Pienyrittäjän Perjantai

Jo yksi ostos auttaa yrittäjää

Kun jokainen meistä ostaa tuotteen tai palvelun pienyrittäjältä edes yhtenä päivänä viikossa, autamme yrittäjät takaisin jaloilleen.

Mistä on kyse?

Lanseeraamme valtakunnallisen liikkeen Pienyrittäjän perjantai, jonka tarkoituksena on muistuttaa meitä jokaista suosimaan pienyrittäjien palveluita edes yhtenä päivänä viikossa. Yhden ostoksen merkitys on suuri, sillä se auttaa myös pienyrittäjän työntekijöitä ja perhettä.

Miksi Pienyrittäjän perjantaita tarvitaan? 

Pienyrittäjien toimeentulo on kärsinyt koronakriisin seurauksena. Rajoitusten myötä moni on menettänyt asiakkaita tai toimeentulonsa kokonaan. Jotta pienyrittäjien liiketoiminta jatkuu, on meidän kaikkien tuettava pienyrityksiä mahdollisuuksien mukaan.

“--Vain yrittäjien riskinoton, yritysten menestyksen ja niiden tuoman hyvinvoinnin kautta kasvu jatkuu, työpaikat lisääntyvät ja julkinen talous tasapainottuu.” – yrittäjät.fi 

Miten Pienyrittäjän perjantai toimii ja miten osallistun?

Jokainen voi osallistua liikkeeseen yksinkertaisesti ostamalla pienyrittäjien tuotteita tai palveluita – esimerkiksi aina perjantaisin.

Pienyrittäjän perjantai on meille kaikille. Toivomme, että jokainen osallistuisi liikkeeseen omien mahdollisuuksiensa mukaan. Voimme jokainen olla mukana auttamassa suomalaista yrittäjyyttä takaisin jaloilleen ja antamassa yrittäjille heidän ansaitsemaansa arvostusta. 

Miten Pienyrittäjän perjantai liittyy Teliaan?

Kevät 2020 alkoi rankoilla rajoitteilla. Pienyrittäjien täytyi sopeutua nopeasti tilanteeseen, joka vaikutti monen toimeentuloon ankarasti. Päätimme kevään #Yhdessä-kampanjalla auttaa pienyrittäjiä antamalla mainoksemme heidän käyttöönsä. Tavoitteena oli tuoda näkyvyyttä mahdollisimman monelle yritykselle, jotta pienyrittäjillä olisi mahdollisuus selvitä kriisin yli.

Lue lisää
Näytä vähemmän

OSTOSKORISSASI ON TUOTTEITA KAHDESTA ERI KAUPASTA

Verkkokauppamme uudistuksesta johtuen osa yritystuotteistamme ja -palveluistamme on tilattavissa eri kaupasta kuin laitteet, puhelinliittymät ja mobiililaajakaistaliittymät. Siirry tekemään tilauksesi loppuun.

Laitteet ja liittymät
Muut yritystuotteet

OSTOSKORISSASI EI OLE TUOTTEITA

Tilaa jatkuvasti kasvavasta valikoimastamme laitteet, puhelinliittymät sekä mobiililaajakaistaliittymät yrityksellesi.

Siirry kauppaan