet on käsitelty desinfioivalla katalyysipinnoitteella, ja asiakkaiden käytössä on kertakäyttöhanskoja, maskeja ja käsidesiä. Hygieniasta huolehditaan lisäksi turvavälien ja sermien avulla.

”Poikkeusaikana asiakkaamme ovat arvostaneet sitä, että he ovat voineet hoitaa asioitaan turvallisesti kauppareissujen yhteydessä. Osa toimenpiteistä jää varmasti myyntipisteille pysyvästi”, Smolsky kertoo.

Smolskyn mukaan Telia haluaa parantaa asiakaspalveluaan siirtämällä 250 työntekijää omille palkkalistoilleen.

”Tarjoamme telialaisille kattavasti sisäisiä koulutus- ja kehittymismahdollisuuksia. Uskon, että työntekijöiden tyytyväisyys heijastuu asiakkaille asti”, Smolsky hymyilee.

Essi Niemelä

Lisää samasta aiheesta

Lisää samalta aihealueelta

Medialle
Edellinen artikkeli
Teliasta hiilineutraali tänä vuonna – ”Tämä on tärkeä välietappi”
Seuraava artikkeli
Pelialan huippuyhtiö Remedy Games valitsi Telian datakeskuksen – ”Tarvitsimme paikan, jonka lattiat kestävät datamme ja josta on suora putki maailmalle”
Max Payne -pelistään tunnettu Remedy Games hakee kasvua siirtämällä osan pelituotannostaan Telian ...