Päivitämme tällä hetkellä ohjeitamme vastaamaan uutta asiointipalveluamme. Asiakastuen ohjeistukset saattavat hetken erota uudesta Minun Telia Yrityksille -työpöytänäkymästä.

Palvelu- ja tuotehinnastot

Yleisimpien yritystuotteiden ja -palveluiden käyttöön ja hallinnointiin liittyvät hinnat.
Tämä ohje on yritysasiakkaille.

Löydät alta yleisisimpien yritystuotteiden ja -palveluiden käyttöön ja hallinnointiin liittyvät hintatiedot.

Itsepalvelu 

Osa liittymä- ja palvelumuutoksista voidaan tehdä itsepalveluna maksutta Minun Telia Yrityksille -asiointipalvelussa. Joissain tapauksissa asiointipalvelun kautta tehdyistä muutoksista veloitetaan maksu, jolloin se on merkitty hinnastoon. Jos hinnastoon on merkitty hinnan kohdalle viiva (-),  kyseistä toimenpidettä ei ole mahdollista tehdä itsepalveluna. 

Toimenpidemaksut

Toimenpidemaksut, eli palveluiden avaus-, kytkentä- ja muutosmaksut, jotka peritään kertaluonteisesti esimerkiksi palvelun käyttöönotosta tai palvelumuutoksesta on jaettu viiteen eri hintakategoriaan.

Räätälöidyt palvelut

Osa palveluistamme on räätälöityjä, jonka vuoksi niiden hinnat ovat saatavilla vain asiakaspalvelun kautta.

Hintoihin lisätään kulloinkin voimassaoleva arvonlisävero. Hinnat ovat voimassa toistaiseksi, ja Telia pidättää oikeuden hinnanmuutoksiin. Mahdollisista muutoksista tiedotetaan etukäteen. Muihin kuin standarditoimenpiteisiin voidaan lisätä toimenpidehinnan lisäksi muita kertamaksuja, jotka näet palvelukohtaisista hinnastoista.

Mobiililiittymien muutos- ja palvelumaksut

Hinnat ovat voimassa alkaen 1.5.2023

 

Asiakaspalvelussa

Itsepalveluna

Liittymän avausmaksu* 6,99 € 6,99 €
Liittymätyypin vaihto,
esim. Sopiva ProLiikkuva Netti Pro
6,99 € 6,99 €
Liittymäpaketin vaihto,
esim. Sopiva Pro MSopiva Pro L
6,99 € 6,99 €
Liittymän omistussuhteen muutos 6,99 € -
Laskutustilin muutos 14,99 € 0 €
PUK-koodin kysely 14,99 € 0 €
Estojen ja rajoitusten kytkentä 0 € 0 €
Estojen ja rajoitusten muutos tai poisto** 0/14,99 € 0 €
Numeropalvelutietojen muuttaminen 14,99 € 0 €
Soitonsiirron kytkentä 14,99 € 0 €
SIM-kortin aktivointi 14,99 € 0 €
Liittymän tilapäisen käyttökiellon poisto 14,99 € 0 €
Liittymänumeron vaihto 14,99 € -
Liittymän uudelleenavaus maksamattoman laskun takia 14,99 € -
Liittymän pika-avaus maksamattoman laskun takia 39,99 € -


*EU-liittymät, Yritysliittymä, Sopiva Pro, Liikkuva Netti Pro ja Perus Yrityksille.
**Salainen liittymä, Roaming data -esto, Ulkomaan tiedonsiirron käyttökatto, Paikannusesto, Automaattisten GPRS- ja MMS-asetusten lähetysesto, Welcome SMS -esto, netin lisäpaketin tilauksen esto, Telia ID -esto, dataliikenteen esto.

 

Pro EU -puhelinliittymien hinnat

Hinnat ovat voimassa alkaen 1.1.2024

Pro EU -puhelinliittymien kuukausimaksuun kuuluu kotimaan, Pohjolan ja Baltian rajaton netti sekä paketillinen EU-dataa. Liittymään voi valita lisäpalveluita.


