Suomen Yhteisverkko Oy:n toimitusjohtaja vaihtuu

Telian ja DNA:n yhteisesti omistaman Suomen Yhteisverkko Oy:n toimitusjohtaja Antti Jokinen jättää tehtävänsä yhtiön palveluksessa. Uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty 24.3.2023 alkaen Sami Siiki, joka on aiemmin työskennellyt Telian verkoista vastaavana johtajana ja Suomen Yhteisverkko Oy:n hallituksen varapuheenjohtajana.

Väistyvä toimitusjohtaja Antti Jokinen on toiminut Suomen Yhteisverkon johdossa yhtiön perustamisesta lähtien. DNA ja Telia perustivat Yhteisverkon vuonna 2014 rakentamaan ja operoimaan omistajilleen matkapuhelinverkkoa Itä- ja Pohjois-Suomessa. Verkon 4G-rakentaminen alkoi vuonna 2015. Vuonna 2021 Yhteisverkon toiminta laajeni lounaaseen Raahe–Loviisa-linjalle, minkä jälkeen Yhteisverkon toiminta-alue on kattanut noin 62,5 prosenttia Suomen maantieteellisestä pinta-alasta.

”Antti Jokinen on ollut yhteistyökykyinen ja aktiivinen johtaja. Vuosien mittaan hänellä on ollut merkittävä rooli sekä Yhteisverkon 4G-rakentamisen onnistuneessa toteutuksessa että nyttemmin 5G-rakentamisen käynnistyksessä Itä- ja Pohjois-Suomen alueella. Kiitän Anttia vuosista Yhteisverkon palveluksessa ja toivotan hänelle menestystä jatkossakin”, kommentoi Yhteisverkon hallituksen puheenjohtaja Mikko Kannisto.

Suomen Yhteisverkon toimitusjohtajana aloittava Sami Siiki on hänkin ollut mukana Yhteisverkon toiminnassa hallitustyön kautta yhtiön perustamisesta lähtien. Siiki on toiminut aiemmin useita vuosia myös yhtiön hallituksen puheenjohtajana. Toimiessaan Telian verkoista vastaavana johtajana hän on päässyt seuraamaan Yhteisverkon rakentamista myös päivittäisessä työssään.

”Olen saanut johtaa verkkojen suunnittelua ja rakentamista monesta näkökulmasta, ja nyt olen erityisen iloinen ja otettu mahdollisuudesta siirtyä luotsaamaan aiempaa konkreettisemmin Suomen Yhteisverkon toimintaa yhtiön laajan 5G-ohjelman loppukirin alkaessa”, Sami Siiki kommentoi.

Suomen Yhteisverkon 5G-rakentaminen jatkuu suunnitelmien mukaisesti. Tällä hetkellä 5G-verkon rakennustöitä tehdään laajasti Itä- ja Kaakkois-Suomen alueilla. Lisätietoja rakentamisesta: https://yhteisverkko.fi/ajankohtaista/

Lisätietoja:

Mikko Kannisto, hallituksen puheenjohtaja, Suomen Yhteisverkko Oy, puh. 044 590 2527, mikko.kannisto@dna.fi
Telian viestintä, puh. 02040 54000, communications-fi@telia.fi
DNA:n viestintä, puh. 044 044 8000, viestinta@dna.fi


Suomen Yhteisverkko

Suomen Yhteisverkko on DNA Oyj:n ja Telia Finland Oyj:n vuonna 2014 perustama yhteinen verkkoyhtiö, joka suunnittelee, toteuttaa ja ylläpitää matkaviestinverkkoa Pohjois- ja Itä-Suomen alueella.

Kuvat