Takaisin

Vastuullinen 5G – neljä tapaa, miten se edistää vihreää siirtymää

5 min

5G-mobiiliverkko on noin viisi kertaa energiatehokkaampi kuin 4G-verkko. Vastuullisuusnäkökulmasta 5G:n suurin hyöty syntyy hiilikädenjäljestä: älykäs teknologia mahdollistaa uusia ratkaisuja kaikilla aloilla.

Telian hiilikädenjälki kuvaa sen toimintaan liittyviä myönteisiä ympäristö- ja ilmastovaikutuksia: tuotteiden ja palveluiden päästövähennysmahdollisuuksia asiakkaille. Myös Telian 5G-verkon vastuullisuuden arvioinnissa tärkeässä osassa on sen hiilikädenjälki.

”Tutkimusten mukaan mobiiliteknologian tuotteet ja palvelut auttavat vähentämään hiilidioksidipäästöjä globaalisti jopa kymmenkertaisesti verrattuna aiheuttamiinsa päästöihin”, Telian 5G-johtaja Janne Koistinen kertoo.

Tutustu viiteen näkökulmaan 5G-verkon hiilikädenjäljestä ja energiatehokkuudesta.

1. Monikäyttöverkko mahdollistaa vastuullisen teknologian

5G toimii aiempia mobiiliverkkoja nopeammin, luotettavammin ja vähäisemmällä viiveellä. Näin se mahdollistaa aivan uusien teknologioiden ja sovellusten suunnittelun. Uuden teknologian avulla pystytään rakentamaan entistä vastuullisempia ratkaisuja.

”Nyt ei kannatakaan enää puhua kännykkäverkosta, vaan paremminkin langattomasta monikäyttöverkosta. Mobiiliverkkoja ei rakenneta kännyköissä pyöriviä kissavideoita, vaan yhteiskunnassamme tietoliikennettä hyödyntäviä koneita ja laitteita varten”, Koistinen sanoo.

Mobiiliteknologian ensimmäisessä vaiheessa 1980-luvulla tärkeintä oli saada kännykkä ylipäätään toimimaan ja kestämään käyttöä.

”Nyt verkko on noussut pääosaan. Mietimme, kuinka koko järjestelmän energiatehokkuus voidaan optimoida. Seuraava askel on pohtia, kuinka parantaa tietoliikennettä hyödyntävien prosessien energiatehokkuutta. Kasvaneella tiedon määrällä pystytään myös optimoimaan energiankäyttöä loppukäyttäjän prosesseissa.”

Koistinen muistuttaa, että tehokkaasta 5G-verkosta hyötyvät jo nyt monet laitteet, joilla tehdään töitä.

”Hyödyntäjiä ovat esimerkiksi rakennusten kiinteistöjärjestelmät, ajettavat koneet ja laitteet sekä liikkuvat ajoneuvot aina drooneista lentokoneisiin asti.”

Esimerkiksi Telian lanseeraaman IoT-teknologiaan pohjautuvan kiinteistöratkaisun sensorit valvovat reaaliaikaisesti rakennuksen lämpötilaa ja ilmanlaatua, mikä mahdollistaa entistä nopeamman reagoinnin. Ratkaisun avulla asumisesta voi tehdä mahdollisimman energiatehokasta.

2. Privaattiverkot auttavat suurteollisuuden päästöjen leikkauksissa

Suurteollisuus on muuttanut toimintaansa ympäristöystävällisemmäksi jo pidemmän aikaa. 5G tarjoaa siihenkin uusia mahdollisuuksia.

Ensimmäisiä laajamittaisia esimerkkejä 5G-tekniikan tuotantokäytöstä on Kittilässä sijaitsevan Euroopan suurimman kultakaivoksen, Agnico Eaglen 5G-verkko. Telia on rakentanut sen yhdessä Nokian, Digitan ja Agnico Eagle Finland Oy:n kanssa.