Telia Pro EU XL

5 000 min puhetta, 50 viestiä, rajaton netti 150 Mbit/s kotimaa, Pohjola & Baltia, EU-data 39 Gt/kk.

Kuukausimaksu 29,95 €

Telia Pro EU L

5 000 min puhetta, 50 viestiä, rajaton netti 50 Mbit/s kotimaa, Pohjola & Baltia, EU-data 34 Gt/kk.

Kuukausimaksu 25,95 €

Telia Pro EU S


5 000 min puhetta, 50 viestiä, rajaton netti 19 Mbit/s kotimaa, Pohjola & Baltia, EU-data 29 Gt/kk.

Kuukausimaksu 21,95 €

Muut maksut

Kytkentämaksu 6,99 €
Paketin ylittävät teksti- ja multimediaviestit 0,08 €/kpl
Paketin ylittävät puhelut ja videopuhelut 0,10 €/alkava minuutti
Paketin ylittävä EU-data 1,55 €/Gt
Tekstiviesti Suomesta ulkomaille 0,236 €/kpl
Matkapuhelumaksu (mpm) 0,165 €/min
Liittymäpaketin muutos  6,99 €

Lisäpalveluiden hinnat

 

Kytkentämaksu

Kuukausimaksu

Tekstari 1000 0,00 € 1,95 €
Lähetysnopeuden nosto 0,00 € 1,95 €
Puhelut Pohjolaan ja Baltiaan 0,00 € 4,95 €
Vastaaja Plus 6,99 € 1,95 €
Loma- ja poissaolotiedote 6,99 € 1,95 €
WiFi-puhelut 6,99 € 0,95 €
Sisäiset puhelut -palvelu 0,00 € 1,90 €
Pro Nettikortti Pro EU -liittymän yhteydessä 6,99 € 11,95 €
Yhteys Multi Pro EU -liittymän yhteydessä 6,99 € 6,37 €
Yhteys Multi+ Pro EU -liittymän yhteydessä 6,99 € 11,95 
Pro 5G -puhelinliittymien hinnat

Hinnat ovat voimassa alkaen 1.1.2024

Pro 5G -puhelinliittymien kuukausimaksuun kuuluu kotimaan, Pohjolan ja Baltian rajaton netti sekä paketillinen EU-dataa. Liittymään voi valita lisäpalveluita.

Telia Pro 5G 1000M

5 000 min puhetta, 50 viestiä, rajaton netti 1000 Mbit/s 5G-verkossa kotimaa, Pohjola & Baltia, EU-data 56 Gt/kk.

Kuukausimaksu 42,95 €

Telia Pro 5G 750M

5 000 min puhetta, 50 viestiä, rajaton netti 750 Mbit/s 5G-verkossa kotimaa, Pohjola & Baltia, EU-data 48 Gt/kk.

Kuukausimaksu 36,95 €

Telia Pro 5G 300M

5 000 min puhetta, 50 viestiä, rajaton netti 300 Mbit/s 5G-verkossa kotimaa, Pohjola & Baltia, EU-data 39 Gt/kk.

Kuukausimaksu 29,95 €

Telia Pro 5G 100M

5 000 min puhetta, 50 viestiä, rajaton netti 100 Mbit/s 5G-verkossa kotimaa, Pohjola & Baltia, EU-data 35 Gt/kk.

Kuukausimaksu 26,95 €

Telia Pro 5G 20M

5 000 min puhetta, 50 viestiä, rajaton netti 20 Mbit/s kotimaa, Pohjola & Baltia, EU-data 33 Gt/kk.