Kaivokseen on tehty yrityksen privaattiverkko itsenäisenä 5G-verkkona. Verkko toimii niin maan päällä kuin laajassa kaivostunneliverkostossakin, jopa yli kilometrin syvyydessä.

”Kaivoksen koko toiminta perustuu nyt 5G-verkossa tapahtuvaan tiedonsiirtoon. Se mahdollistaa kultakaivoksen toiminnan digitalisaation ja entistä ympäristöystävällisemmän ja energiatehokkaamman kaivostoiminnan”, Koistinen kertoo.

Hän nostaa esimerkiksi ilmanvaihdon. Kaivostoiminnassa syntyy myrkyllisiä kaasuja, jotka täytyy poistaa tehokkaalla ilmanvaihdolla. Aiemmin alhaalla kaivoksessa liikkui kymmeniä dieselajoneuvoja, jotka vaativat toimiakseen toisaalta happea ja toisaalta tehokasta ilmanvaihtojärjestelmää. 5G:n ansiosta on voitu siirtyä etäohjaukseen ja sähköllä toimiviin koneisiin, mikä säästää huomattavasti energiaa.

”Työntekijät istuvat nyt ilmastoidussa, mukavassa huoneessa maan päällä, ja ohjaavat koneita, jotka toimivat maan alla. Tämä ei olisi mahdollista ilman tehokasta 5G-verkkoa”, Koistinen kertoo.

Vastaavia konkreettisia esimerkkejä löytyy muiltakin tuotannon aloilta. Esimerkiksi metsäkoneet ja maansiirtokoneet voidaan liittää 5G-verkkoon niin, että ne tuottavat jatkuvasti dataa tekemästään työstä. Datan perusteella pystytään suunnittelemaan tehokkaasti seuraava työvaihe, joko etäohjauksena tai paikan päällä. Energiaa säästyy, koska turhat työvaiheet ja niihin liittyvät matkat vähenevät.

3. 5G mahdollistaa taloudellisuuden ja vastuullisuuden samaan aikaan – myös pienissä yrityksissä

Janne Koistinen korostaa, että 5G mahdollistaa kestävän kehityksen, joka on myös taloudellisesti kannattavaa. Tehokkaammin toimivat tuotantolaitokset kuluttavat vähemmän energiaa.

Koistinen sanoo, että 5G-verkosta hyötyvät erityisesti pienemmät yritykset.

5G:n avulla mahdollistetaan vihreä digitalisaatio.

”Entistä pienemmät toimijat voivat hyödyntää entistä suurempaa tietomäärien siirtoa. Se edistää vihreää siirtymää, koska samalla voidaan suunnitella toiminta ja koneiden käyttö mahdollisimman optimaaliseksi. Kaikella tällä on kumulatiivisia vaikutuksia. Kun koneiden työmäärä optimoidaan oikealle tasolle, myös niiden käyttämä energian määrä vähenee.”

Hän muistuttaa, että työ on kuitenkin vasta alussa ja koko ajan pitää pyrkiä parempaan.

”Olemme päässeet sellaisen polun alkuun, jonka toivon jatkuvan. Visiomme on, että pystymme tiedonsiirtoa jatkuvasti lisäämällä parantamaan energiatehokkuutta kaikilla aloilla. Digitalisaatiokehitys tehostaa toimintoja ja tekee tästä kestävämmän yhteiskunnan.”

5G tuo energiatehokkuutta myös kaiken kokoisten yritysten viestintään ja logistiikkaan. Etäpalaverit ja etäkoulutukset olivat 5G-käytön ensimmäistä aaltoa. Palaverit onnistuvat parhaiten 5G-verkossa pilvessä toimivien kokousohjelmistojen avulla.

Kun työtä tehdään etänä tai laitteita ohjataan etänä, samalla pystytään vähentämään työhön liittyvää matkustamista. 5G tehostaa myös liikenteen ja logistiikan hallintaa, mikä vähentää liikenteen aiheuttamia päästöjä pitkällä aikavälillä.