Kuukausimaksu 24,95 €

Muut maksut

Kytkentämaksu 6,99 €
Paketin ylittävät teksti- ja multimediaviestit 0,08 €/kpl
Paketin ylittävät puhelut ja videopuhelut 0,10 €/alkava minuutti
Paketin ylittävä EU-data 1,55 €/Gt
Tekstiviesti Suomesta ulkomaille 0,236 €/kpl
Matkapuhelumaksu (mpm) 0,165 €/min
Liittymäpaketin muutos  6,99 €
   

Lisäpalveluiden hinnat

 

Kytkentämaksu

Kuukausimaksu

Tekstari 1000 0,00 € 1,95 €
Puhelut Pohjolaan ja Baltiaan 0,00 € 4,95 €
Vastaaja Plus 6,99 € 1,95 €
Loma- ja poissaolotiedote 6,99 € 1,95 €
WiFi-puhelut 6,99 € 0,95 €
Sisäiset puhelut -palvelu 0,00 € 1,90 €
Pro Nettikortti Pro 5G -liittymän yhteydessä 6,99 € 11,95 €
5G-kyvykkyys Pro Nettikortille 0,00 €

10,00 €

Yhteys Multi Pro 5G -liittymän yhteydessä 6,99 € 6,37 €
Yhteys Multi+ Pro 5G -liittymän yhteydessä 6,99 € 11,95 
5G-kyvykkyys Yhteys Multi+ -tuotteeseen 0,00 € 10,00 €
Liikkuva Netti Pro -nettiliittymien hinnat

Hinnat ovat voimassa alkaen 1.1.2024

Liikkuva Netti Pro -liittymien hinnoittelu.

Pro 5G 1000M

1000 Mbit/s 5G-verkossa, rajaton käyttö kotimaassa, Pohjolassa ja Baltiassa. EU-käyttö 52 Gt/kk.

Kuukausimaksu 39,95 €/kk

Pro 5G 500M

500 Mbit/s, rajaton käyttö kotimaassa, Pohjolassa ja Baltiassa. EU-käyttö 42 Gt/kk.

Kuukausimaksu 31,95 €/kk

Pro XL Plus

200 Mbit/s, rajaton käyttö kotimaassa, Pohjolassa ja Baltiassa. EU-käyttö 33 Gt/kk.

Kuukausimaksu 27,95 €/kk

Pro L Plus

50 Mbit/s, rajaton käyttö kotimaassa, Pohjolassa ja Baltiassa. EU-käyttö 24 Gt/kk.

Kuukausimaksu 17,95 €/kk

Muut maksut

Liittymän kytkentämaksu asiakaspalvelun kautta tai itsepalveluna 6,99 €
MMS- eli multimediaviestit 0,32 €/kpl
Tekstiviestit 0,07 €/kpl


Katso myös Liikkuva Netti Pro -liittymien hinnoittelu ulkomailla

M2M-koneliittymien hinnat

Hinnat ovat voimassa alkaen 1.5.2023

Yritysasiakkaiden M2M-koneliittymien hinnoittelu.

Telia M2M XL

Rajaton netti, nopeus 128 Kbit/s.

Kuukausimaksu 4,95 €
Kytkentämaksu 6,99 €

Telia M2M M

Netti 100 Mt/kk, nopeus 25 Mbit/s.

Kuukausimaksu 3,50 €
Kytkentämaksu 6,99 €
Lisäpaketti
100 Mt/kpl
3,50 €/kpl

Telia M2M S

Netti 10 Mt/kk, nopeus 25 Mbit/s.

Kuukausimaksu 1,95 €
Kytkentämaksu 6,99 €
Lisäpaketti
10 Mt/kpl
1,95 €/kpl

Muut maksut

Puhe 0,2 €/min
Tekstiviestit 0,08 €/kpl
Multimediaviestit 0,32 €/kpl
Datapuhelu (9,6 Kbit/s)      0,09 €/min* (lisäksi veloitetaan mahdolliset palveluntarjoajan veloittamat maksut)
Liittymä tauolla -ominaisuus 0,95 €/kk

*Telia M2M -liittymän datapuhelun aloitusmaksu 0,09 €/puhelu (alv 0%) veloitetaan, kun puhelu on kestänyt 30 s.

Yritysinternet

Hinnat ovat voimassa alkaen 1.5.2023 

 

Asiakaspalvelussa

Itsepalveluna

Yritysinternet

MAC-osoitteen vaihto 0 € -
Lisäpalvelun kytkentä/muutokset 39,99 € -
Liittymätyypin muutos (kuparista Extra-kuitukaapeliin) 39,99 € -
Liittymän siirto samassa rakennuksessa/kerta 119,99 € -
Liittymän kapasiteetin muutos/kerta 119,99 € -
Liittymän uudelleenavaus verkonhallinnan toimesta 119,99 € -
Liittymän siirto eri rakennukseen/kerta 199,99 € -

Yritysinternet Plus
 

Nopeuden nosto, IP-osoitteiden lisäys 119,99 € -
Konfigurointimuutos etänä 119,99 € -
Palvelutason muutos/liittymä 119,99 € -
Liittymän uudelleenavaus verkonhallinnan toimesta 119,99 € -
Internetliikenteen muutos rajoitetusta täysin avoimeksi 199,99 € -

Yritysinternet langaton

Suljetun liittymän avaus 119,99 € -
Konfigurointimuutos etänä 119,99 € -
Kapasiteetin nopeuden nosto 119,99 € -
IP-osoitteiden lisäys 119,99 € -

 

Liikkuva yritysverkko

Hinnat ovat voimassa alkaen 1.5.2023 

 

Asiakaspalvelussa

Itsepalveluna

Käyttöliittymämuutokset asiakkaan puolesta 30 min ma–pe klo 8–16 119,99  € -


 

SD-WAN

 Hinnat ovat voimassa alkaen 1.5.2023

 

Asiakaspalvelussa

Itsepalveluna

Toimipisteen perustaminen/toimipiste 119,99 € -


 

Datanet

Hinnat ovat voimassa alkaen 1.5.2023.

 

Asiakaspalvelun kautta

Itsepalveluna

Palveluluokan muutos

Lisäksi jatkossa uuden palveluluokan mukainen kuukausimaksu

119,99 € -

Liittymänopeuden muutos verkonhallinnan toimenpitein

Lisäksi jatkossa uuden liittymän mukainen kuukausimaksu

199,99 € -
Liikenneluokkamuutos (uuden luokan mukainen kk-maksu) 199,99 € -
Staattisen reitin muutos 199,99 € -
IP-maskin muutos 199,99 € -
IP-Helper addressing 199,99 € -
IP-avaruuden sitominen asiakaslaitteen liityntään 199,99 € -
SNMP-Read oikeudet 199,99 € -
SNMP-Trap muutos 199,99 € -
Osoitemuunnos (NAT) 199,99 € -
BGP Prefix listan muutos 199,99 € -
CPE katseluoikeus (CPE Telnet Access) 199,99 € -

 

Viestintäpalvelu VIP:n muutos- ja palvelumaksut

Hinnat ovat voimassa alkaen 1.5.2023.

 

Asiakaspalvelussa

Itsepalveluna

Uusien käyttäjien lisääminen, Välittäjä- tai Asiakaspalvelija -lisäprofiilien lisätilaukset sekä nykyisen käyttäjäprofiiliversion päivittäminen kattavammaksi 39,99 € -
Vaihdenumeron muutos 119,99 € -
Asiakaspalvelunumeron muutos 119,99 € -
Soittorinkimuutos 119,99 € -
IVR-palveluvalikon muutos 119,99 € -
Uuden vaihdenumeron konfigurointi 199,99 € -
Uuden asiakaspalvelunumeron konfigurointi 199,99 € -
Uuden soittoringin konfigurointi 199,99 € -
Uuden IVR-palveluvalikon konfigurointi 199,99 € -
Konfigurointimuutos/liittymä 199,99 € -
Omistussuhteen muutos 299,99 -