4. 5G on viisi kertaa energiatehokkaampi kuin 4G

5G auttaa paremman hiilikädenjäljen luomisessa, mutta on jo itsessään hyvin energiatehokas. Telialla on laskettu, että 5G-verkko on tällä hetkellä noin viisi kertaa energiatehokkaampi kuin 4G-verkko. Tämä vähentää kasvihuonekaasupäästöjä ja energiakustannuksia.

Syitä energiatehokkuudelle on monia. 5G-verkko hyödyntää esimerkiksi uusia taajuuksia, jotka mahdollistavat suuremman tiedonsiirtonopeuden ja kapasiteetin. Tämä vähentää tarvetta käyttää useita tukiasemia ja laitteita, jotka kuluttavat energiaa. 5G käyttää myös signaalin laatua ja tehokkuutta parantavia tekniikoita, jotka vähentävät ylimääräistä energiankulutusta aiheuttavia häiriöitä. 5G-verkko on myös älykkäämpi ja joustavampi kuin 4G-verkko, sillä se pystyy mukautumaan erilaisiin liikennetarpeisiin ja -tilanteisiin.

Mobiiliverkko on aina käynnissä, oli liikennettä vähän tai paljon. Mobiiliverkon käyttämästä energiasta suurin osa eli noin 80 prosenttia menee aina peruskulutukseen. Energiatehokkuuslaskelmat kohdistuvat varsinaiseen käyttöön eli loppuun 20 prosenttiin.

”5G-verkossa bittien siirtoon käytettävä sähkömäärä pienenee huomattavasi eli noin 71 prosenttia”, Telian energiajohtaja Petri Rannikko kertoo.

Muutos parempaan näkyy myös pitkän aikavälin tilastoissa. Suomalaisten teleoperaattorien mobiilidatan käyttö on kasvanut kuusinkertaiseksi vuosina 2015–2021, mutta datansiirron energiakulutus on kuitenkin vähentynyt yli 75 prosenttia.

Uuden 5G-verkon luomista tuetaan luopumalla vanhasta. Mobiiliverkkoteknologioista puhutaan G-päätteellä, joka on lyhenne englanninkielisestä sukupolvea tarkoittavasta sanasta Generation. Kehitys alkoi 1980-luvulla 1G:stä ja nyt käyttöön on saatu jo viides sukupolvi, 5G. Seuraavakin eli 6G on jo kehitteillä kansainvälisessä 3GPP-standardointijärjestössä.

Samalla kun uusia verkkosukupolvia otetaan käyttöön, vanhoista luovutaan. Suomessa on käynnissä nyt 3G-verkon alasajo.

”Kun saamme yhden sähköä kuluttavan teknologian välistä pois, voimme hyödyntää siitä säästyvät voimavarat uuteen 5G-teknologiaan, joka on itsessään jo paljon tehokkaampaa. Tämä on samanlainen kehitys kuin rekkaliikenteessä: kun siellä luovutaan vanhoista, pienistä dieselajoneuvoista, voidaan panostaa uusiin ja energiaystävällisempiin ratkaisuihin”, Petri Rannikko kuvailee. 

Virtuaaliset privaattiverkot tarjoavat tehokkaampia ja turvallisempia yhteyksiä yritysten prosesseihin

Virtuaalisen privaattiverkon seuraava askel on ohjelmoitava 5G-verkko. Sellaista kehitetään erityisesti liikennesektorille suunnatussa hankkeessa Helsinki-Maarianhamina-Tukholma -reitille.

Lue hankkeesta
Lisää samasta aiheesta

Artikkelin aihealueet

5G Yritysvastuu Ympäristövastuu
Edellinen artikkeli
Lasten häirintä netissä lisääntyy – aikuisilta kaivataan lisää tukea digiturvallisuuden edistämiseen
Seuraava artikkeli
Telia Helsinki Data Center toimii tuhansien kotien lämpöpatterina