 

CID-yritysnumeroiden* hinnat

 

Kuukausimaksu, 1–50 numeroa 5,90 €/numero
Kuukausimaksu, 51–250 numeroa 5,90 €/numero

Minun Telia Yrityksille -asiointipalvelussa yritys voi hallinnoida maksutta itsepalveluna Cid-numeroiden ohjausasetuksia, joissa kuhunkin Cid-numeroon kytketty tavoitettavuuspalvelu ohjaa puhelun haluttuun käyttäjän liittymänumeroon tai yrityksen puhepalveluun. Asiakaspalvelun kautta muutosmaksu on 45 €.

Puheluiden hinnat CID-yritysnumeroihin

Täältä löydät 020-alkuisten Telian numeroiden sekä muilta operaattoreilta siirrettyjen 010-, 030- ja 075-alkuisten puheluiden hinnaston.

Soittajahinnat yritysnumeroihin (valtakunnallisiin tilaajanumeroihin) 31.12.2023 saakka (alv. 24 %)

0201-, 0203-, 0204-, 0205 ja 0207-alkuiset Telian numerot ja muilta operaattoreilta siirretyt numerot (esim. 010-, 030- ja 075-alkuiset).

Soittajahinta 02033-palvelunumeroon: kiinteästä verkosta ja matkapuhelimesta soitettaessa 8,4 snt/min (alv 24 %).

Puhelut Hinnat
Kiinteän puhelinverkon liittymästä soitettu puhelu 8,35 snt/puh + 16,69 snt/min
Matkapuhelinverkon liittymästä soitettu puhelu 8,35 snt/puh + 16,69 snt/min
Ulkomailta Normaali ulkomaanpuhelun hinta
   

Soittajahinnat 1.1.2024 alkaen

Kaikkien yritysnumeroiden (valtakunnallisten tilaajanumeroiden) puheluhinnat soittajalle: 

Puhelut Puheluhinta
Matkapuhelinverkon liittymästä soitettu puhelu Matkapuhelinmaksu
Kiinteän puhelinverkon liittymästä soitettu puhelu Paikallispuhelinmaksu
Ulkomailta soitettu puhelu Normaali ulkomaanpuhelun hinta
Puheluhinnat määräytyvät soittajan operaattorinsa kanssa voimassa olevan liittymäsopimuksen perusteella. 
Telia eFaksi 1 -palvelun hinnat

 

Avausmaksu 60,00 €
Kuukausimaksu 30,00 €

Kuukausimaksun lisäksi palvelun käytöstä eli faksien lähettämisestä ja vastaanottamisesta veloitetaan erilliset tapahtuma- ja liikennemaksut.

Tapahtumamaksut

Faksisivu (lähtevä ja saapuva) 0,15 €/kpl

Liikennemaksut

Hintaryhmä I: Kotimaa 0,08 €/min
Hintaryhmä II: Pohjoismaat ja Viro 0,08 €/min
Hintarymä III: Eurooppa, Pohjois-Afrikka, Turkki 0,15 €/min
Hinta koskee seuraavia maita: Alankomaat, Albania, Algeria, Andorra, Belgia, Bosnia-Hertsegovina, Bulgaria, Espanja, Gibraltar, Irlanti, Islanti, Iso-Britannia, Italia, Itävalta, Jugoslavia, Kreikka, Kroatia, Kypros, Latvia, Libya, Liechtenstein, Liettua, Luxemburg, Makedonia, Malta, Marokko, Monaco, Pohjois-Irlanti, Portugali, Puola, Ranska, Romania, Saksa, Slovakia, Slovenia, Sveitsi, Tšekki, Turkki, San Marino, Unkari, Vatikaani, Venäjä, Tunisia  
Hintaryhmä IV: USA, Kanada, Australia 0,15 €/min
Hinta koskee seuraavia maita: Australia, Hawaiji, Joulusaari, Kanada, Kookossaaret, USA  
Hintaryhmä V 0,49 €/min
Hinta koskee seuraavia maita: Armenia, Azerbaidžan, Bahrain, Botswana, Burundi, Etelä-Afrikka, Georgia, Grönlanti, Guadeloupe, Iran, Israel, Japani, Jordania, Kazakstan, Kirgisia, Komorit, Lesotho, Malesia, Martinique, Miquelon, Moldova, Nepal, Oman, Qatar, Ranskan Guayana, Réunion, Ruanda, Saint Pierre, Sambia, Singapore, Sudan, Swazimaa, Tadzhikistan, Taiwan, Turkmenistan, Uzbekistan, Uganda, Ukraina, Uusi-Seelanti, Valko-Venäjä, Venezuela, Zimbabwe  
Hintaryhmä VI 0,65 €/min
Hinta koskee seuraavia maita: Antillit, Alaska, Angola, Anguilla, Antigua ja Barbuda, Arabiemiirikunnat, Argentiina, Aruba, Bahama, Barbados, Bermuda, Bhutan, Caymansaaret, Chile, Dominica, Dominikaaninen tasavalta, Eritrea, Etiopia, Fidzi, Filippiinit, Gambia, Grenada, Grenadiinit, Guinean tasavalta, Hong Kong, Jemenin tasavalta, Kamerun, Kenia, Kolumbia, Korean kansantasavalta, Korean tasavalta, Kuwait, Malawi, Mayotte, Meksiko, Nicaragua, Niue, Norfolkinsaari, Pakistan, Panama, Paraguay, Peru, Puerto Rico, Päiväntasaajan Guinea, Ranskan Polynesia, Saint Kitts ja Nevis, Saint Lucia, Saint Vincent, Thaimaa, Trinidad ja Tobago, Turks- ja Caicossaaret, Tuvalu, Uruguay  
Hintaryhmä VII 0,81 €/min
Hinta koskee seuraavia maita: Afganistan, Amer. Neitsytsaaret, Amer. Samoa, Ascension, Bangladesh, Belize, Benin, Bolivia, Brasilia, Brit. Neitsytsaaret, Brunei, Burkina Faso, Cookinsaaret, Costa Rica, Diego Garcia, Egypti, El Salvador, Falklandinsaaret, Gabon, Guam, Guatemala, Guinea-Bissau, Haiti, Honduras, Intia, Irak, Jamaika, Kamputsea, Kap Verde, Keski-Afrikan tasav., Kiina, Kiribati, Kongo, Kuuba, Laos, Liberia, Länsi-Samoa, Macao, Madagaskar, Malediivit, Mali, Mariaanit/Saipan, Marshallinsaaret, Mauritania, Mauritius, Mikronesia, Mongolia, Montserrat, Mosambik, Myanmar (Burma), Namibia, Nauru, Niger, Norsunluurannikko, Palau, Papua-Uusi Guinea, Saint Helena, Salomonsaaret, Salvador, Saudi-Arabia, Senegal, Seychellit, Sierra Leone, Somalia, Sri Lanka, Suriname, Syyria, Tansania, Togo, Tonga, Tsad, Uusi-Kaledonia, Vanuatu, Vietnam, Wallis ja Futuna, Zaire  
Hintaryhmä VIII 1,59 €/min
Hinta koskee seuraavia: Djibouti, Ecuador, Ghana, Guyana, Libanon, Nigeria, Sao Tomé ja Principe, 990 7 501... Sovintel, 990 7 5022... Combellga, 990 7 503... Comstar, 990 7 50441... Sakhalin, 990 7 50491... Nadhodka, 990 7 505... Astelit, 990 7 50901... Dal Telecom, 990 7 50985... Vostokteleco, 990 7 50996... Radius, 990 7 510... Westbalt, 990 7 51101... Teleport, 990 7 51115... Sprint Russi, 990 7 51285... BCL, 990 7 51295... Kolatelekom, 990 7 513...Tatincom  
Satelliittifaksi 5,25 €/min
Yritystiedotteen hinnat

Yrityksen Tiedotenumero sisältää 02065-alkuisen numeron sekä äänitiedote-palvelun, jolla äänitetty tallenne saadaan soittajan kuultavaksi. Yrityksen Tiedotenumeroon voi soittaa suoraan tai ohjata siihen puheluita yrityksen tekemien ennakkosiirtojen avulla. Ennakkosiirron tekijältä peritään jatkoyhteydestä normaali puhelumaksu.

Yritys voi äänittää Yrityksen Tiedotenumeron sisältämän tiedotteen itse, tilata äänitystyön Telialta tai teettää sen studiossa.

Hinnat ovat voimassa alkaen 1.5.2023.

Kuukausimaksu 35 €
Äänitystyö/kerta 119,99 €
Muut palvelut

Hinnat voimassa alkaen 1.5.2023.

 

Asiakaspalvelussa

Itsepalveluna

Muun kuin mobiililiittymän omistussuhteen muutos*

14,99 € -

Asiakaslaitteen palautus itsepalveluna palautuspussissa

eur/laite/kerta

- 39,99 €

Asiakaslaitteen poisto käytöstä Telian toimesta

eur/laite/kerta

199,99 € -
Alerta-hälytysliittymän omistussuhteen muutos 100,00 € -

Pikatoimituslisä**

 

350,00 € -

*Hinta alkaen. Sovelletaan, jos muuta ei ole erikseen palvelukohtaisesti määritelty.

**Sovelletaan, jos muuta ei ole erikseen palvelukohtaisesti määritelty. Koskee vain toimituksia Suomessa.  Saatavuus vahvistetaan tapauskohtaisesti. Pikatoimituslisän lisäksi veloitetaan normaali tapauskohtaisesti sovellettava kertamaksu, esim. palvelun asennusmaksu. 

Yrityslaskutus

Hinnat voimassa alkaen 1.5.2023. 

 

Asiakaspalvelussa

Itsepalveluna

Laskukopio 14,99 € 0 €
Maksusopimus laskulle 14,99 € 0 €
Liittymän puheluerittely 14,99 €/lasku/liittymä -
Laskukohtainen puheluerittely 0 € 0 €
Puheluerittely yli 4kk vanhoista laskuista 199,99 €/h*  
Laskutustietojen muutos 14,99 € -
Paperilasku 15,00 € 15,00 €
Tiliote 39,99 € -
Laskun uudelleenkirjoitus 39,99 € -
Laskutuslisä 39,99 € -
Laskun selvittelymaksu 39,99 € -
Laskun etukäteen lähetys 39,99 € -
Laskutuskauden muutos 39,99 € -
Kirjallinen todistus laskun maksamisesta 39,99 € -
Laskun ja/tai erittelyn toimitus eri osoitteeseen 39,99 € -
Erittelyn tai siihen liittyvän maksun toimitus muuhun kuin liittymän laskutusosoitteeseen 39,99 € -
Paperisen asiakirjan postitus tai digitaalisen asiakirjan lähetys kertaluontoisesti 39,99 € -
Liittymän uudelleenavaus maksamattoman laskun takia:   -
Yrityspuhelinliittymä 39,99 € -
Yritysnumerointi (CID), hinta per 10 numeron numeroavaruus 39,99 € -
Yritysinternet ja Yritysinternet Plus 119,99 € -
Maksumuistutuspalvelu 0 € 0 €
Muistutuskulut maksun viivästymisestä per erääntynyt saatava 40,00 € -

* Asiantuntijan tuntiveloitus on 165 €/h ja minimiveloitus 30 min. 

 

Muistutuskulu maksun viivästymisestä tarkoittaa samaa kuin laissa saatavien perinnästä oleva Vakiokorvaus perintäkuluista (10i§). Maksamattomaan saatavaan ei tämän lisäksi kohdistu muita maksuja kuten maksukehotus, maksusopimus (itsepalveluna) ja perintäilmoitus. Voit tilata myös maksuttoman Maksumuistutuspalvelun yritysasiakaspalvelusta tai kytkeä sen itse Minun Telia Yrityksille -asiointipalvelussa.

 

Asiakaskohtaiset toteutukset ja muutostyöt

Asiakaspalvelun ja muutoshallinnan asiantuntijatyö on tuntihinnoiteltua. Siihen kuuluvat muun muassa:

  • Raporttien rakenteelliset muutokset
  • Koulutus
  • Asennus
  • Organisaatio- ja käyttäjätietojen kerääminen ja dokumentointi toimitusten yhteydessä asiakkaan puolesta
Asiantuntijan tuntihinnoittelu 165 €*
Asiantuntijan varallaolo 90 €*

*Veloitus alkavalta puolelta tunnilta.

Etkö löytänyt etsimääsi?

Ota yhteyttä

Asiakaspalvelu ja käyttötuki

Varaa soittoaika
Avaa chat


Telian asiakkaat ja ent. Telia Inmics-Nebulan PK-asiakkaat

0200 20 300
Arkisin 8–16 (vikailmoitukset 24/7)
(94 snt/puh + 54 snt/alkava min, alv 0 % + mpm/pvm, jonotus mpm/pvm)


ent. Telia Inmics-Nebulan suuryritysasiakkaat

0600 16 171
Arkisin 9–15
(mpm/pvm)


Käyttötuki

0600 15 500
Ma–pe 8–20, la 9–16:30
(2,50 €/puhelu + 2,50 €/alkava min + mpm/pvm (alv. 24 %))
Tutustu

Minun Telia Yrityksille

Kirjaudu
Rekisteröidy



Minun Telia Yrityksille -asiointipalvelussa voit hallinnoida yrityksesi palveluita ja käyttäjätietoja sekä tarkastella laskuja ja tekemiäsi tilauksia.


Asiointipalvelussa voit myös lähettää meille viestin tai vikailmoituksen, sekä keskustella chatissa asiantuntijamme kanssa arkisin klo 8–16.


Tutustu asiointipalveluun
 

Asiakaspalvelumme kirjallinen viestintä on keskitetty asiointipalveluun. Tämän vuoksi käytössämme ei ole sähköpostia. Lue lisää

 

Lähetä viesti

Kirjautuneena

Haluatko apua heti? Chat-asiakaspalvelumme on apunasi, kun olet kirjautuneena Minun Telia Yrityksille -asiointipalveluun tai voit myös tunnistautua suoraan chat-palveluun mobiilivarmenteella tai verkkopankkitunnuksilla.
Kirjaudu ja avaa chat

 

Etkö ehdi hoitamaan asiaasi juuri nyt? Jätä viesti kirjautuneena, jolloin voit seurata viestisi käsittelyä.
Kirjaudu ja lähetä viesti


Asiakaspalvelumme kirjallinen viestintä on keskitetty Minun Telia Yrityksille -asiointipalveluun. Tämän vuoksi käytössämme ei ole sähköpostia. Lue lisää

Chat: Arkisin 8–16
 

OSTOSKORISSASI ON TUOTTEITA KAHDESTA ERI KAUPASTA

Verkkokauppamme uudistuksesta johtuen osa yritystuotteistamme ja -palveluistamme on tilattavissa eri kaupasta kuin laitteet, puhelinliittymät ja mobiililaajakaistaliittymät. Siirry tekemään tilauksesi loppuun.

Laitteet ja liittymät
Muut yritystuotteet

OSTOSKORISSASI EI OLE TUOTTEITA

Tilaa jatkuvasti kasvavasta valikoimastamme laitteet, puhelinliittymät sekä mobiililaajakaistaliittymät yrityksellesi.

Siirry kauppaan